Tulevana viikonloppuna bodykansan katseet on suunnattu Puolaan, jossa fitnesslajien mestarit ottavat toisistaan mittaa MM-kisoissa. Moni suomalainen kisaaja lähtee Puolaan lähinnä kokemuksen perässä, mutta vaikka voitto ei läheskään aina ole tärkeintä, toivotaan että sieltä irtoaisi finaalipaikkoja ja mitaleja. Itse aion heiluttaa viikonlopun ajan lippua, jossa lukee ainakin nimet Satu Pekkarinen, Kia Rantalainen ja Minna Tanttu. Muiden suomalaisten kisaajien kunnoista en osaa sanoa mitään, mutta nämä tytöt ainakin vaikuttaisivat olevan KUNNOSSA. Viime vuoden MM-kisoista itselleni jäi mieleen body fitnessin overall-voittaja, saksalainen Renata Benigno-Wisskirchen sekä suomalainen Tanja Räsänen, joka tuli hienosti omassa sarjassaan kolmanneksi.
Muistan lukeneeni joskus erään fitnessalan ammattilaisen haastattelua, jossa hän totesi, ettei kannattaisi lähteä kilpailemaan, jos ei ole siihen sopivia geenejä ja X-mallista ruumiinrakennetta. Paskat geenit, liian leveä keskivartalo, länkisääret, psykoottiset silmät, liian kapea hartialinja, mitättömät pakarat… Kyllähän näitä analyysejä löytyy. Mutta miettikääpä, jos sinne kisalavalle nousisivat vain ja ainoastaan ne genetiikaltaan täydelliset, X-malliset, juuri oikeissa paikoissa sopivan verran lihasta kantavat kaunottaret, jotka vastaisivat jokaisen tuomarin ja katsojan käsitystä oman lajinsa täydellisestä edustajasta. Kilpailijamäärät romahtaisivat ja aika harva jaksaisi tulla katsomaan sellaisia kisoja. Fitnesslajeille on vuosia toivottu lisää näkyvyyttä, kisaajia ja yleisöä. Nyt niitä on saatu. Muutaman vuoden sisällä jokaisen sarjan taso on noussut, kilpailijat ovat viimeistellympiä ja ennen kaikkea kisaajia on paljon.
Myönnän itsekin syyllistyväni jupisemaan siitä, miten joku ei kuulu sarjaansa, ei tule ikinä voittamaan mitään koska rakenne ja muuta vastaavaa. Toki olen myös sitä mieltä, että koska kyseessä on arvostelulaji, niin leikkiin lähteneitä saa arvostella muutkin kuin tuomarit. Turhan usein vaan unohtuu se, että kaikilla ei ole edes tavoitteena voittaa. Joillekin taas voitto on jo se, että pääsee lavalle. Toiselle se on se, että pääsee lavalle edellistä kertaa paremmassa kunnossa. Kaikilla on omat tavoitteensa ja omat motiivinsa kilpailla eikä mikään niistä ole toista huonompi. Joka vuosi jonkun voittoa hämmästellään ja pidetään vääryytenä. Joka vuosi finaalin ja välillä eliminaationkin ulkopuolelle jää kisaajia, joiden ”olisi pitänyt pärjätä”. Läheskään aina se elämän paras kunto tai isoin lihasmassa ei tuo voittoa, koska muuttujia on niin paljon. X-mallisen geenifriikinkään tähdet eivät aina ole kohdillaan ja silloin se kireämpi pönäkkävartaloinen länkisääri voi hyvinkin vetää pisteissä ohi voittoon.
Summa summarum, olipa ruumiinrakenteesi mallia X tai hiekkasäkki, kisalavalla voi tapahtua ihan mitä vaan. Erityisesti body fitness- ja bikinisarjoissa, joissa kilpailijoita on paljon. Naisten fysiikka ja vaparifitness ovatkin sitten vähän eri maata, koska kilpailjoita on vähän ja jyvät erottuvat helpommin akanoista. Jokaista kisaajaa kuitenkin tarvitaan tekemään showsta katsomisen arvoista. On kisaajia, jotka kilpailevat vuodesta toiseen saavuttamatta sitä kirkkainta mitalia ja jaksavat silti nauttia kilpailemisesta. Se on jo hatunnoston arvoista ja osoittaa rakkautta lajia kohtaan. Mutta olipa motiivisi kilpailemiseen mikä hyvänsä, pääasia on se, että tiedät itse mitä teet ja minkä vuoksi. Voit itse valita, minkä palautteen otat rakentavana ja minkä jätät huomiotta. Loppujen lopuksi fitness ei ole niin vakavaa eikä kenenkään elämä mene pilalle häviöstä, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin sille. Aina tulee uusia kisoja ja uusia mahdollisuuksia. Ja aina on mahdollista, että keksit matkan varrella jotain kiinnostavampaa, mikä vie mennessään.
Hennallaan 