Miten luoda täydellinen fitnesskisalook?

Fakta 1: Hyvällä kisalookilla ei pelasteta huonoa kuntoa. Vaikka kuinka haaveilet päivästä blingblingbikiniprinsessana, tee ensin se tärkein työ ja hankkiudu parhaaseen mahdolliseen kisakuntoon.

Fakta 2: Mitaleja ei jaeta näteimmän naaman perusteella. Vaikka pärstäkertoimella voi välillä ollakin merkitystä, niin se on sitten ihan toinen tarina.

Fakta 3: Peruspäivämeikissä näytät lavalla kohtuu pahalta. Siinä vaiheessa kun olet tehnyt kovan työn ja menet esittelemään sitä yleisölle, miksi jättäisit mitään puolitiehen? Hyvä väri on ehdottoman tärkeä fysiikan esille tuomisessa. Vaikka se nätein pärstä ei kisaa voitakaan, niin kilpailijat huomioidaan kokonaisuutena, johon kuuluu hyvän kisakunnon ja värin lisäksi kasvot ja hiukset. Jos vetäiset Lumenea naamaan ennen lavalle menoa, voit luottaa siihen, että valkoiset kasvosi loistavat katsomon viimeiseen riviin saakka. So don’t do it. Palkkaa ammattilainen tai opettele itse.

Processed with MOLDIV

Jos päädyt ”tein itse ja säästin” -tyyppiseen ratkaisuun, hanki meikkiin tarvittavat tuotteet hyvissä ajoin ja harjoittele meikki useaan kertaan ennen kisapäivää. Meikin pitäisi sujua jokseenkin rutiinilla, jottei kisajännityksen lisäksi tarvitsisi stressata meikin onnistumisesta. Sama juttu hiusten kanssa. Muista myös varata kisapäivänä riittävästi aikaa kaunistautumiselle, koska kiireessä lopputulos voi olla kaikkea muuta kuin täydellinen lavalook.

Inspiraatiota kisalookiin kannattaa ehdottomasti hankkia suoraan niiltä maailman parhailta, eikä vain tyytyä katselemaan suomalaisten kisalavojen tyylejä. Alla olevassa kuvassa on neljä maailman parasta bikinikilpailijaa perjantaina Olympia-lavalla. Ashley Kaltwasser on vienyt kolme edellistä, tällä kertaa Ashley joutui tyytymään neljänteen sijaan Courtney Kingin viedessä voiton. Figuren sijoituksia voisin hurrailla loputtomiin, mutta se on ihan toinen stoori, joten jätän nyt hurrailematta.

bik-9thco
Kuva täältä. Kilpailijat vasemmalta oikealle: India Paulino, Ashley Kaltwasser, Courtney King ja Angelica Teixeira. 

Yllä olevasta kuvasta (ja tuota lähdettä selaillessa) käy varsin selväksi, että kannattaa olla tumma. Sille en jaksa hurrata. Mutta sille taas hurraan isosti, että superpitkillä jaloilla ja lyhyellä keskivartalolla varustettuja naisia ei näissä maailman kärkipään kilpailijoissa juuri näy. Pääosin ei myöskään sellaisia ”apua tuo täti tukehtuu tisseihinsä” -reaktioita aiheuttavia rintamuksia. En tiedä mikä into joillain on nostaa ne silarit kurkulle, siinäkin voisi ottaa mallia vaikkapa tuosta Ashleysta. Vaikka samahan se sinällään minulle on, missä kukin haluaa tissejään pitää. Kisabikinien suhteen minulla on henkilökohtaista kokemusta vain Suits By Amy -nimisestä firmasta, josta tilasin edelliset biksuni. Mailasin mitat ja vastineeksi sain täydellisesti istuvat, laadukkaat bikinit, joten voin suositella lämpimästi. Body fitnessiin soveltuvat, koristelemattomat bikinit maksoivat silloin (vuonna 2013) noin 150 euroa. Liimailin omatoimisesti reilut 1000 strassia bikineihin viimeistelyviikolla, mutta strassit sain ilmaiseksi joten se tuli halvaksi. Bikinien värillähän ei voittoa viedä, mutta mallilla on oikeasti merkitystä. Joskus näkee niin huonosti istuvia virityksiä, että ihan harmittaa kilpailijan puolesta. Alusvaatteita tai rantabikinejä muistuttavat hässäkät eivät myöskään sovi kisalavalle.

angelicateixeira-horz
Pieni reminder siitä, että ammattikisaajatkaan ei kulje blingibiksuissa ja kisameikeissä 24/7, vaan ovat ihan tavallisia ihmisiä 😀 Kuvissa siis 32-vuotias brasilialais-amerikkalainen, 162-senttinen kilpailija Angelica Teixeira.  
courtneyking-horz
Tuore Bikini Olympia voittaja Courtney King on lavalla näyttävä ilmestys. Stailaus tekee ihmeitä!

Tukkamuoti ainakin bikinikisoissa on nykyisin pitkää ja melko suoraa, korkeintaan loivia laineita. Kannattaa siis unohtaa tiukat kiharapilvet ja glamourkampaukset. Figurekisoissa näyttää olevan vähän enemmän lyhyempiä hiuksia, mutta bikinissä nämä superpitkät hiukset säilyttävät näköjään suosionsa vuosi toisensa jälkeen. Ehkä se johtuu tuon lajin supernaisellisuudesta.

Meikki vaatiikin sitten vähän sorminäppäryyttä ja sopivia tuotteita. Jos mahdollista, kannattaa ehdottomasti hankkiutua Katarina Laguksen kisameikkiworkshopiin tai henkilökohtaiseen meikkiopastukseen. Katarina on yksinkertaisesti Suomen paras kisameikkien tekijä. Tässä tulee kuitenkin muutama vinkki omatoimimeikkailijoille. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta kehitys kehittyy. Minäkin yritän. Nämä on siis ihan perusohjeita, ei mitään korkeamman asteen materiaalia.

Processed with MOLDIV
Tästä lähdettiin liikkeelle.
  • Hoida ihoasi hyvin. Kuori, käytä naamioita, kosteuta. Myös meikin alle kannattaa valita ”tahmainen” voide. (Listaan loppuun tuotteet, joita käytin meikkiä tehdessäni.)
  • Häivytä meikkivoide kunnolla. Apuna voi käyttää vaikkapa kostutettua Beauty Blenderiä tai sen tyylistä sientä, jolla homma käy näppärästi. Tarvitset TUMMAA meikkivoidetta, itse häivytin sen kuviin melko vaaleaksi mutta kisapäivänä se kannattaa laittaa sopimaan kisavärin kanssa. Kisaväriähän ei IKINÄ laiteta kasvoille! Kasvojen keskiosaan kannattaa loihtia valoisuutta esimerkiksi valoa heijastavalla peitevoiteella. Tätä sipaistaan nenänvarteen, otsan ja leuan keskelle sekä reilusti silmien alle. Käytä häivytyksessä sormia ja sientä.
  • Älä unohda puuteria! Käytä translucent irtopuuteria, painele puuterivipalla meikkipohja hyvin paikoilleen ja tee silmien alle ”puuterijarrut” silmämeikin teon ajaksi, jotta varisseet luomivärit on helppo sipaista lopuksi pois.
  • Tee korostukset ja varjostukset vielä puuterimaisilla tuotteitta. Varjosta tummahkolla ruskealla, älä superoranssilla aurinkopuuterilla. Joka välissä muista kunnollinen häivytys! Tee korostukset vaalealla sävyllä samoihin kotiin, joihin laitoit valoa tuovaa peitevoidetta. Sipaise hohtavaa vaaleaa väriä vielä poskipäiden ylle, huulen amorinkaareen, vähän leukaan ja otsalle. Itse en tykkää glitterpuutereista, ennemminkin kauniisti hohtavista ilman älytöntä kimallusta. (Jos et tiedä, mitä kohtia varjostaa/korostaa, tsekkaa Google. Ohjeita on pilvin pimein.)

Processed with MOLDIV

  • Tee silmämeikistä riittävän tumma, jotta siitä on jotain iloa. Vältä kovaa supervalkoista väriä, käytä sen sijaan pohjalla vaikkapa jotain keltaiseen taittavaa vaaleaa. Lisää luomivakoon reilusti mustaa, muista TAAS häivytys. Tumma sävy saa jatkua silmän ulkonurkan ulkopuolelle luoden vaikutelmaa suuremmista silmistä. Muista tumma luomiväri myös alaripsien tyveen ja vesirajan rajaaminen vaikkapa tummanruskealla, harmaalla tai mustalla sävyllä (itse käytin tummanruskeaa). Rajaa silmät mustalla nestemäisellä eyelinerilla ja laita irtoripset, jos et käytä ripsienpidennyksiä. Itse käytin Ardellin Double Up 205 -mallisia tekoripsiä ja mustaa Duo-ripsiliimaa.
  • Kulmakarvat saa olla tummat ja selkeät. Ohuita, viivamaisia kulmia ei kannata tehdä vaan paksumpi malli on pop. Itse käytin vedenkestävää kulmakarvaväriä, Salon Perfectin Brow Pomadea sekä Rimmelin ruskeaa kulmakynää. Jokaisella on oma tyylinsä, tässäkin asiassa YouTube ja Google ovat oiva apuri. Katarina Lagukselta opin myös kulmaniksin, joka on jäänyt jokapäiväiseen käyttöön: lähes ihonvärinen pehmeä kynä, jolla piirretään ohut viiva kulmakarvojen alapuolelle sekä korkeimman kohdan yläpuolelle ja lopuksi häivytys pienellä, synteettisellä siveltimellä. Tuon tempun oppimisen jälkeen olen jättänyt paksummat valkoiset korostukset kulmien alalpuolelta kokonaan pois.
  • Ei nudehuulia! Ne on kyllä ihanat ja oikeastaan aina muodissa, mutta kisalavalla ne näyttää kammottavilta. Samoin kaikki barbiepinkit. Rajaa huulet huolellisesti ja värjää rajauskynällä lähes koko huulet, keskelle voit jättää vaaleamman kohdan. Painelee huulipunaa huulille ja sipaise lopuksi sormenpäällä sekä ylä- että alahuulen keskiosaan esimerkiksi hohtavaa korostuspuuteria. Testaa huulipunat ja muut ennen kisapäivää, jotta käytössäsi on varmasti kestävät tuotteet.

Processed with MOLDIV

Sitten ei muuta kuin lykkyä tykö ja kisalavalle lompsis. Kisameikkejä en ole tehnyt pitkään aikaan, mutta tänä syksynä naisten fysiikassa kilpailevan pattinaisen Satu Pekkarisen pärstää ja lettiä pääsin alkuviikosta yövuoron jälkeen sutimaan Tafferin treenikuvauksia varten. Satua voit seurata täällä ja Tafferia täällä 🙂 Toivotan Satulle ja kaikille muillekin syksyn karkeloissa kisaaville isosti tsemppiä ja niitä kuuluisia jaxuhaleja 😀

Tässä vielä lista tuotteista, joita meikissä käytin:

  • Ennen meikintekoa iholle Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence ja Kiehl’s Ultra Facial Moisturizer
  • Meikkipohja: Make Up Storen Studio Foundation sävyssä coffee, NARSin Radiant creamy concealer sävyssä Light 2.75 Cannelle, CoverGirl Professional loose powder sävyssä 115 translucent medium ja silmien alle Ben Nye Luxury Powder sävyssä BV-0 Banana
  • Korostukset, varjostukset ja poskipuna: Coastal Scents 6 Color Contour & Blush Palette (tumma ruskea ja vaalea kellertävä sävy), Revolution Ultra Blush Palette sävyssä Golden Sugar (kullansävyä varjostuskohtiin, hohtavat vaaleat korostuksiin), Coastal Scents 10 Color Blush Palette (kaikkein rehellisimmän punainen poskipuna paletista)
  • Luomivärit: Coastal Scents 88 Warm Palette (pohjalle hieman hohtava vaaleanpunertava sävy, jonka päälle kellertävä mattasävy, lisäksi luomivaon yläpuolelle banaanimainen varjostus vaaleanruskealla sävyllä), Urban Decayn Naked-paletti (musta sävy on tässä paletissa todella musta ja hyvin levittyvä)
  • Rajaukset: Rimmel Exaggerate Eye Liner, vesirajaan Nyx Eye/Eyebrow Pencil Brown
  • Kulmat: Salon Perfect Brow Pomade sävyssä Dark Brown ja Rimmelin kulmakynä myöskin sävyssä Dark Brown. Kulmakarvojen alle ja kaaren yläpuolelle Sephora Illuminateur Sourcils Brow Enhancer -kynä sävyssä 01 Matte Light Pink
  • Huulet: rajaukset Sephora Rouge gel lip liner sävyssä 03 Rose wine, huulipuna Sephora Color Lip Last Lipstick sävyssä Vintage Pink, keskellä huulia vaaleanpunainen korostusväri Revolutionin paletista
  • Meikin levitykseen Precision Beauty Pro Blending Sponge ja siveltimet pääosin Sigman ja MACin

Elämä on (fitness)laiffii

Syksyn fitness- ja bodauskisat lähestyvät kovaa vauhtia ja sosiaalinen media pursuaa lihassäikeitä, sikspäkkejä ja pullottavia suonia. Kisaajat alkavat muistuttaa kuivan kesän oravia ja sillä kuuluisalla off seasonilla olevat kiemurtelevat kisakuumeen tai vaihtoehtoisesti fitnessähkyn kourissa. Oletteko ikinä muuten ajatelleet, kuinka typerä käsite tuo off season oikeasti on? Koska sen aikanahan se keho rakennetaan, eletään monesti paljon enemmän ja täydempää elämää kuin dieetillä, syödään kunnolla ja jaksetaan ajatella muutakin kuin ruokaa ja aamuaerobisia. Missä vaiheessa muuten täytyy lakata sanomasta olevansa offilla? Vai voiko se offi jatkua loputtomiin, vaikka ei kilpailekaan? Vai onko sitä silloin vaan ihan tavallinen bodaileva pallukka? Kysyy nimimerkki 3,5 vuotta edellisistä kisoista.

stewie

Aiemmin nostin sitä kuvitteellista hattuani kaikille kisalavalle nousseille, koska ihan jokainen heistä tekee valtavan työn osoittaen omistautumista ja mielenlujuutta, vaikka se päivän kunto ei aina napsahtaisikaan kohdilleen. Nykyään fitnesslajien suuren suosion myötä olen ehkä alkanut nostelemaan hattuani enemmän niille, jotka treenaavat omaksi ilokseen ja jättävät menemättä sinne lavalle. Onhan se nyt paljon kovempi homma puuhastella bodihommia vuosi toisensa perään nauttien siitä kuin rykäistä parinkymmenen viikon dieetti todistaakseen itselleen ja kanssaihmisilleen, että pystyy siihen. Kyllä se ihmiskeho ja mieli pystyy monenlaiseen, mutta luulen, että tässä elämässä on hienompiakin saavutuksia kuin kireä kisakunto.

Ja kysynpähän vaan, että voiko sitä sanoa lahjakkuudeksi, kun omistaa kapean vyötärölinjan ja pyöreät pakarat? Lahjakkuus on muutenkin yliarvostettua ja väärinymmärrettyä. Se, että teet kovasti töitä, kehityt ja opit uutta, ei ole lahjakkuutta. Se on panostamista ja oppimista ja kehittymistä. Ei lahjakkuutta. Jotenkin lahjakkuudesta tulee itselleni mieleen kaikkea muuta kuin kehon mittasuhteet ja rakenne. Voin olla väärässä. Joskus olen. Ja onhan se kiva, että musikaalisesti, kielellisesti, kinesteettisesti ja matemaattisesti lahjakkaan lisäksi voi nykyään olla myös vyötärölinjallisesti lahjakas. Vaikka itse en kyllä noista lahjakkuuksista niin ymmärrä, kun ei omalle kohdalle ole sellaisia suotu. Ehkä juuri tuo vyötärölinjalahjakkuus voisi olla lähimpänä totuutta.

img_5281
Kuluneen viikon kuluneet naamat. Kuva ei liity mihinkään. Mitenkään.

 

Ärsyttävin asia fitnessissä ei kuitenkaan ole sen tämänhetkinen ylisuosio tai tyhjänpäiväinen hypetys jonkun nk. ”lahjakkuudesta” tai edes kilpailijoiden suonenpätkistä ja voimalauseista täyttyvät sosiaalisen median kanavat. Niitä ei onneksi ole kenenkään pakko seurata. Ärsyttävintä on mielestäni se, että kisakipinä palaa aina takaisin. Vaikka sen kuinka tukahduttaisi, kirjoittaisi kirjan kaikesta sen vittumaisuudesta ja esittäisi joka päivä itselleen argumentteja siitä, miksi kilpailu ei kannata, niin SILTI. Silti se kaivelee aivolohkojen perällä ja laittaa pohtimaan sitä, minkälaisen paketin saisi lavalle vietyä jos vielä kerran… Se saa katsomaan päivittäin peiliin niistä tietyistä kuvakulmista ja myhäilemään pienille kehityksenrippeille, joita silloin tällöin toisinaan on peilissä näkevinään.

60cfb6e5-9713-4818-84c6-d0d52bdeb3e1

On niin paljon tärkeämpiä asioita kuin omat tai muiden persläskit, paksut nilkat tai perunanenä. Silti monen ihmisen elämä (note to self) saattaa keskittyä aivan liian paljon tuollaisiin tyhjänpäiväisiin asioihin. Jos etsit jostain fitnesslajista helpotusta itsetuntokriisien selätykseen, kehoitan harkitsemaan vakavasti. Fitnessharrastajat ovat itsekriittisintä porukkaa ikinä missään. Plus että se kisojen jälkeinen tyhjyys voi olla hyvinkin hajottava kokemus, nimimerkillä kokemusta löytyy siitäkin hommasta. Mutta kuka pystyy keskittymään 24/7/365 vain niihin syvällisimpiin asioihin elämässä? Kyllä sitä vähän pitää hömpötellä. Kun mielestäni elämän tarkoitus on olla onnellinen. (Noin! Nyt voitte lakata pohtimasta sitäkin.) Se ei tarkoita sitä, että pitäisi lopettaa työnteko ja siivoaminen. Se tarkoittaa sitä, että pystyy näkemään ja arvostamaan niitä hyviä asioita elämässään ja olemaan onnellinen arjenkin keskellä. Samalla tavalla fitness voi olla osa onnellisenkin ihmisen arkea. (Kyllä, olen ihan tosissani tässä.) Fitnessharrastus ei tarkoita sitä, että sen kuuluisi olla koko elämä. Kisadieetillä se on vähän suurempi osa, ehkä offilla sitten ainakin ajatuksissa hieman pienempi osa. Mutta osa – ei koko elämä. Koska ihminen tarvitsee lämpöä ja läheisyyttä ja työtä ja kodin. Fitness ei tarjoa mitään näistä suurimmalle osalle ihmisistä. Ja kahta tärkeintä, lämpöä ja läheisyyttä, se ei tarjoa kenellekään. Osana elämää se voi silti olla ihan ookoo. Ehkä toisinaan jopa antoisaa ja kehittävääkin. Kun vaan muistaa, ettei kadota tukiverkostoaan, hajota päätään ja tottele osaamattomien valmentajien sekopäisiä ohjeita ruumiinaukot verta ja muita eritteitä valuen. Ettei sitten tarvitse lehdissä huudella, että fitness pilasi elämäni.

3908089-4014819280-6bf2b

Lukaisepa loppuun pätkä Oatmealia tästä. Semmoista se elämä on 🙂

Naimameikkikoulu by Katarina Lagus & pari muuta ihkua juttua

Olen jonkinasteinen kosmetiikkahamsteri ja rakastan meikkejä sekä meikkaamista. En kuitenkaan ole koskaan ollut hyvä tekemään mitään paksuja maskeja, sillä vaikka ne oikein tehtynä näyttävätkin kuvissa hyvälle, en ole oikein innostunut kulkemaan päivänvalossa kovin paksu kerros meikkiä kasvoilla. Uusia vinkkejä meikintekoon löytyy toki YouTubesta pilvin pimein, mutta parhaat vinkit saa ammattilaiselta kädestä pitäen. Katarina Lagus on Suomen taitavimpiin meikkaajiin lukeutuva rautainen ammattilainen ja ihastuttava persoona, jonka kanssa minulla oli ilo viettää pari tuntia perjantai-iltapäivästäni meikkisiveltimet heiluen. Juuri ennen Katarinan luo menoa olin käynyt maistraatissa sanomassa elämäni miehelle ”tahdon”, ja vaikka sen suurempia juhlia ei ollutkaan tiedossa, niin olihan se nyt kiva näyttää vähän normaalia nätimmälle omana hääpäivänä. Keskityttiin meikissä eniten Katarinan spesiaaleihin eli meikkipohjaan ja kulmiin, mutta sain loistavia vinkkejä ihan joka osa-alueelle 🙂

IMG_4742

Meikkiopastuksessa minulla oli mukana omat meikit ja siveltimet, ja meikin tein pääosin itse. Katarinalla oli loistavia suosituksia tuotteiden suhteen ja otinkin useamman valokuvan purnukoista, joita aion itselleni hankkia. Silmämeikistä ei tehty luomivärien puolesta kovin vahvaa, koska menimme miehen kanssa iltapäivällä Talvipuutarhaan ottamaan hääkuvia (kiitos tuulen tukka oli kuvissa ihan takussa, mutta eipä se mittään). Meikin ei siis haluttu näyttävän sille, että ollaan menossa yökerhoon. Ihan pienillä jutuilla sai heti uutta särmää ja eloa meikkiin, iso kiitos siitä Katarinalle 🙂 Katarina on muuten myös hurjan taitava tekemään 3D-kulmakarvoja, joten jos sellaisista haaveilet niin kannattaa ehdottomasti tehdä varma valinta tekijän suhteen. Huonoa jälkeä on sitten aika vi***mainen alkaa korjailla.

Meikkihommista innostuneena tein eilen ”pienen” meikki-inventaarion. Tässäpä koko arsenaali, kun kaivelin kaikki laatikonpohjat ja järjestelin meikit olkkarin matolle:

IMG_4776

Jonkin verran heitin kylmästi roskiin ja melkoisen kassillisen jemmasin vielä ystävän meikkaamisesta innostuneelle tyttärelle. Tämähän tietenkin sen vuoksi, että nyt voin hyvillä mielin ostaa Floridan reissulta (jonne lähdetään jo ensi viikolla!) lisää meikkejä 😀 Ja vaikka kuvassa näkyy kohtuullinen sivellinarsenaalikin, niin muutama juttu niistäkin puuttuu. Olin kuitenkin aika ylpeä siitä, että sain KAIKKI meikkini lopulta mahtumaan meikkipakkiin, tähän saakka kun niitä on ollut pakin lisäksi kolmessa meikkipussissa ja parissa säilytyslaatikossa… On noita meikkejä kyllä edelleen niin paljon, että en ehdi koko elämäni aikana käyttää niitä loppuun. Että jos joku haluaa tulla meikattavaksi niin teretulemast vaan 😀

meikit_suosikit
Muutama ikisuosikki: Urban Decayn originaali Naked-paletti (päällä näkyy We Care Icon -nudepaletti, maksaa noin kympin Sokoksella), MAC Studio Fix Fluid ja NARS Sheer Glow, Ben Nyen legendaarinen Banana-puuteri ja Lumenen translucent-irtopuuteri. 
IMG_4780
Taka-alalla Coastal Scentsin paletteja, W7-paletti ja etualalla uusimmat hankintani: Revolution Ultra Blush Palette sävyissä Golden Sugar (vas) ja Hot Spice (oik). Kaikki nämä on halpoja ja hintansa väärti 🙂
IMG_4805
Tadaa! Sinne ne lopulta kaikki sujahti. 

Niin ja nyt olen sitten naimisissa. Rouvashenkilö. Aika hassua. Olen vuosia katsellut vierestä ystävien avioitumisia ja perheen perustamisia, eroja ja parisuhteen eteen tehtyjä työmääriä. Olen kohdannut paljon vanhoja pariskuntia, ja joka kerran sydän jättää pari lyöntiä välistä, kun näkee vuosikymmeniä kestäneen kestäneen rakkauden kukoistavan edelleen. Se on niissä pienissä käden hipaisuissa, silmien pilkkeessä katseiden kohdatessa, hellissä sanoissa ja kertomuksissa siitä, miten 40 vuotta sitten tavattiin ja yhä pidetään yhtä. Se ei ole sitä, etteikö ikinä olisi ollut vaikeaa, vaan se on sitä, että kaikesta on selvitty yhdessä. Aika ja elämä muuttaa ihmistä, tunteet ailahtelevat. Kasvetaan, katsotaan eri suuntiin ja nähdään eri asioita. Olen miettinyt, mitä itse teen joka kerralla väärin, kun ei ole sitä tahtoa ja halua. Mutta viime vuoden lopulla se tuli.

Se on ollut hämmentävää ja on ollut vaikeaa uskoa sitä, että joku voi rakastaa minua niin paljon. Että arki jonkun kanssa voi olla niin uskomattoman hauskaa ja hellää ja intohimoista. Kaikki on tullut niin itsestään ja alusta saakka olen tiennyt, että tämä on se mies, jonka haluan valita kaikkine säröineen joka ikinen päivä, johon haluan nukahtaa ja josta haluan herätä kaikki elämäni aamut ja illat. Hullu, hölmö rakkaus, jonka ansioista kaikki normaalius menettää merkityksensä. Sellaista on sittenkin olemassa ❤

IMG_4752 (1)
Kuva: Marko Simonen (sensuuri tosin iski ihan minun toimestani)

On ihmisiä, joiden kanssa pystyy elämään ja sitten on niitä, jotka osuvat kohdalle keskimäärin kerran elämässä, joita ilman ei halua elää. Ne on niitä, joiden kanssa asioita tehdään pyytettömästi, ei velvollisuuden sanelemana. Niitä, joita ei koskaan pidetä itsestäänselvyytenä. Niitä, joiden kanssa jaetaan yhteiset arvot ja päämäärät ja kohdataan yhdessä kaikki, mitä elämä tuo tullessaan. Niitä, joille annetaan tilaa kasvaa ja joiden kanssa viljellään joustavuutta, ymmärrystä, kärsivällisyyttä ja huumorintajua. Ja keskinäistä kunnioitusta, joka suojelee toisen loukkaamiselta. Joskus olen jostain lukenut, että hyvässä liitossa itsenäisyys on tasavertaista, riippuvaisuus molemminpuoleista ja velvollisuudet yhteisiä. Siinäpä punaista lankaa ihan jokaiselle parisuhteelle.

En ole mikään häähössöttäjä, joten maistraatin ja valokuvien jälkeen kotiin tekemään pitsaa ja kakkua oli oikein mainio ohjelma hääpäivälle. Juhlat juhlitaan sitten joskus myöhemmin läheisten ihmisten kera. Oli mielestäni loistava ratkaisu hoitaa ensin intiimein osio kahdestaan, joten juhlat voi sitten hoitaa aika rennoin mielin. Naimapuuhista ei tiennyt edes oma äitini etukäteen, joten muutama hämmästys on saatu kuunnella perjantain jälkeen 😀

Nyt kutsuu ruokapöytä ja limepiiras, mikäli tuli makoisaa niin reseptipostausta tiedossa 😉

 

 

 

Kotikonsteja kirkkaammalle iholle

Kukapa ei haluaisi hehkuvaa ja tasaista ihoa. Meikillä saa toki ihmeitä aikaan, mutta paras lopputulos vaatii joko hyvät geenit tai vähän panostusta ihonhoitoon. Huonoilla geeneillä (ja elämäntavoilla) joutuu sitten panostamaan vähän enemmän. Itselleni ei sattunut niitä hyviä ihogeenejä, mutta olen myös melko laiska ihonhoidon suhteen. Ei siis kovin hyvä yhdistelmä. Olen aiemminkin kirjoitellut täydellisen ihon metsästyksestä, mutta koska ihonhoitorutiinit päivittyy ja aina löytyy uusia, parempia keinoja, niin ajattelin jakaa uusimmat oivallukseni teidän kanssa 🙂

Hyaluronihappo. Tuo ahhh niin uskomaton pitkäketjuinen sokerimolekyyli. Gramma tätä ihanuutta voi sitoa itseensä kuusi litraa vettä, minkä vuoksi se kosteuttaa ja tuo kimmoisuutta iholle. Hyaluronihappoa käytetään pistoshoidoissa täyteaineena, mutta sitä on myös ihonhoitotuotteissa. Olen muutaman viikon käyttänyt hyaluronihapposeerumeita ja yhdistäisin kyllä ihoni sileämmän olemuksen ainakin osittain näihin tuotteisiin. Minulla on käytössä kaksi erilaista seerumia: Lumenen Bright Now Vitamin C Heleyttävä & silottava hyaluronitiiviste sekä Simply Naturalin Vitamin C Serum, jossa on 20 prosenttia hyaluronihappoa (ostin Let’s Dealin kautta).

IMG_20160801_125454

Lumenen seerumissa on suomalaista lakkaa, C-vitamiinia ja kahdentyyppistä hyaluronihappoa. En näistä happotyypeistä tiedä sen enempää, mutta tuote on riittoisaa, tuoksuu raikkaalle ja tekee ihosta nopeasti kirkkaamman ja sileämmän näköisen. Koostumus on vesimäinen ja se on helppo levittää kasvoille, se imeytyy nopeasti ja sopii erinomaisesti meikin alle. En keksi mitään negatiivista sanottavaa tästä. Kilpaileva tuote eli tuo Simply Naturalin seerumi on geelimäinen ja sekin imeytyy nopeasti. Tuote ei juurikaan tuoksu millekään. Tästä ei tule ihan yhtä nopeaa kaunistavaa vaikutusta kuin Lumenesta, mutta pidemmällä käytöllä iho kyllä piristyy huomattavasti. Huono puoli on paska pumppupullo. Geelimäistä seerumia joutuu ronkkimaan pullon seinämiltä, koska se ei tule pumppaamalla ulos kun seerumi käy tarpeeksi vähiin.

Aiemmin iholleni riitti päiväkäyttöön pelkkä seerumi, mutta näin kolmekymppisten lähestyessä iho on alkanut vaatia entistä enemmän kosteutusta, joten käytän tällaisten kevyellä koostumuksella varustettujen seerumien kanssa aina kosteusvoidetta. Luottovoiteekseni on vakiintunut hajusteeton Bellavita, joka ei ole mitään mummovoidetta vaikka monet sen sellaiseksi mieltävätkin 😀 Omalle iholleni se on juuri sopivan kosteuttava ja luvataanhan sen lisäävän ihon kimmoisuutta ja joustavuuttakin, minkä voin kyllä allekirjoittaa.

IMG_20160801_130125

Pitkästä aikaa hankin myös vähän spesiaalimmat päivä- ja yövoiteet, kun Luxplussalla oli ihan älyttömän halvalla Vita Liberatan kosmetiikkaa. Ainakin Englannista tilattuna olisi maksanut 30 puntaa per voide, mutta nyt irtosi vähän reilulla 8 eurolla! Nämä ovat luomukosmetiikkaa ja täynnä luonnonaarteita. Tuotteet lupailevat iholle nuorekasta hehkua omenan, kamomillan, appelsiininkukkaöljyn ja kiivin voimin. Yövoide saa ainakin oman ihoni kiiltämään hehkun sijasta, mutta sen kuuluukin tehdä taikansa yöunien aikana, joten kiiltäköön rauhassa. Päivävoide on kevyempää ja sopii hyvin meikin alle. Olen aivan rakastunut näihin! Ainoa huono puoli on pienet 30 ml:n pakkaukset. Valmiiksi jo ahdistaa kun ne loppuu. Onneksi voiteet ovat hyvin riittoisia, pari pientä pumppausta riittää kasvoille ja kaulalle. Dekolteen voitelen yleensä vielä Bellavitalla yöksi.

IMG_20160801_125717

Kirkkaan ihon tavoittelussa olisi suotavaa käväistä välillä kasvohoidossa ja harrastaa kuorintaa sekä naamioita kotioloissa. Naamioita käytän hyvin harvoin ja kasvohoidossa en käy oikeasti ikinä, mutta NYT! Nyt varasin ajan Hoitola Tähtioloon ihan oikeaan kasvohoitoon, joka sisältää kuorintaa ja alipainetta ja ultraääntä ja A-vitamiinia ja hyaluronia ja kollageenia ja kaikennäköistä. Samaan syssyyn tulee vielä 50 minuutin lymfapukuhieronta. Menen hoitoon ensi viikolla, joten kerron kokemuksista kun olen siellä käynyt. Kyseistä hoitoa voi ostaa superhalvalla Let’s Dealin kautta.

Ihon kuorintaan olen perinteisten suolan ja sokerin lisäksi löytänyt pari vielä parempaa kotitekoista kikkaa: ruokasooda ja kahvi.  Molempia voi ja kannattaa käyttää koko kehon kuorintaan. Ruokasoodan sekoitan kasvojen kuorintaa varten joko risiiniöljyyn* tai puhdistusaineeseen (luottoputsarini on Erisanin hoitava puhdistusvoide). Risiiniöljyähän käytetään usein ripsien ja kulmakarvojen vahvistamiseen, mutta sillä on myös ihoa syväpudistavia ominaisuuksia. Ruokasooda alkaa melko nopeasti nipistellä ainakin omien kasvojeni ihoa, joten hyvin pitkään en anna sen iholla hautua. Yleensä teen niin, että suihkussa ollessani hieron puhdistetuille kasvoille ruokasooda-öljy-/puhdistusvoideseoksen ja annan sen olla kasvoilla sen aikaa, kun hieron vartalon ihon läpi ruokasooda-suihkuvoideseoksella. Ja samalla kaavalla kahvin kanssa. Aamukahvit ääntä kohti, suodatinpussi kahvinporoineen mukaan suihkuun ja hyötykäyttöön. Vartalolle käytän suihkuvoiteen sijasta välillä vauvaöljyä kuorivien ainesosien kaverina, silloin en yleensä kosteuta ihoa enää erikseen suihkun jälkeen. En ole ikinä saanut niin siloista ja pehmoista ihoa, mitä näiden ruokasooda- ja kahvikuorintojen jälkeen! Suosittelen testaamaan 🙂

Sellaisia kauneudenhoitovinkkejä tällä kertaa, aluksi oli tarkoitus yhdistää tähän hiustenhoitoa ja meikkijuttuja, mutta tekstiä tulikin sen verran reilusti että teen niistä sitten erilliset postaukset. Lisää laadukkaita ihonhoitotuotteita hyvillä alehinnoilla löydät esimerkiksi täältä* 🙂

12D299C9-4536-4DCD-B2F5-F27C0E9BF67F

Ei se kaikista kevyin After Eight -kakku

Näin sitä vaan kiristellään ja syödään kakkua, jotta pysytään sopivassa tasapainotilassa ja varmistutaan siitä, ettei paino vaan tipu liian nopeaa. Sehän olisi nimittäin kamalaa se. Viime viikolla syötiin suklaaleivoksia, tällä viikolla mies alkoi haaveilla After Eight -kakusta ja kun sitten näppäränä emäntänä pyöräytin sellaisen, niin takuuvarmaa blogitavaraahan siitä tuli. Kakkua ei voi väittää terveelliseksi, mutta se on gluteeniton ja tekeminen oli todella helppoa 🙂 Alkuperäinen resepti, jota hieman hienosäädin, löytyy täältä. Kakku on toki makea, mutta ei niin makea, etteikö sitä kahteen pekkaan päivässä tuhoaisi.

IMG_4520
Rice Ice -riisijäätelö sopii loistavasti suklaakakun kaveriksi 

POHJA:

  • 100 g luomuvoita
  • 150 g After Eight -suklaata
  • 2 kananmunaa
  • 2 dl intiaanisokeria (tai esim. kookossokeria*)
  • 2,5 dl Semper White Mix -jauhoseosta (muitakin jauhoja voit toki käyttää)
  • 3 rkl kaakaojauhoja (itse käytin tällä kertaa Green&Black’s Organic tummaa kaakaojauhetta, myös raakakaakao* sopisi varmasti mainiosti)
  • 1,5 tl leivinjauhetta

Vaahdota munat ja sokeri vaahdoksi. Sulata voi kattilassa ja lisää sekaan After Eight -suklaat. Sekoita tasaiseksi. Mittaa kuivat aineet siivilän läpi erilliseen kulhoon, jonka jälkeen sekoita ne muna-sokerivaahtoon. Sekoita lopuksi joukkoon kattilassa sulatettu ihanuus.

Itse tein niin, että vuorasin 20 cm irtopohjavuoan leivinpaperilla ja kaadoin taikinan sinne, paistoin 175 asteessa noin 25 minuuttia. Voit tehdä myös isompaan vuokaan, jolloin kakusta tulee matalampi eikä se ehkä vajoa keskeltä kuten tämä minun tekeleeni.

KUORRUTUS:

Ota kakku uunista, lado päälle 150 g After Eight-suklaata ja laita kakku takaisin uuniin noin 3 minuutiksi. Levitä lusikalla sulaneet konvehdit tasaiseksi kuorrutukseksi ja anna kakun jäähtyä ennen tarjoilua.

IMG_4521
En koristellut kakkua, koska näin suklaisen ja herkullisen kakun ei tarvitse olla kaunis. Itseasiassa se olisi jo vähän liioittelua. 

Loppuun vielä shoppailuvinkki, nimittäin nu3 Summer Sale starttaa tänään! Kolmen viikon ajan löytyy jopa 50 pinnan alennuksilla mm. Puhdas+:n, FitFarmin ja Puhdistamon tuotteita, joten klikkaa itsesi hyvinvointiostoksille blogin oikeasta sivupalkista 🙂 Tuolla sivustolla surffaillessa tuli mieleen, että voisikin kokeilla joskus terveellisempää versiota tästäkin kakusta vaikkapa minttusuklaan makuisten proteiinipatukoiden*, raakaproteiinipatukoiden* ja sokerittoman tumman suklaan*avulla. Nams!

IMG_4525
Leppoisaa sunnuntaita 🙂

Mehevät browniet raakasuklaajäätelöllä

Nämä leivokset oli sen verran hyviä, etten kerennyt edes kuvaa ottamaan. Ja on heleppoja! Jos ei jaksa jätskiä tehdä itse, niin suosittelen Yollibox-jugurttijäätelöitä (erityisesti suklaanmakuista) tai Rice Ice vaniljajäätelöä. Kuorruttaminenkin on ihan vapaaehtoista, ja raakasuklaakuorrutteen tilalle voi laittaa vaikkapa maapähkinävoita tai kookossosetta.

BROWNIES

Sulata maapähkinävoi ja kookossose samassa astiassa vesihauteessa. Koostumus olisi tarkoitus saada jähmeästä juoksevaksi. Laita kaikki ainekset tehosekoittimeen ja sekoita tasaiseksi. Saman voit tehdä halutessasi myös sauvasekoittimella. Raakakaakaojauheen määrää säätämällä saat leivoksista enemmän tai vähemmän suklaisia, itse tykkään aika vahvasta kaakaonmausta joten laitoin reilulla kädellä. Laita taikina esimerkiksi silikoniseen vuokaan ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Itse tein nämä silikonisessa leivosvuoassa, jolloin sain kuusi kappaletta leivoksia. Anna jäähtyä, laita vaikkapa jääkaappiin puoleksi tunniksi.

RAAKASUKLAAKUORRUTE

Sulata kaakaovoi vesihauteessa, sekoita joukkoon kaakaojauhe ja kookossokeri. Levitä kuorrute jäähtyneiden browniesien päälle ja laita vielä hetkeksi kylmään jähmettymään.

RAAKASUKLAAJÄÄTELÖ

Laita ainekset tehosekoittimeen ja anna sekoittua niin kauan, että saat tasaista massaa. Laita jäätelömassa kulhoon ja pakastimeen noin pariksi tunniksi, sekoita välillä lusikalla.

In carb we trust

Hiilihydraatit ovat monelle laihduttajalle melkoinen mörkö. Ensin niitä vältellään viimeiseen asti, kunnes ”repsahdetaan” ja vedetään kaikki lähitienoon leipä- ja pullavarastot kitusiin. Päätetään, että maanantaina aletaan taas karppaamaan ja nähdään märkiä unia pasta carbonarasta. Jos vielä urheillaan paljon, niin energiansaanti voi jäädä niukaksi ja/tai sitten vedetään ihan liian isoja määriä proteiinia. Aina huudellaan siitä, että täytyy saada riittävästi protskua, mutta rajansa silläkin.

Edellisen kisadieetin jälkeen aineenvaihduntani oli melko messed up. Sitten rysäytettiin kerralla hiilarit niihin lukemiin, mitä ne olivat kehityskaudella korkeimmillaan. Noooh, eihän siinä kovin kivasti käynyt. Aineenvaihdunta ei ollut enää tyyppiä messed up, vaan ennemminkin fucked up. Jaa niin oli pääkin, paskallehan se tuntui olla pallukka. Ensimmäistä välidieettiä yritettiin loppuvuodesta 2013, mutta paino laski noin kilon kuussa ja keho ei tahtonut millään luopua hötöistään. Sitten meni mielenkiinto ja ajattelin että njääh, ei jaksa. Jossain vaiheessa paino alkoi kuitenkin itsestään laskea ja asettui lopulta melkein 10 kiloa alemmas, mitä se korkeimmillaan oli.

kollaasi_kunnot
Kyllä se keho melkoista venytystä kestää. Monenlaisia olomuotoja on tullut vuosien varrella koettua, vähempikin olisi ehkä riittänyt. 

Toinen valmentajan suunnittelema välidieetti olikin sitten vasta loppuvuodesta 2015. Sen oli tarkoitus kestää 12 viikkoa, mutta eteen tuli sen verran suuria elämänmuutoksia, että dieettaminen jäi. Tällä kertaa paino tippui helposti ja nopeasti, mutta toisaalta dieetin jälkeen edessä oli pitkä sairasloma murtuneen jalan takia ja kiloja pääsi taas jokunen kertymään. Noin pari kuukautta sitten aloin taas ruokailla suunnitelmallisemmin, mutta en mitenkään ehdottomasti, koska tällä kertaa ei ole mitään kiirettä. Ei ole 12 viikon tehodieettiä tai mitään muitakaan aikajanoja tälle projektille. Nyt tämän parin kuukauden aikana ylimmän ja alimman painon erotus on 4,7 kiloa ja olen ihan tyytyväinen siihen. Kaikki on kuitenkin lähtenyt vain vähän järkeistämällä ruokavaliota, ylimääräisiä aerobisia en ole mitenkään säännöllisesti tehnyt.

snapchat
Ja dieetti puree!

Epäilin alkuun, että painoni lähtisi nousuun ruokavaliolla, joka sisältää enemmän hiilihydraatteja mitä olen pystynyt vuosiin syömään. Onnekseni olin väärässä. Kehoni tuntuu päinvastoin toimivan erinomaisesti isommalla hiilarimäärällä. Samalla proteiininsaantia vähennettiin, koska minun kokoiseni ihminen ei tarvitse 200 grammaa proteiinia vuorokaudessa. Aika harva nainen oikeasti tarvitsee. Hiilihydraatit sitovat toki nestettä kehoon, joten vähähiilihydraattisella ruokavaliolla paino tippuu yleensä nopeammin. Tässä kohtaa voidaan sitten taas miettiä, onko järkevämpää pudottaa painoa mahdollisimman nopeasti vai mahdollisimman kestävästi. Riittävällä hiilihydraattien syömisellä voidaan vaikuttaa suorituskykyyn ja palautumiseen, ja itse ainakin mieluummin valitsen sen vaihtoehdon, jossa jaksan tehdä asioita samalla kun tiristelen ylimääräistä rasvaa ulos kehostani. Olen myös nautiskellut ajoittain mm. kotitekoista pitsaa, raakasuklaata, vegejäätelöä ja kertaalleen jopa melkoisen annoksen alkoholia (ja illan päätteeksi mäkkisafkaa) antamatta sen häiritä mielenrauhaani. Herkkuhimoja ei juurikaan ole, mutta joskus se vaan on parasta nauttia Office-maratonista jäätelökulho kourassa. Tästä syystä ostin eilen pari paketillista luomulaatuista Yollibox-jugurttijäätelöä, joka kyllä ylitti kaikki odotukset! Ihan järjettömän hyvää, kannattaa testata jos löydätte jostain. Ainakin Citymarketeista pitäisi löytyä, elleivät satu olemaan loppu.

Tässäpä jonkinlaista esimerkkiä, millaisia aterioita päiväni (yleensä) sisältää:

  • Aamupala: munakas, johon tulee avokadoa, riisiä ja hieman fetajuustoa
  • Treenin aikana juon aminohappoja (normaalisti, nyt ne on loppu joten en juo). Palautusjuomaa en ole käyttänyt aikoihin. Koska vatsavaivat.
  • Lounas: kanaa, riisiä ja salaattia
  • Välipala: smoothie, johon tulee banaania, avokadoa, marjoja ja heraproteiinia
  • Päivällinen: kanaa, riisiä, salaattia ja hedelmä
  • Iltaruoka: luomulihapullia, riisiä ja salaattia

Joskus syön illallakin munakasta, toisinaan teen proteiinipannareita. Tai vaikka riisinuudeleita tamarindin ja kookosmaidon kera. Välillä syön enemmän hedelmiä päivän aikana ja toisinaan saatan töissä syödä proteiinipatukan ja hedelmän välipalaksi. En halua syödä tasan samoja ruokia joka päivä, koska a) vaihtelu virkistää, b) monipuolisuus on vaan hyvästä ja c) en saa joka päivä alas samoja ruokia. Jos ei tee yhtään mieli kanaa ja riisiä, niin sitten syön jotain muuta.

Vaikka oikeat treenitekniikat ja kovat treenit onkin lihaskasvun (ja sitä kautta sen ”kiinteytymisen”) kannalta hyvin tärkeitä, niin ruokavalio on Se Juttu. Olen monesti saanut kysymyksiä treeneistä, joilla saa vatsamakkarat sulamaan. Jännä homma, että kukaan kysyjistä ei ole ollut tyytyväinen vastaukseeni, kun olen kehoittanut laittamaan ensin ruokavalion kuntoon. Kuinka helppoa se olisikaan, ja silti siitä tehdään se vaikein asia ikinä missään koskaan milloinkaan. Sanoo eilen litran jäätelöä ostanut painonpudottaja. Ja oli muuten heti tänä aamuna puntarissa alin paino sitten helmikuun 😉

IMG_4411

Gluteeniton raparperipiirakka straight from heaven

Juhannus on juhlittu ja kansa alkaa sankoin joukoin sulatella juhannuskiloja. Onneksi ne pitkän viikonlopun mukanaan tuomat pöhötykset saa hävitettyä aika nopeasti, vinkkejä tähän voitte lukea ihan kaikista muista blogeista paitsi tästä. Minä aion nyt nimittäin jakaa aivan järjettömän taivaallisen raparperipiirakan reseptin, joka raparperin lisäksi toimii satavarmasti myös marjoilla tai vaikkapa omenoilla toteutettuna. Ei sovi tiukkapipoisille dieettaajille, koska voi ja sokeri. Piirakka on gluteeniton ja valitsemalla laktoositonta voita ja kermaa sopii myös laktoosivammaisille. Jos maidotonta haluaa, voisi kokeilla korvata voin kookosöljyllä (margariinia en kykene suosittelemaan) ja kuohukerman jollain kasviperäisellä vaihtoehdolla, kuten GoGreen Kaurapohjainen Vispi.

IMG_4232

 

POHJA:

  • 150 g voita
  • 1 dl sokeria (esim. kookossokeri, täysruokosokeri tai mitä nyt haluat käyttää)
  • 1 kananmuna
  • 1,5 dl perunajauhoja
  • 3/4 dl tummia Jytte-jauhoja

Sekoita pehmeä voi ja sokeri kulhossa sähkövatkaimella. Lisää joukkoon kananmuna ja lopuksi jauhot. (Voit käyttää myös pelkkiä perunajauhoja.) Kaada taikina noin 20 cm vuoan pohjalle ja levitä myös vuoan reunoille. Itse käytin kookosöljyllä öljyttyä alumiinivuokaa.

TÄYTE:

  • 1 kananmuna
  • 1 dl sokeria
  • 2 dl vaniljanmakuista Yosa-kaurajugurttia
  • 1 dl kuohukermaa
  • 3/4 dl perunajauhoja

Sekoita muna ja sokeri sähkövatkaimella. Lisää joukkoon jugurtti. Sekoita toisessa astiassa perunajauhot hyvin kuohukermaan ja lisää seos muiden aineiden joukkoon. (Kaurajugurtin sijasta voit halutessasi käyttää myös muita jugurtteja tai vaikkapa kermaviiliä, rahkaa tai ranskankermaa. Suosittelen kuitenkin testaamaan tätä!)

Pilko pari raparperin vartta taikinapohjan päälle ja kaada täyte vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa puolisen tuntia. Tarjoile vähän jäähtyneenä esimerkiksi Rice Ice -riisijäätelön kanssa, joka voittaa makunsa ja koostumuksensa puolesta kermajäätelöt ihan mennen tullen.

Puolukka-raparperismoothie ja muut välipalasuosikit

Syön paljon kanaa ja riisiä, mutta välillä on ihan fiksua ja mukavaa, jopa suositeltavaa, syödä jotain muutakin. Heraproteiinin lisäksi en yleensä käytä maitotuotteita enkä gluteenia sisältäviä viljoja, tosin en noudata nollatoleranssia ainakaan maitotuotteiden kohdalla, joten jos joku haluaa leipoa minulle juustokakkua niin antaa mennä vaan 😉 Rahkat ja raejuustot on ruokavaliosta kuitenkin jääneet jo aikoja sitten pois. Minulta on usein kyselty, että mitäs sitä sitten voi syödä, jos ei syö leipää eikä maitorahkaa eikä edes jugurttia. No, lähes kaikkea muuta. Pidän henkilökohtaisesti huomattavasti rajoittuneempana sellaista ruokavaliota, joka perustuu pääasiassa leipään ja maitotaloustuotteisiin. En usko, että viljat ja maito ovat kaiken pahan alku ja juuri, mutta minä voin vatsani kanssa huomattavasti paremmin näin enkä koe, että joutuisin luopumaan mistään. Tässä tulee nyt muutama esimerkki, mitä syön kanan ja riisin lisäksi. En jaksa käyttää ruoan laittoon paljoa aikaa, joten nämä on kaikki aika nopeita ja yksinkertaisia aterioita.

PUOLUKKA-RAPARPERISMOOTHIE

IMG_3630

1 banaani

1 pieni raparperinvarsi

1/2 avokado

150 g pakastepuolukoita

25 g nu3 Performance Whey -heraproteiinia* (itse käytän makuja vanilja ja cookies&cream, metsämarjakin voisi sopia hyvin)

(muutama jääpala)

vettä

Heitä kaikki ainekset blenderiin ja sekoita tasaiseksi mössöksi. Veden määrää säätämällä saa koostumuksesta sellaista kuin haluaa, ja jääpalat tekevät halutessa smoothiesta kuohkemman. Olen aiemmin käyttänyt pääasiassa mustikoita ja mustaherukoita, hyvää se on niinkin mutta lähiaikoina olen rakastunut tähän puolukkaiseen versioon. Tämä on tosi hyvää myös ilman avokadoa, mutta siitä saa toki niitä hyviä rasvoja.

FETA-AVOKADOMUNAKAS

IMG_3448

1 kokonainen muna

2 valkuaista

1/2 avokado

100 g keitettyä riisiä

15 g fetajuustoa (itse käytän nykyään Salakis-nimistä salaattijuustoa)

suolaa ja mausteita maun mukaan

 

 

Vatkaa munat kunnolla kulhossa. Heitä sekaan loput ainekset ja paista pannulla munakkaaksi. Kaikkien ainesten määrää voi toki aina muokata omien tarpeiden mukaan. Tällaisen setin nautin itse joka aamu sriracha-kastikkeella höystettynä. Aina kun muistan, maustan munakkaan kurkumalla ja mustapippurilla.

HELPOT PROTEIINILETUT

IMG_23171 kokonainen muna

2 valkuaista

1 banaani

50 g kaurahiutaleita

15 g nu3 Performance Whey -heraproteiinijauhetta* (kannattaa testata makua sitruuna-piimä, toimii!)

 

Ainekset voi sekoitella joko käsin, sauvasekoittimella tai vaikkapa blenderissä. Aineksia voi lisätä tai vähentää ja sekaan voi heittää mitä haluaa, mutta tämä on aika toimiva peruskombo. Paista kookosöljyssä ja nautiskele marjojen ja vaikkapa maapähkinävoin kera. Nams 🙂

SUKLAAMÖSSÖTYS

1/2 avokado

1 banaani

4 taatelia

25 g nu3 Performance Whey* -heraproteiinijauhetta (esim. suklaa tai vanilja)

1 rkl raakakaakaojauhetta

Sekoita ainekset käsin tai sauvasekoittimella mössöksi, voit lisätä hieman nestettä. Eipä siinä sitten muuta. Paitsi jos haluat jotain muuta joukkoon, niin ihan vapaasti vaan. Esimerkiksi boysenmarjat ja vadelmat toimii tässä loistavana lisänä.

Siinäpä muutama helppo ja nopea ateriavaihtoehto. Ei sen niin vaikeaa tarvitse olla. Tai kallista. Tai muutenkaan kummallista. Toki voi juoda herat sheikkeristä ja syödä banaanin kaveriksi, sekin on ihan hyvä erityisesti jos on kiire. Itse teen yleensä smoothien illalla valmiiksi, jos on aamuvuoro seuraavana päivänä. Munakkaan paistamisessa ei mene aamulla kauaa, senkin voi halutessaan sekoitella jo valmiiksi jääkaappiin edellisenä iltana. Jotenkin olen jumahtanut tuohon munakasaamiaiseen ja se toimii sen verran loistavasti, että ei ole tullut aamupuuroja ikävä. Jos jääkappissa sattuu olemaan miehen tekemiä herkkuluomulihapullia (*aahhh*) , niin sellaisenkin olen usein munakkaaseen heittänyt sekaan. Ja jos et ole avokadoa ja riisiä aiemmin laittanut munakkaaseen, niin hophop heti testaamaan!

Niin ja ihanaa juhannusta ihmiset, mikäli en saa blogia päivitettyä ennen sitä! Juhlikaa tarmokkaasti ja unohtakaa kohtuus melkein kaikessa 😉

Pikainen Banoffee Pie

Banoffee = banaani ja toffee. Pie = piiras. En tiedä, tarvitseeko tämä enempää selittelyjä. Kyse on siis englantilaisen jälkiruoan terveellisemmästä versiosta, johon sain idean Hidasta elämää -blogista. Siellä banoffeeleivokset olivat varsin kauniita, kun taas minun blogissani… No, sanotaanko näin että luotan enemmän sisäiseen kauneuteen. Niin ruoan kuin ihmistenkin suhteen. Tämä oli aivan järjettömän helppoa, nopeaa ja tainnuttaa makeanhimon ihan takuulla. Tsiljoona kertaa parempi vaihtoehto sille karkkipussille, josta kuitenkin tulee ihan paska olo ja kaamea morkkis. Plus että tätä voi aivan varauksetta tarjoilla vieraille edes kertomatta, että kyse on terveysherkusta. Taatelit toimivat tässäkin herkussa toffeemaisena täytteenä, joka kruunataan banaanisiivuilla ja vaniljaisella kookoskermavaahdolla.

IMG_4079

POHJA

2 dl maamantelijauhoja*

1/2 dl kaurahiutaleita

2 rkl hunajaa*

1 tl psylliumia*

1 kananmuna

hyppysellinen suolaa

Sekoita kaikki ainekset kulhossa ja painele silikonivuoan (tai esim. kookosöljyllä voidellun vuoan) pohjalle. Oma vuokani oli halkaisijaltaan 20 cm. Paista 200-asteisessa uunissa noin 10-15 minuuttia. Omani taisi paistua hieman yli 10 minuuttia, kannattaa varoa ettei mene korpuksi. Anna pohjan jäähtyä.

TAATELITOFFEETÄYTE

2,5 dl pehmeitä taateleita

1 dl suklaanmakuista kauramaitoa (voi korvata millä tahansa maidonkorvikkeella, vedellä tai sitten ihan sillä maidolla, jos tykkää käyttää maitotuotteita)

1 rkl kookosöljyä*

loraus sitruunan mehua

hyppysellinen suolaa

Sekoita kaikki ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Maistele ja säädä makua haluamallasi tavalla. Levitä taatelimössö jäähtyneen pohjan päälle ja laita jääkaappiin odottamaan kookoskermavaahdon valmistumista.

IMG_4071

VANILJAINEN KOOKOSKERMAVAAHTO

1 tlk jääkaappikylmää (=jähmettynyttä) kookoskermaa

20 g nu3 Performance Whey -heraproteiinia*, makuna vanilja (voit toki halutessasi käyttää ihan vain vaniljaa mausteena)

1 rkl hunajaa*

Vatkaa jääkaapissa jähmettynyt kookoskerma sähkövatkaimella vaahdoksi ja mausta vaniljanmakuisella proteiinijauholla ja hunajalla. Vaahto kannattaa nostaa jääkaappiin vielä hetkeksi jähmettymään.

Pilko banaani tai kaksi siivuiksi, levitä taatelitoffeetäytteen päälle ja kuorruta koko komeus kookoskermavaahdolla. Koristele haluamallasi tavalla, itse sirottelin piiraan päälle luomukaakaojauhetta sekä kookoshiutaleita. Piiras oli toki heti valmista herkuteltavaksi, mutta vielä parempaa seuraavana päivänä, kun oli kerennyt tekeytyä jääkaapissa.

IMG_4072
Moni kakku päältä kaunis. Kyseisellä sanonnalla ei tosin ole mitään tekemistä tämän kanssa.

Loppuun vielä parit vinkkivitoset 🙂 Tähän piiraseen sopisi mainiosti myös kookossose*, joka on yksinkertaisesti ihan liian hyvää, että voisin säilöä sitä kaapissani. Se ei nimittäin säily, sillä lusikka eksyy useamman kerran päivässä sosepurkkiin. nu3:lla on btw 13.-19.6. käynnissä kamppis, jolloin saat 20 prossaa alennusta kurkumakapseleista*, hyaluronihappokapseleista* sekä riisiproteiinista* koodilla NU3SUOSIKIT. Kurkuman kerrotaan toimivan mm. tulehdusten hoidossa, suojelevan maksaa ja vähentävän kaasujen muodostumista suolistossa. Lukemattomia muita terveysvaikutuksia löytyy googlettamalla. Mustapippurin sisältämä piperiini lisää kurkuman imeytymistä jopa 2000%, sen vuoksi yllämainitut kapselitkin sisältävät mustapippuriuutetta. Itse nautin kurkumaa joka päivä. Hyaluronihappo on ihon, nivelnesteen ja ruston soluväliaineen ainesosa. Kapselit ovat GMO-vapaita, gelatiinittomia eivätkä sisällä ylimääräisiä keinotekoisia maku- tai säilöntäaineita. nu3:n riisiproteiini on 100% tumma riisi -proteiinikonsentraattia, joka on erinomainen vaihtoehto, jos haluat välttää tai vähentää maidosta peräisin olevien proteiinilisien käyttöä.

IMG_4113
Tämän kuvan myötä hyväntuulista keskiviikkoa Sinulle 🙂