Kuka saa kilpailla fitnesslajeissa?

Tulevana viikonloppuna bodykansan katseet on suunnattu Puolaan, jossa fitnesslajien mestarit ottavat toisistaan mittaa MM-kisoissa. Moni suomalainen kisaaja lähtee Puolaan lähinnä kokemuksen perässä, mutta vaikka voitto ei läheskään aina ole tärkeintä, toivotaan että sieltä irtoaisi finaalipaikkoja ja mitaleja. Itse aion heiluttaa viikonlopun ajan lippua, jossa lukee ainakin nimet Satu Pekkarinen, Kia Rantalainen ja Minna Tanttu. Muiden suomalaisten kisaajien kunnoista en osaa sanoa mitään, mutta nämä tytöt ainakin vaikuttaisivat olevan KUNNOSSA. Viime vuoden MM-kisoista itselleni jäi mieleen body fitnessin overall-voittaja, saksalainen Renata Benigno-Wisskirchen sekä suomalainen Tanja Räsänen, joka tuli hienosti omassa sarjassaan kolmanneksi.

Vasemmalla Renata, oikealla Tanja

Muistan lukeneeni joskus erään fitnessalan ammattilaisen haastattelua, jossa hän totesi, ettei kannattaisi lähteä kilpailemaan, jos ei ole siihen sopivia geenejä ja X-mallista ruumiinrakennetta. Paskat geenit, liian leveä keskivartalo, länkisääret, psykoottiset silmät, liian kapea hartialinja, mitättömät pakarat… Kyllähän näitä analyysejä löytyy. Mutta miettikääpä, jos sinne kisalavalle nousisivat vain ja ainoastaan ne genetiikaltaan täydelliset, X-malliset, juuri oikeissa paikoissa sopivan verran lihasta kantavat kaunottaret, jotka vastaisivat jokaisen tuomarin ja katsojan käsitystä oman lajinsa täydellisestä edustajasta. Kilpailijamäärät romahtaisivat ja aika harva jaksaisi tulla katsomaan sellaisia kisoja. Fitnesslajeille on vuosia toivottu lisää näkyvyyttä, kisaajia ja yleisöä. Nyt niitä on saatu. Muutaman vuoden sisällä jokaisen sarjan taso on noussut, kilpailijat ovat viimeistellympiä ja ennen kaikkea kisaajia on paljon.

Myönnän itsekin syyllistyväni jupisemaan siitä, miten joku ei kuulu sarjaansa, ei tule ikinä voittamaan mitään koska rakenne ja muuta vastaavaa. Toki olen myös sitä mieltä, että koska kyseessä on arvostelulaji, niin leikkiin lähteneitä saa arvostella muutkin kuin tuomarit. Turhan usein vaan unohtuu se, että kaikilla ei ole edes tavoitteena voittaa. Joillekin taas voitto on jo se, että pääsee lavalle. Toiselle se on se, että pääsee lavalle edellistä kertaa paremmassa kunnossa. Kaikilla on omat tavoitteensa ja omat motiivinsa kilpailla eikä mikään niistä ole toista huonompi. Joka vuosi jonkun voittoa hämmästellään ja pidetään vääryytenä. Joka vuosi finaalin ja välillä eliminaationkin ulkopuolelle jää kisaajia, joiden ”olisi pitänyt pärjätä”. Läheskään aina se elämän paras kunto tai isoin lihasmassa ei tuo voittoa, koska muuttujia on niin paljon. X-mallisen geenifriikinkään tähdet eivät aina ole kohdillaan ja silloin se kireämpi pönäkkävartaloinen länkisääri voi hyvinkin vetää pisteissä ohi voittoon.

Summa summarum, olipa ruumiinrakenteesi mallia X tai hiekkasäkki, kisalavalla voi tapahtua ihan mitä vaan. Erityisesti body fitness- ja bikinisarjoissa, joissa kilpailijoita on paljon. Naisten fysiikka ja vaparifitness ovatkin sitten vähän eri maata, koska kilpailjoita on vähän ja jyvät erottuvat helpommin akanoista. Jokaista kisaajaa kuitenkin tarvitaan tekemään showsta katsomisen arvoista. On kisaajia, jotka kilpailevat vuodesta toiseen saavuttamatta sitä kirkkainta mitalia ja jaksavat silti nauttia kilpailemisesta. Se on jo hatunnoston arvoista ja osoittaa rakkautta lajia kohtaan. Mutta olipa motiivisi kilpailemiseen mikä hyvänsä, pääasia on se, että tiedät itse mitä teet ja minkä vuoksi. Voit itse valita, minkä palautteen otat rakentavana ja minkä jätät huomiotta. Loppujen lopuksi fitness ei ole niin vakavaa eikä kenenkään elämä mene pilalle häviöstä, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin sille. Aina tulee uusia kisoja ja uusia mahdollisuuksia. Ja aina on mahdollista, että keksit matkan varrella jotain kiinnostavampaa, mikä vie mennessään.

Järki päähän ry

Lueskelin pari päivää sitten Susanna Mustajärven blogikirjoitusta Irti fitnessistä ry enkä voinut olla miettimättä, olisiko hän kirjoittanut tuota tekstiä, jos olisi voittanut bikini fitnessin suomenmestaruuden. Epäilen vahvasti. Kirjoituksessaan Mustajärvi rinnastaa fitnessurheilun muun muassa alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin.

Jollekin tuo mielihyvän tuoja on alkoholi, sokeri, rasvainen ruoka, toisille huumeet tai uskonto ja kolmansille liikunta. Fitnessissä se on äärimmäisyyksiin viety itsensä kontrollointi ja itsekuri. Kriittinen kohta onkin siinä, milloin tekeminen muuttuu projektista normaaliksi elämäksi niin sanotusti elämäntavaksi. Ei viikonloppuisin juhlivakaan ole vielä alkoholisti, mutta joka päivä juomista harrastava on jo pahasti alkoholiin koukussa.

– Susanna Mustajärvi

Fitnessurheilijoilla on ensin mahdoton työ puolustella omaa lajiaan ja todistella sen olevan ihan-oikeesti-urheilua, kunnes se kuuluisa kupla poksahtaa rikki. Poks vaan ja fitness onkin ihan paskaa ja epäterveellistä. Kiistely siitä, onko fitnesslajit urheilua vai ei, on aika lailla turhaa, koska fitnessurheilu on hyväksytty virallisesti urheiluksi Suomessa. Näin ollen olettaisi kilpailijoidenkin tiedostavan, että he todella ovat urheilijoita. 

Useimmiten fitnessiä tai kehonmuokkausta pitkään tehneet pyörivät yhdessä tai saattavat olla hieman yksinäisiä. Samanlailla käyttäytyvät päihderiippuvaiset tai ketkä tahansa riippuvuuteen sairastuneet vertaisryhmät. Mistä tämä siis kertoo? Siitä, että ympäriltä aletaan pikku hiljaa plokkaamaan muita ihmisiä pois, jotka eivät elä samanlaista elämää, jolloin omasta tavasta tulee normaali omassa elinpiirissään ja tämän vuoksi ei sitä yleensä lähdetä kyseenalaistamaankaan. Näin tapahtuu myös päihderiippuvaisille, mutta useimmiten jossain kohtaa tilanteeseen puuttuu joku ulkopuolinen taho, jos elämäntyylistä on alkanut olemaan harmia myös ympäristölle. Tässä kohtaa myös päihdeongelmainen aluksi puolustelee ja kieltää ongelman olemassa oloa.

– Susanna Mustajärvi

Kertokaapas minulle, minkä lajin kilpaurheiljat voivat sanoa, että urheilu ei ole millään tavalla vaikuttanut heidän sosiaaliseen elämäänsä? Että se ei rajoita heidän tekemisiään millään tavalla? Että heidän lähipiirinsä koostuu täysin muista kuin oman lajin parista löydetyistä ihmisistä? Ja kenellä tulisi edes mieleen, että pikajuoksija juoksee liikaa ja voisi tarvita kannustuksen sijaan intervention? Opiskellessani sairaanhoitajaksi minulla oli luokkakaverina SM-tason yleisurheilija. Hän oli muuttanut Helsingistä Jyväskylään valmentajan perässä ja hänen arkensa täyttyi koulun ohessa kovista treeneistä, jopa useita kertoja päivässä. Tämä ihana ja sosiaalinen tyttö kertoi esimerkiksi, ettei yleensä harrasta kavereiden kanssa hengailua kaupungilla tai kahviloissa, koska palautuminen kärsisi sellaisesta. Eikä tämä koskenut vain kisakautta, vaan hän uurasti lajinsa parissa ympäri vuoden, koska halusi menestyä. Nyt käsi sydämellä – kuinka moni fitnessurheilija voi sanoa omistautuvansa näin lujasti lajilleen? Varmasti osa omistautuukin, mutta voin sanoa tuntevani aika paljon kilpailijoita, jotka elävät tuohon tyttöön verrattuna aika rentoa elämää kisakauden ulkopuolella. Ja btw, kyllä ne muidenkin lajien urheilijat katsovat mitä syövät ja kontrolloivat syömisiään enemmän kisakauden aikana.

Itse asiassa jos asiaa tarkastelee kansantaloudellisesta näkökulmasta, ei olisi haittaa vaikka useampikin ihminen sairastuisi tähän syömisen kontrollointiin. Lihavuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat jotain aivan käsittämätöntä. Vuonna 2011 lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet maksoivat Suomelle noin 330 miljoonaa euroa. Eikä siinä vielä kaikki, koska tähän ei ole laskettu mukaan välillisiä kustannuksia, kuten sairauksista johtuvaa tuottavuuden alenemista. Muutama ruokailunkontrollointiin sairastuminen ei siis tekisi yhteiskunnalle yhtään pahaa. (Tämä kommentti ei sitten liittynyt aiheeseen oikeastaan millään tavalla.)

Fitnessurheilu on siitä kummallisia, että voit päättää NYT haluavasi kilpailla puolen vuoden päästä ja voit myös oikeasti toteuttaa tämän. Sopivalla fysiikalla ja lajivalinnalla silläkään ei ole väliä, onko sinulla varsinaista lajiin tähtäävää treenitaustaa vai onko lihasmassa tullut perintönä tai jonkun muun harrastuksen tuloksena. Ruokavaliossa on helppoa pysytellä muutama kuukausi, kun tietää että dieetin jälkeen saa taas syödä mitä haluaa. Nuorilla tytöillä on lähivuosina ollut sellaista buumia ilmassa, että tärkeysjärjestys asioissa on hieman vituroillaan. Jos kuntosaliharjoittelu aloitetaan tähtäimenä seuraavan vuoden bikini fitness -kisat ja vaatekaappi täytetään bettereillä ja siksdeuseilla ennen kuin ensimmäistäkään treeniä on vedetty, mennään ehkä hieman metsään. Tässä vaiheessa valmennusjohto on se taho, jonka täytyisi osata laittaa jäitä hattuun. Silläkin uhalla, että asiakas siirtyy kisakuumeen vallassa toiselle valmentajalle, joka suostuu pähkähulluun kiirehtimiseen. Perusasiat ei mene takaraivoon kuukaudessa, varsinkaan jos elämäsi on aiemmin ollut täysin erilaista kuin tämä oletettu ”fitnesslaiffi”. En tarkoita nyt sitä, että pitäisi opetella syömään maitorahkaa kolmen tunnin välein niin, ettei tarvitse katsoa kelloa vaan maitorahkapurkin avaaminen ajallaan tulee selkärangasta. Täytyisi ehtiä löytämään se oma tapa toteuttaa sitä fitnesslaiffia ja ne jutut, jotka toimivat omassa arjessa. Pitäisi etsiä se sopiva jousto ruokavaliossa ja treenissä niin, että se tuntuu hyvältä. Että se tuntuu sellaiselta elämältä, jota tykkää elää. Nämä asiat eivät rakennu kuukaudessa eikä parissa, vaan vaativat yrittämistä, oivalluksia, epäonnistumisia… Kunnes eräänä päivänä huomaat, että asiat tulevat sieltä selkärangasta sen enempää niitä stressaamatta. Siinä vaiheessa on huomattavasti turvallisempaa alkaa kisadieetille, jossa kehoa viedään äärirajoille. Siinä vaiheessa myös kisadieetiltä ”normaaliin elämään” palaaminen sujuu huomattavasti helpommin, kun ei tarvitse hukkua epätietoisuuteen ja tyhjyyteen, vaan ne päivittäiset valinnat ovat jo itselle selviä ja mieluisia.

Toki fitnesslajit ovat vaativia ja menestyminen vaatii lähes äärimmäistä kehon ja mielen kontrollointia. Pystyn osittain myös samaistumaan Mustajärven kisojen jälkeiseen stressiin, koska olen kokenut tuon myllerryksen itsekin. (Lisätään vielä, että Susanna Mustajärvi vaikuttaa sympaattiselta, kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kritisoida häntä ihmisenä.) Fitnessurheilua on silti turha demonisoida, koska siinä kilpailevat aikuiset ihmiset omasta vapaasta tahdostaan. Ainakin Suomessa näin, toivotaan etteivät lasten fitnesskisat rantaudu tänne koskaan. Toivotan kuitenkin tsemppiä ja jaxuhaleja kaikille kisojen jälkeistä elämää eläville, nauttikaa elämästä ja hakekaa niitä tunteita ja elämyksiä muualtakin kuin ruokapöydästä 🙂 Kisojen jälkeinen maltti syömisten suhteen ja asteittainen paluu normaaleihin kaloreihin voi tuntua tympeältä, kun tekisi mieli palkita itsensä pitkästä kitudieetistä kaikenlaisilla herkuilla. Rajoittaminen kuitenkin kannattaa, sillä kehosi kiittää enemmän sitä sopivaa rajoittamista kuin hillittömiä mättökohtauksia. Jos tuntuu että hukka perii ja jäit dieetin jälkeen tyhjän päälle, hanki apua asiansa osaavalta taholta. Ja jos et tunne tahoja, kysy niin vinkkaan 🙂

NFE 2016 – kuka voitti ja kenen olisi pitänyt voittaa?

Viime viikonlopun Fitness Expossa tunnettiin varmasti kaikki tunnettavissa olevat tunteet, kun Suomen mestaruuksista ja MM-edustuspaikoista kilpailevat kisaajat pullistelivat pieniä ja vähän isompiakin lihasnystyröitään ja venyttelivät kilvan pakaroitaan. Kilpailijat säteilivät, pettyivät, voittivat, epäonnistuivat,  pitivät hauskaa, vuodattivat ilon ja surun kyyneleitä – aivan kuten urheilukilpailuissa kuuluukin. Jokainen lavalle astunut kilpailija oli tehnyt valtavan työn päästäkseen elämänsä kuntoon sitä pientä hetkeä varten, jonka he saivat paistatella parrasvaloissa.

Nyt kun parrasvalot ovat sammuneet, on jälkipuinnin aika. Itse istuin katsomossa ja möläytin aika monta ”ei voi olla tottaa” palkintojen jakojen yhteydessä. Tuomarit kuitenkin hoitavat oman hommansa ja sillä selvä, sijoitukset eivät muutu miksikään vaikka niistä kuinka huutelisi. Jokaisella kilpailijalla on erilainen fysiikka ja vaikka se ei tällä kertaa olisi miellyttänyt tuomareita, seuraavalla kerralla se saattaa olla juuri se fysiikka, jolla korjataan jättipotti. Ja kilpailijathan ne tekevät kisoista katsomisen arvoista. Jos vain voittajat kapuaisivat lavalle, se olisi melko tylsää katsottavaa. Totesin miehelle kisojen jälkeen, että women’s physique on ainoa laji (naisten lajeista), jossa homma on niin simppeliä, että paras fysiikka voittaa. Kaikissa muissa lajeissa on niin paljon sitä kaikkea muuta tupsuttelua. Mutta koska itse rakastan tupsuttelua, niin kisoja katsellessa tulee tehtyä jatkuvaa analyysiä siitä, mitä asioita haluaisin poimia omaan kisalookiini tai vältellä siinä. Ehdottomia nounou-juttuja ovat ainakin kaarituelliset, pinkit ja valkoiset kisabikinit, tyvestä latvaan samanvärinen superblondi tukka sekä hapsottavat kiharat. Ettäs tiiätte.

Naisten fysiikassahan homma tosiaan oli simppeliä ja paras voitti, kun Satu Pekkarinen vei SM-kultaa täysin tuomariäänin. Stailasin Satun Jyväskylään ja laitoin hiukset Fitness Expoon, se oli pitkästä aikaa mukavaa hommaa se 🙂 Olen muutenkin päässyt hyvin läheltä seurailemaan Satun kisapreppiä ja vakuuttunut entistä enemmän siitä, että asiat (jopa sen surullisen kuuluisan kisaviimeistelyn) voi tehdä hyvinkin fiksusti ilman mitään hc-perseilyjä, joista saa sitten myöhemmin lukea lehtien palstoilta katkeria tilityksiä siitä, kuinka fitness tuhosi terveyden ja kilpirauhasen ja psyyken ja lemmikkipuudelin anaalirauhaset siihen päälle.

Satu Jyväskylän SM-karsinnassa, MUAH by minä 🙂

Tulipahan taas kerran todistettua se, että allekirjoittanut ei ymmärrä bikini fitnessistä yhtään mitään. Erityisesti lauantai-illan pro-kisassa kaikki suosikkini jäivät ulos finaalista! Puhuttiin kavereidenkin kanssa, että suomalaisilla ei tässä seurassa ole mitään asiaa finaaliin, ja niin ne vaan siellä sitten molemmat törötti. Sara näytti kovin sileälle ja Jaana väsyneelle ja sellaiselle, että pidempi harjoituskausi voisi tehdä terää. Ennakkosuosikkini Madelen Myhr säilyi suosikkina kisan jälkeenkin, vaikkei finaaliin päässytkään. Amatöörien karkeloissa osasin sentään ennustaa voittajat oikein ja overall-tittelinkin veikkasin ihan oikealle tytölle. Melina Keltaniemi oli ihan erilainen ilmestys mitä kevään kisoissa ja vei himotuimman tittelin ansaitusti näyttävällä olemuksellaan. Melina on löytänyt itselleen täydelliset poseerausasennot ja esiintyminen näytti luontevalle ilman ylimääräistä horotusta. Hyvä Melina!

Yllä kuvissa siis ensimmäisenä Melina ja sitten pro-kisan suosikkini, joista punaisissa bikineissä ihana Madelen Myhr 🙂

Body fitnessistä jäi mieleen lähinnä ihastuttava Kia Rantalainen ja hänen upea mallinsa. Olin päästä varpaisiin kylmillä väreillä kun Kia kuulutettiin voittajaksi, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Vaikuttaa kuitenkin todella sympaattiselle ja jalat maassa pitävälle tyypille 🙂 Minna Tantun voitto todella yllätti, mutta oli toki hienolla kunnolla ansaittu. Toisaalta oli mahtavaa nähdä, että melko pienelläkin lihasmassalla mutta hyvällä mallilla varustetut kilpailijat pokkasivat kultaisia mitaleja. Toisaalta en sitten tiedä, minkä verran kansainvälisissä kisoissa arvostetaan vähän kevyemmällä lihasmassalla varustettua mutta mallikasta kisaajaa, koska noiden kisojen voittajat ovat yleensä melkoisia pattivuoria. Myös bikinistä varsin onnistuneesti body fitnessiin loikannut Sonja-Sofia Rannanjärvi lunasti tänä syksynä paikkansa lajin kärkikastissa, tosin odotin hänen sijoittuvan SM-kisassa huomattavasti paremmin. Tämä oli yksi niistä ”ei voi olla totta” -hetkistä. Viime kevään EM-kisoista bongaamani 37-vuotias body fitness -tähti Eva Berenguer pokkasi upealla fysiikallaan Ben Weider -kisan overallin ja lunasti samalla itselleen pro-kortin. Saatoin vähän hihkaista tyytyväisyydestä. Ben Weideristä ei oikeastaan sen kummempaa sanottavaa, en muista sieltä enää edes yhtään bikinikilpailijaa. Niin paitsi se, että minkä ihmeen takia bikinin viralliset poseeraukset on erilaiset kansainvälisissä kisoissa mitä SM-kisoissa? En ymmärrä. Yrittäisivät jo päättää, mihin suuntaan kuuluu pyllistää.

Kia Rantalainen

Minna Tanttu

Sonja-Sofia Rannanjärvi

Body fitnessin ja bikinin lisäksi en ollut tänä vuonna katsomassa muuta kuin ammattilaiskehonrakentajia, joista ei juuri muuta jäänyt mieleen kuin Lukas Osladilin tanssivat pakarat. Se olikin pro-kisan viihdyttävin osuus, muuten tunnelma oli mielestäni melko lattea. Kehonrakentajista btw pakko mainita sen verran, että Jaukkurin Sami (SM +90 kg 4., Ben Weider -100 kg 5.) oli kolmessa vuodessa kasvatellut 18 kiloa pattia lisää. Huhhuuh. Sami on kova! Kovinta ääntä puolestaan (koko viikonloppuna) taisi pitää seuralaiseni kampaajamaestro Riina, joka on itsekin kisannut bikinissä. Seuraavalla kerralla korvatulpat tai kuulosuojaimet matkaan, tosin pisteet Riinalle ahkerasta kaikenkattavasta kannustuksesta. Niinkin kattavasta, että tyttö huuteli välillä äänihuulet täristen puhelimesta bongatulta osallistujalistalta väärän sarjan naisten nimiä 😀 Mutta väliäkös tuolla, pääasia että kannustaa!

Mitä kisaviikonlopusta jäi käteen? Fitnessähky ja kisakuume. Ei, ne eivät sulje toisiaan pois 😀 Lähinnä se halu keskittyä omaan tekemiseen ja oman fysiikan parantamiseen vahvistui entisestään ja kisasuunnitelmat pyörivät mielessä aiempaa enemmän. En niinkään odota sitä yhtä hetkeä kimaltavissa bikineissä ja korkokengissä, vaan ennemminkin matkaa siihen elämäni kuntoon. Se matkahan on käynnissä koko ajan ja toisinaan on hyvinkin palkitsevaa nähdä kuntosalin peilistä pieniä kehityksen merkkejä. Odotan kuitenkin innolla myös sitä, mitä rasvakerroksen alta kuoriutuu ja ennen kaikkea mitä jää jäljelle. Ylävartalon lihasmassan kasvatus on aina ollut minulle supervaikeaa, mutta leveämpi selkä ja muhkummat olkapäät on laitettu tilaukseen. Nähtäväksi jää millainen toimitus tulee 🙂

Kaikki kuvat body.pictures.fi

No matter who won – Nordic Fitness Expo 2015 omat suosikit

ALUNPERIN JULKAISTU 12.10.2015

Voin kertoa, että tuli muuten viikonloppuna harmiteltua, etten lähtenyt Fitness Expoon. Ensi vuonna niitä kemuja ei skipata! Tosin olin lauantaina Ela Showssa ja oli ihan uskomaton show 🙂 Joten kiva viikonloppu oli ja NFE kisoja on katseltu kuvista ja videoilta aika monta tuntia.

Tänä vuonna näkyi taas paljon hienoja fysiikoita, joista omaan mieleeni painuneet ajattelin jakaa täällä blogissa. Sijoituksia spekuloidaan aina, arvostelulajeja kun ovat nämä kaikki, mutta itse en ole ollut paikanpäällä joten en pysty siihen asiaan sanomaan oikein mitään. Henkilökohtaisesti nostan hattua aivan kaikille kisalavalle nousseille ja itselleni ei ainakaan kuvia katsellessa tullut fiilistä, että kenenkään kunto olisi jäänyt jotenkin räikeästi vajaaksi. Miesten sarjojen kuvia en ole niin älyttömän tarkkaan syynännyt, mutta kyllä sieltäkin muutama fysiikka jäi mieleen.

Vasemmalta oikealle: Jaukkuri, Kotipohja, Nyyssölä. Ja huomauttaisin, että Pekka Kotipohja on syntynyt -92. Että näin. Tuli siis neljänneksi kehonrakennuksen -80 kg sarjassa – mitä tulevaisuus vielä tuokaan tullessaan. Jaukkuri sijoittui toiseksi -90 kg sarjassa ja PM-kisassa kolmanneksi. Ihan älytön fysiikka. Täytynee vielä mainita junnujen CBB-voittaja Olli Kemppainen joka lähtee MM-kisoihin loppuvuodesta edustamaan Suomea. Hieno kunto Ollillakin, sen siitä saa kun tekee asioita täydellä sydämellä 🙂

Sitten siirrytään naisiin ja kuvasaastetta on luvassa aika paljon, joten jos vähäpukeiset naiset ei kiinnosta (said no one ever) niin kannattanee vaihtaa sivustoa. Suomeen napattiin pari uutta ammattilaiskorttia, bikinin upealle Jaana Malytchevalle ja figuren Iina Levanojalle. Mahtava juttu, että suomalaisiakin alkaa näkyä pro kisoissa entistä enemmän 🙂 Ammattilaiskisasta päällimmäisenä jäi kuitenkin mieleen figuren voittanut Suomen Kati Alander, jonka fysiikka on kehittynyt vuosien varrella todella hienoksi.

Myös Tiina Vaskelainen ja tuore pro-kortin haltija Iina Levanoja näyttivät freesille ja upealle. Vaskelaisen uraa olen seurannut useamman vuoden ja samalle lavallekin pääsin hänen kanssaan vuonna 2013 seisoskelemaan. Vaikka lavalla oli vastassa hyvin lihaisia naisia, henkilökohtaisesti tykkäsin Suomityttöjen fysiikoista eniten. Vaikka kuinka yritän puolueettomasti tätä asiaa miettiä 😉

Tiina Vaskelainen

Iina Levanoja

Ja sitten ne pro-tason bikinikisaajat. Näissä meni lempparit Suomen rajojen ulkopuolelle, mutta toki ne suomalaisetkin oli siellä upeita. Ashley on uskomaton, niin tasapainoinen fysiikka että ei suotta ole voittaja. Bikiniä en ole niin älyttömästi edes seurannut, varsinkaan Suomessa tai ylipäätään amatööritasolla. Näitä ammattilaisia jonkin verran, että ne kärkisijojen kilpailijat tunnistan 😀 Ashleyn ohella Natalia Melo on yksi suosikkikilpailijoitani, mutta häntä ei näissä karkeloissa nähty.

Vasemman puoleisen bikinikisaajan nimeä en edes tiedä 😀 Ei ollut finaalissa, väri on mielestäni huono mutta kunto miellyttää ainakin meikäläisen silmää. Keskellä kisan voittanut Ashley Kaltwasser, USA, joka on voittanut käsittääkseni nyt 14 ammattilaiskilpailua ja on hallitseva Miss Bikini Olympia. Oikealla Iso-Britannian Nina Ross.

Sitten se fitness. Vapareita en ole jaksanut montaa katsella, mutta Suomen duracellpupu Piia Pajunen kiskaisi heti ensimmäisistä ammattilaiskisoistaan kolmannen sijan melkoisessa joukossa! Piian fysiikka on upea ja vaparit aina niin energisiä. Piia on käsittääkseni syntynyt vuonna -90, ei voi kuin ihastella ja ihmetellä.

Piia Pajunen toinen oikealta

Jatkan ihastele ja ihmettele -linjalla. Nämä junnut. Mitä hittoa oikeesti?! Taisin käydä ensimmäistä kertaa katsomassa fitnesskisoja vuonna 2007. On tämä taso aika paljon noussut, mutta minä en vaan ymmärrä miten nämä ihmiset voi noin nuorena olla noin patteja, upeita, itsevarmoja, päättäväisiä, lujatahtoisia… Ja mitä vielä.

Bodyfitnessjunnut Dina Kaspi ja Anni Karinen (overall-voittaja)

BF-junnuista on mainittava vielä Meri Camilla Rasilainen. Upea näky 🙂

Bikinijunnuja. Ilona Siekkinen tuulettaa ja jatkaa urakkaa MM-kisoihin. Go Ilona! 🙂

Sitten body fitnessin yleisen sarjan SM-kisaan. Kyllä tuli sellainen fiilis, että saa vielä kymmenisen vuotta treenailla ihan rauhassa, ennen kuin on näiden naisten rinnalle mitään asiaa 😀

Lapin naiset edustaa! Ensimmäisessä kuvassa näkyneen Jaukkurin vaimo Nina ja Hanna Autti Team JiiPeestä. Huhhuh tuota Hannaa, ihan käsittämätön nainen!! Neljän lapsen äiti ja luokanopettaja – ei ihan kaikki mammat näytä tälle! Fanitan Hannaa ihan sata lasissa, ei oo monella miehelläkään sellaista habaa. Hanna sijoittui -163 cm sarjassa viidenneksi ja Nina kuudenneksi.

Kääpiösarjan (-158 cm) ja samalla overallin vei Tanja Räsänen. Wau.

Pitkään sarjaan en oikein näin kääpiönä osaa samaistua, ihmettelen vaan niitä loputtoman pitkiä käsiä ja jalkoja 😀 Mutta Johanna Ilonen miellytti silmää kovasti, sijoittui +168 senttisten kolmanneksi.

Sitten se SM bikini, jota en niin paljoa ole seurannut. Kyllä sieltäkin kuitenkin muutama suosikki nousi. Sijoituksia en pysty tässäkään spekuloimaan, koska se joka lajissa tärkeä lavaesiintyminen korostuu bikinissä vielä muita lajeja enemmän. Suoraan sanottuna en ymmärrä, miten tuomarit pystyy laittamaan näitä tyttöjä minkäänlaiseen järjestykseen. Niin ne vaan kuitenkin järjestykseen ne laittaa, peukut siitä. Ehkä snadisti tuli sellainen missikisafiilis taas, mutta se on vaan minun mielenvikani. Niitä ykkössijan ansainneita tyttöjä olisi vaan niin pilvin pimein!

Vasemmalla -160 cm sarjan toiseksi tullut Tanja Sundell, oikealla voiton napannut ihana Eevi Teittinen joka ei varmasti esittelyjä kaipaa!

Alle 168 senttisten sarjan vei Sofia Ruusila-Nousiainen, jota ei myöskään tarvitse varmasti kenellekään erikseen esitellä. Yllä saman sarjan toiseksi tullut Nina Suomi, joka voitti syyskuussa Jyväskylän karsinnat.

 Viime kevään kisojen voittaja Saara Suhanto. Hassua, että sijoitus oli vasta viides. Mutta edelleen, wasn’t there, tykkään Saaran fysiikasta eniveis!

Jenni Levävaara vei yli 168 senttisten sarjan ja jos olisin kuvien perusteella arvaillut overall-voittajaa, olisin veikannut että Jenni vie.

Semmoinen kuvakooste. Kaikki kuvat lainattu Bodylehden ja Pakkotoiston sivuilta, kuten kuvien alareunasta näkyy. Hieno juttu että vaikka ei pääsisi paikanpäälle, niin meistä onnettomista huolehditaan ja laitetaan ahkerasti kuvaa ja videota tulemaan 🙂 Vielä kun saatais kisat telkkariin 😀 Tai edes livenä nettiin. Sitä odotellessa… Mutta ensi vuonna ehdottomasti paikanpäälle!

EDIT: PAKKO lisätä näin jälkikäteen tähän vielä yksi kilpailija. Se, josta on saatu eniten motivaatiota kaikista suomalaisista kilpailijoista. Ihan käsittämättömällä rakenteella varustettu Mari Päkkilä, joka teki pro debyyttinsä Lahdessa. Ihan TAJUTON tuo malli!! Kun Mari saa kunnon ja esiintymisen kohdilleen niin oksat pois…

TOUGH VIKING kisaraporttia :)

ALUNPERIN JULKAISTU 8.9.2015

Huhheijaa, nyt on luultavasti tämän vuoden rankin rutistus takana eli Tough Viking kilpailut käytynä. Ne, joille kisa ei ole tuttu, tässä vähän infoa Tough Viking kilpailun nettisivuilta lainattuna:

Tough Viking on suurin Pohjoismaissa järjestettävä esteratakilpailu. Se koostuu rankoista, märistä ja haastavista kilometreistä sekä brutaaleista esteistä, jotka haastavat kilpailijat äärimmilleen. Esteet koostuvat mm. vedestä, jäästä, sähköstä, piikkilangasta, mudasta, monkey baareista ja amerikkalaisista jalkapalloilijoista.

Kisa järjestettiin siis lauantaina Kaisaniemessä Helsingissä. Sää oli kisapäivänä hyvin vaihteleva, ennen kisaa tuli vettä kuin aisaa ja kisan aikana pääasiassa tihkusadetta, mikä ei haitannut menoa lainkaan. Oikeastaan päinvastoin, koska sateisella säällä juostessa happea riittää eikä tule liian kuuma. Lähdimme matkaan parin työkaverin ja viime hetkellä joukkueeseen hypänneen miehekkeeni kanssa.

Team Hapettajat heti kisan jälkeen, suoraan jäävesialtaasta hypänneenä 😀 Allekirjoittanut oli melko kujalla tässä vaiheessa.

Ensimmäinen nilkka muljahti toisella esteellä, mutta niin vaan joukkueemme sisupussi (kuvassa toinen vasemmalta) päästeli maaliin sellaista vauhtia että nuoremmat jouduttiin aika lailla puuskuttamaan että pysyttiin perässä. Ei tuo juokseminen oikein ole lähivuosina ollut meikäläisen sydäntä lähellä 😀 Yhdet Vauhtisammakon järjestämät juoksutreenit tuli käytyä ennen kisaa ja koko kesän aikana lisäksi olen juossut noin 4-5 lenkkiä, viitisen kilometriä kerrallaan. En IKINÄ ennen ole juossut 12 kilometriä päivän aikana, joten olin aika tyytyväinen siihen että pääsin maaliin saakka elävänä. Toki matkan varrella pysähdeltiin kun oli ne vaatimattomat 21 estettä matkan varrella.

No mites ne esteet sitten? No yllättävän hyvin! Ensimmäisen kerran tuli turpaan (=korville) heti lähdössä amerikkalaista jalkapalloa pelaavalta herrasmieheltä. Olisiko ollut kolmas este, jossa sitten otettiin heti luulot pois ainakin vesikammoiselta, kun kylmässä merivedessä piti sukeltaa kolmen tynnyrin ali. Tulipahan heitettyä talviturkki, samalla suurinpiirtein hyperventiloin tajun kankaalle ja löin pääni tynnyriin kun panikoin sukeltaessa. Juokseminen tuntui melko helvetilliselle tuon paniikkipulahduksen jälkeen, mutta seuraavat vesiesteet ei sitten tuntuneet enää pahalle, kun koko matkan oli juoksennellut märissä vaatteissa. Ihan sellainen vinkki vitonen jos aiotte joskus osallistua johonkin vastaavaan juoksutapahtumaan, että teknistä materiaalia olevat vaatteet on ihan MUST. Dry fit tai jotain muuta vastaavaa, muuten on luultavasti melko kakkamainen juosta.

Before and after #nomakeup #wetlook

Kaikista esteistä en olisi mitenkään selvinnyt yksinään, mutta mahtavien joukkuekavereiden avustuksella jäi vain kaksi estettä välistä. Toinen oli Budweiser rampage, eli korkea ramppi joka olisi pitänyt päästä juoksulla ylös – not happening. Toinen mahdoton tehtävä oli Rope climb, eli köyttä pitkin olisi ollut tarkoitus kiivetä ylös. Juu ei. Nämä molemmat esteet jäivät aika monelta muultakin suorittamatta, varsinkin kun ne olivat märkiä ja liukkaita. Burpeita tekemällä onneksi pääsi kisassa etenemään, vaikka se se vasta raskasta hommaa onkin. 19 estettä kuitenkin tuli suoritettua ja siihen olen enemmän kuin tyytyväinen!

Loppumatkasta vaivasi väsymyksen lisäksi jäätävä nälkä. Aikaa kuitenkin kului 2,5 tuntia  ja matkan varrella tarjolla oli vain vettä juotavaksi. Aikaa olisi melko helposti saanut kirittyä paljonkin, mutta seuraavalla kerralla sitten ehkä paremmalla onnella – ja juoksukunnolla 😀 Kisan jälkeen saadut Sportyfeel patukat hujahti vauhdilla ääntä kohden ja ruoka maistui, kun päästiin kuivissa vaatteissa ruokapöydän ääreen.

Kisan jälkeen fiilikset oli huikeat ja ensi vuonna on ehdottomasti päästävä uudelleen. Vauhtisammakon juoksukoulu alkaisi syyskuun lopulla Helsingissä ja sinne yritän ihan tosissani päästä, että saisin sen juoksunkin kulkemaan – pientä motivaatio-ongelmaa ilmassa sen suhteen. Onneksi jonkun aikaa vaivanneet vatsavaivat alkaa olla selätetty ja pääsee taas kunnolla salitreeneihinkin kiinni 🙂 Onneksi (ja suureksi ihmetykseksi) lihakset ei kipeytyneet Tough Viking – kisasta, joten pääsin eilen jalkajumpalle. Nyt mennään sitten pingviinikävelyllä pari päivää.

Seuraavalla kertaa voisin kirjoitella vähän aurinkoisesta Roomasta, jossa vietin reilu viikko sitten neljä päivää 🙂 Ennen Roomaan lähtöä pääsin muuten Antti Holma Shown kuvauksiin kaverin kanssa, olihan muuten mielettömän hauskaa! Show alkaa torstaina 17.9. klo 21 MTV3 -kanavalta, minä ainakin aion olla ruudun edessä 🙂

Naistenpäivän kuvamotivaatiopläjäys

ALUNPERIN JULKAISTU 8.3.2015

Tänä viikonloppuna bodykansa on seurannut Columbuksessa, Ohiossa järjestettävää Arnold Sports Festival -tapahtumaa silmä tarkkana. Omalla kohdallani harvinainen vapaaviikonloppu alkoi teemaan sopivasti Solanalla, kun Kaurasen Salla veti selkätreenit – ja selkää pakottaa edelleen 🙂 Eilen oli ohjelmassa rintaa ja olkapäätä rest pausella höystettynä sekä 22 minuutin tappointervalli, jonka jälkeen oli kohtuu mukava istahtaa saunan lauteille ja sen jälkeen sohvalle loppuillaksi. Perjantaina käytiin myös hakemassa vähän täydennystä lisäravinnevarastoihin FA:lta, on muuten hyvänmakuista ja laadukasta tavaraa!! Proteinijauhot on pöllynneet, kun olen leiponut protskukakkua uusista proteiinileivonnaiskirjoistani inspiroituneena. 

Tänään olo on ollut sen verran väsynyt, että olen viettänyt totaalilepopäivää. Aamulla tosin joogasin puoli tuntia. Loppupäivä on mennyt ihastellessa viikonlopun figure-kilpailijoita. Ahhh mitä naisia! Uskomattomia fysiikoita… Näin naistenpäivään sopiikin hyvästi muutaman motivoivan figurekilpailijan tuoreet kisakuvat 🙂 Toki sarjassa kilpaili muitakin uskomattomia naisia, mutta tässä muutama heistä. Katsokaa noita vyötärö- ja hartialinjoja. OMG. Näitä kuvia katsellessa voi taas todeta, että nyt loppuu mussutus muutamasta ylimääräisestä kilosta ja ei kun vaan ruokaa ja treeniä 😉

Omat suosikkini kahdessa alimmassa kuvassa, Candice Lewis ja Latorya Watts. Tosielämän täydelliset naiset 😉   

Kaikki kuvat flexonline.com.     

Figuren voittaja  Camala Rodriguez-McClure

Viidenneksi sijoittunut Ann Titone

Toiseksi sijoittunut Candice Lewis

Neljänneksi sijoittunut Latorya Watts