Kuka saa kilpailla fitnesslajeissa?

Tulevana viikonloppuna bodykansan katseet on suunnattu Puolaan, jossa fitnesslajien mestarit ottavat toisistaan mittaa MM-kisoissa. Moni suomalainen kisaaja lähtee Puolaan lähinnä kokemuksen perässä, mutta vaikka voitto ei läheskään aina ole tärkeintä, toivotaan että sieltä irtoaisi finaalipaikkoja ja mitaleja. Itse aion heiluttaa viikonlopun ajan lippua, jossa lukee ainakin nimet Satu Pekkarinen, Kia Rantalainen ja Minna Tanttu. Muiden suomalaisten kisaajien kunnoista en osaa sanoa mitään, mutta nämä tytöt ainakin vaikuttaisivat olevan KUNNOSSA. Viime vuoden MM-kisoista itselleni jäi mieleen body fitnessin overall-voittaja, saksalainen Renata Benigno-Wisskirchen sekä suomalainen Tanja Räsänen, joka tuli hienosti omassa sarjassaan kolmanneksi.

Vasemmalla Renata, oikealla Tanja

Muistan lukeneeni joskus erään fitnessalan ammattilaisen haastattelua, jossa hän totesi, ettei kannattaisi lähteä kilpailemaan, jos ei ole siihen sopivia geenejä ja X-mallista ruumiinrakennetta. Paskat geenit, liian leveä keskivartalo, länkisääret, psykoottiset silmät, liian kapea hartialinja, mitättömät pakarat… Kyllähän näitä analyysejä löytyy. Mutta miettikääpä, jos sinne kisalavalle nousisivat vain ja ainoastaan ne genetiikaltaan täydelliset, X-malliset, juuri oikeissa paikoissa sopivan verran lihasta kantavat kaunottaret, jotka vastaisivat jokaisen tuomarin ja katsojan käsitystä oman lajinsa täydellisestä edustajasta. Kilpailijamäärät romahtaisivat ja aika harva jaksaisi tulla katsomaan sellaisia kisoja. Fitnesslajeille on vuosia toivottu lisää näkyvyyttä, kisaajia ja yleisöä. Nyt niitä on saatu. Muutaman vuoden sisällä jokaisen sarjan taso on noussut, kilpailijat ovat viimeistellympiä ja ennen kaikkea kisaajia on paljon.

Myönnän itsekin syyllistyväni jupisemaan siitä, miten joku ei kuulu sarjaansa, ei tule ikinä voittamaan mitään koska rakenne ja muuta vastaavaa. Toki olen myös sitä mieltä, että koska kyseessä on arvostelulaji, niin leikkiin lähteneitä saa arvostella muutkin kuin tuomarit. Turhan usein vaan unohtuu se, että kaikilla ei ole edes tavoitteena voittaa. Joillekin taas voitto on jo se, että pääsee lavalle. Toiselle se on se, että pääsee lavalle edellistä kertaa paremmassa kunnossa. Kaikilla on omat tavoitteensa ja omat motiivinsa kilpailla eikä mikään niistä ole toista huonompi. Joka vuosi jonkun voittoa hämmästellään ja pidetään vääryytenä. Joka vuosi finaalin ja välillä eliminaationkin ulkopuolelle jää kisaajia, joiden ”olisi pitänyt pärjätä”. Läheskään aina se elämän paras kunto tai isoin lihasmassa ei tuo voittoa, koska muuttujia on niin paljon. X-mallisen geenifriikinkään tähdet eivät aina ole kohdillaan ja silloin se kireämpi pönäkkävartaloinen länkisääri voi hyvinkin vetää pisteissä ohi voittoon.

Summa summarum, olipa ruumiinrakenteesi mallia X tai hiekkasäkki, kisalavalla voi tapahtua ihan mitä vaan. Erityisesti body fitness- ja bikinisarjoissa, joissa kilpailijoita on paljon. Naisten fysiikka ja vaparifitness ovatkin sitten vähän eri maata, koska kilpailjoita on vähän ja jyvät erottuvat helpommin akanoista. Jokaista kisaajaa kuitenkin tarvitaan tekemään showsta katsomisen arvoista. On kisaajia, jotka kilpailevat vuodesta toiseen saavuttamatta sitä kirkkainta mitalia ja jaksavat silti nauttia kilpailemisesta. Se on jo hatunnoston arvoista ja osoittaa rakkautta lajia kohtaan. Mutta olipa motiivisi kilpailemiseen mikä hyvänsä, pääasia on se, että tiedät itse mitä teet ja minkä vuoksi. Voit itse valita, minkä palautteen otat rakentavana ja minkä jätät huomiotta. Loppujen lopuksi fitness ei ole niin vakavaa eikä kenenkään elämä mene pilalle häviöstä, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin sille. Aina tulee uusia kisoja ja uusia mahdollisuuksia. Ja aina on mahdollista, että keksit matkan varrella jotain kiinnostavampaa, mikä vie mennessään.

Järki päähän ry

Lueskelin pari päivää sitten Susanna Mustajärven blogikirjoitusta Irti fitnessistä ry enkä voinut olla miettimättä, olisiko hän kirjoittanut tuota tekstiä, jos olisi voittanut bikini fitnessin suomenmestaruuden. Epäilen vahvasti. Kirjoituksessaan Mustajärvi rinnastaa fitnessurheilun muun muassa alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin.

Jollekin tuo mielihyvän tuoja on alkoholi, sokeri, rasvainen ruoka, toisille huumeet tai uskonto ja kolmansille liikunta. Fitnessissä se on äärimmäisyyksiin viety itsensä kontrollointi ja itsekuri. Kriittinen kohta onkin siinä, milloin tekeminen muuttuu projektista normaaliksi elämäksi niin sanotusti elämäntavaksi. Ei viikonloppuisin juhlivakaan ole vielä alkoholisti, mutta joka päivä juomista harrastava on jo pahasti alkoholiin koukussa.

– Susanna Mustajärvi

Fitnessurheilijoilla on ensin mahdoton työ puolustella omaa lajiaan ja todistella sen olevan ihan-oikeesti-urheilua, kunnes se kuuluisa kupla poksahtaa rikki. Poks vaan ja fitness onkin ihan paskaa ja epäterveellistä. Kiistely siitä, onko fitnesslajit urheilua vai ei, on aika lailla turhaa, koska fitnessurheilu on hyväksytty virallisesti urheiluksi Suomessa. Näin ollen olettaisi kilpailijoidenkin tiedostavan, että he todella ovat urheilijoita. 

Useimmiten fitnessiä tai kehonmuokkausta pitkään tehneet pyörivät yhdessä tai saattavat olla hieman yksinäisiä. Samanlailla käyttäytyvät päihderiippuvaiset tai ketkä tahansa riippuvuuteen sairastuneet vertaisryhmät. Mistä tämä siis kertoo? Siitä, että ympäriltä aletaan pikku hiljaa plokkaamaan muita ihmisiä pois, jotka eivät elä samanlaista elämää, jolloin omasta tavasta tulee normaali omassa elinpiirissään ja tämän vuoksi ei sitä yleensä lähdetä kyseenalaistamaankaan. Näin tapahtuu myös päihderiippuvaisille, mutta useimmiten jossain kohtaa tilanteeseen puuttuu joku ulkopuolinen taho, jos elämäntyylistä on alkanut olemaan harmia myös ympäristölle. Tässä kohtaa myös päihdeongelmainen aluksi puolustelee ja kieltää ongelman olemassa oloa.

– Susanna Mustajärvi

Kertokaapas minulle, minkä lajin kilpaurheiljat voivat sanoa, että urheilu ei ole millään tavalla vaikuttanut heidän sosiaaliseen elämäänsä? Että se ei rajoita heidän tekemisiään millään tavalla? Että heidän lähipiirinsä koostuu täysin muista kuin oman lajin parista löydetyistä ihmisistä? Ja kenellä tulisi edes mieleen, että pikajuoksija juoksee liikaa ja voisi tarvita kannustuksen sijaan intervention? Opiskellessani sairaanhoitajaksi minulla oli luokkakaverina SM-tason yleisurheilija. Hän oli muuttanut Helsingistä Jyväskylään valmentajan perässä ja hänen arkensa täyttyi koulun ohessa kovista treeneistä, jopa useita kertoja päivässä. Tämä ihana ja sosiaalinen tyttö kertoi esimerkiksi, ettei yleensä harrasta kavereiden kanssa hengailua kaupungilla tai kahviloissa, koska palautuminen kärsisi sellaisesta. Eikä tämä koskenut vain kisakautta, vaan hän uurasti lajinsa parissa ympäri vuoden, koska halusi menestyä. Nyt käsi sydämellä – kuinka moni fitnessurheilija voi sanoa omistautuvansa näin lujasti lajilleen? Varmasti osa omistautuukin, mutta voin sanoa tuntevani aika paljon kilpailijoita, jotka elävät tuohon tyttöön verrattuna aika rentoa elämää kisakauden ulkopuolella. Ja btw, kyllä ne muidenkin lajien urheilijat katsovat mitä syövät ja kontrolloivat syömisiään enemmän kisakauden aikana.

Itse asiassa jos asiaa tarkastelee kansantaloudellisesta näkökulmasta, ei olisi haittaa vaikka useampikin ihminen sairastuisi tähän syömisen kontrollointiin. Lihavuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat jotain aivan käsittämätöntä. Vuonna 2011 lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet maksoivat Suomelle noin 330 miljoonaa euroa. Eikä siinä vielä kaikki, koska tähän ei ole laskettu mukaan välillisiä kustannuksia, kuten sairauksista johtuvaa tuottavuuden alenemista. Muutama ruokailunkontrollointiin sairastuminen ei siis tekisi yhteiskunnalle yhtään pahaa. (Tämä kommentti ei sitten liittynyt aiheeseen oikeastaan millään tavalla.)

Fitnessurheilu on siitä kummallisia, että voit päättää NYT haluavasi kilpailla puolen vuoden päästä ja voit myös oikeasti toteuttaa tämän. Sopivalla fysiikalla ja lajivalinnalla silläkään ei ole väliä, onko sinulla varsinaista lajiin tähtäävää treenitaustaa vai onko lihasmassa tullut perintönä tai jonkun muun harrastuksen tuloksena. Ruokavaliossa on helppoa pysytellä muutama kuukausi, kun tietää että dieetin jälkeen saa taas syödä mitä haluaa. Nuorilla tytöillä on lähivuosina ollut sellaista buumia ilmassa, että tärkeysjärjestys asioissa on hieman vituroillaan. Jos kuntosaliharjoittelu aloitetaan tähtäimenä seuraavan vuoden bikini fitness -kisat ja vaatekaappi täytetään bettereillä ja siksdeuseilla ennen kuin ensimmäistäkään treeniä on vedetty, mennään ehkä hieman metsään. Tässä vaiheessa valmennusjohto on se taho, jonka täytyisi osata laittaa jäitä hattuun. Silläkin uhalla, että asiakas siirtyy kisakuumeen vallassa toiselle valmentajalle, joka suostuu pähkähulluun kiirehtimiseen. Perusasiat ei mene takaraivoon kuukaudessa, varsinkaan jos elämäsi on aiemmin ollut täysin erilaista kuin tämä oletettu ”fitnesslaiffi”. En tarkoita nyt sitä, että pitäisi opetella syömään maitorahkaa kolmen tunnin välein niin, ettei tarvitse katsoa kelloa vaan maitorahkapurkin avaaminen ajallaan tulee selkärangasta. Täytyisi ehtiä löytämään se oma tapa toteuttaa sitä fitnesslaiffia ja ne jutut, jotka toimivat omassa arjessa. Pitäisi etsiä se sopiva jousto ruokavaliossa ja treenissä niin, että se tuntuu hyvältä. Että se tuntuu sellaiselta elämältä, jota tykkää elää. Nämä asiat eivät rakennu kuukaudessa eikä parissa, vaan vaativat yrittämistä, oivalluksia, epäonnistumisia… Kunnes eräänä päivänä huomaat, että asiat tulevat sieltä selkärangasta sen enempää niitä stressaamatta. Siinä vaiheessa on huomattavasti turvallisempaa alkaa kisadieetille, jossa kehoa viedään äärirajoille. Siinä vaiheessa myös kisadieetiltä ”normaaliin elämään” palaaminen sujuu huomattavasti helpommin, kun ei tarvitse hukkua epätietoisuuteen ja tyhjyyteen, vaan ne päivittäiset valinnat ovat jo itselle selviä ja mieluisia.

Toki fitnesslajit ovat vaativia ja menestyminen vaatii lähes äärimmäistä kehon ja mielen kontrollointia. Pystyn osittain myös samaistumaan Mustajärven kisojen jälkeiseen stressiin, koska olen kokenut tuon myllerryksen itsekin. (Lisätään vielä, että Susanna Mustajärvi vaikuttaa sympaattiselta, kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kritisoida häntä ihmisenä.) Fitnessurheilua on silti turha demonisoida, koska siinä kilpailevat aikuiset ihmiset omasta vapaasta tahdostaan. Ainakin Suomessa näin, toivotaan etteivät lasten fitnesskisat rantaudu tänne koskaan. Toivotan kuitenkin tsemppiä ja jaxuhaleja kaikille kisojen jälkeistä elämää eläville, nauttikaa elämästä ja hakekaa niitä tunteita ja elämyksiä muualtakin kuin ruokapöydästä 🙂 Kisojen jälkeinen maltti syömisten suhteen ja asteittainen paluu normaaleihin kaloreihin voi tuntua tympeältä, kun tekisi mieli palkita itsensä pitkästä kitudieetistä kaikenlaisilla herkuilla. Rajoittaminen kuitenkin kannattaa, sillä kehosi kiittää enemmän sitä sopivaa rajoittamista kuin hillittömiä mättökohtauksia. Jos tuntuu että hukka perii ja jäit dieetin jälkeen tyhjän päälle, hanki apua asiansa osaavalta taholta. Ja jos et tunne tahoja, kysy niin vinkkaan 🙂

NFE 2016 – kuka voitti ja kenen olisi pitänyt voittaa?

Viime viikonlopun Fitness Expossa tunnettiin varmasti kaikki tunnettavissa olevat tunteet, kun Suomen mestaruuksista ja MM-edustuspaikoista kilpailevat kisaajat pullistelivat pieniä ja vähän isompiakin lihasnystyröitään ja venyttelivät kilvan pakaroitaan. Kilpailijat säteilivät, pettyivät, voittivat, epäonnistuivat,  pitivät hauskaa, vuodattivat ilon ja surun kyyneleitä – aivan kuten urheilukilpailuissa kuuluukin. Jokainen lavalle astunut kilpailija oli tehnyt valtavan työn päästäkseen elämänsä kuntoon sitä pientä hetkeä varten, jonka he saivat paistatella parrasvaloissa.

Nyt kun parrasvalot ovat sammuneet, on jälkipuinnin aika. Itse istuin katsomossa ja möläytin aika monta ”ei voi olla tottaa” palkintojen jakojen yhteydessä. Tuomarit kuitenkin hoitavat oman hommansa ja sillä selvä, sijoitukset eivät muutu miksikään vaikka niistä kuinka huutelisi. Jokaisella kilpailijalla on erilainen fysiikka ja vaikka se ei tällä kertaa olisi miellyttänyt tuomareita, seuraavalla kerralla se saattaa olla juuri se fysiikka, jolla korjataan jättipotti. Ja kilpailijathan ne tekevät kisoista katsomisen arvoista. Jos vain voittajat kapuaisivat lavalle, se olisi melko tylsää katsottavaa. Totesin miehelle kisojen jälkeen, että women’s physique on ainoa laji (naisten lajeista), jossa homma on niin simppeliä, että paras fysiikka voittaa. Kaikissa muissa lajeissa on niin paljon sitä kaikkea muuta tupsuttelua. Mutta koska itse rakastan tupsuttelua, niin kisoja katsellessa tulee tehtyä jatkuvaa analyysiä siitä, mitä asioita haluaisin poimia omaan kisalookiini tai vältellä siinä. Ehdottomia nounou-juttuja ovat ainakin kaarituelliset, pinkit ja valkoiset kisabikinit, tyvestä latvaan samanvärinen superblondi tukka sekä hapsottavat kiharat. Ettäs tiiätte.

Naisten fysiikassahan homma tosiaan oli simppeliä ja paras voitti, kun Satu Pekkarinen vei SM-kultaa täysin tuomariäänin. Stailasin Satun Jyväskylään ja laitoin hiukset Fitness Expoon, se oli pitkästä aikaa mukavaa hommaa se 🙂 Olen muutenkin päässyt hyvin läheltä seurailemaan Satun kisapreppiä ja vakuuttunut entistä enemmän siitä, että asiat (jopa sen surullisen kuuluisan kisaviimeistelyn) voi tehdä hyvinkin fiksusti ilman mitään hc-perseilyjä, joista saa sitten myöhemmin lukea lehtien palstoilta katkeria tilityksiä siitä, kuinka fitness tuhosi terveyden ja kilpirauhasen ja psyyken ja lemmikkipuudelin anaalirauhaset siihen päälle.

Satu Jyväskylän SM-karsinnassa, MUAH by minä 🙂

Tulipahan taas kerran todistettua se, että allekirjoittanut ei ymmärrä bikini fitnessistä yhtään mitään. Erityisesti lauantai-illan pro-kisassa kaikki suosikkini jäivät ulos finaalista! Puhuttiin kavereidenkin kanssa, että suomalaisilla ei tässä seurassa ole mitään asiaa finaaliin, ja niin ne vaan siellä sitten molemmat törötti. Sara näytti kovin sileälle ja Jaana väsyneelle ja sellaiselle, että pidempi harjoituskausi voisi tehdä terää. Ennakkosuosikkini Madelen Myhr säilyi suosikkina kisan jälkeenkin, vaikkei finaaliin päässytkään. Amatöörien karkeloissa osasin sentään ennustaa voittajat oikein ja overall-tittelinkin veikkasin ihan oikealle tytölle. Melina Keltaniemi oli ihan erilainen ilmestys mitä kevään kisoissa ja vei himotuimman tittelin ansaitusti näyttävällä olemuksellaan. Melina on löytänyt itselleen täydelliset poseerausasennot ja esiintyminen näytti luontevalle ilman ylimääräistä horotusta. Hyvä Melina!

Yllä kuvissa siis ensimmäisenä Melina ja sitten pro-kisan suosikkini, joista punaisissa bikineissä ihana Madelen Myhr 🙂

Body fitnessistä jäi mieleen lähinnä ihastuttava Kia Rantalainen ja hänen upea mallinsa. Olin päästä varpaisiin kylmillä väreillä kun Kia kuulutettiin voittajaksi, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Vaikuttaa kuitenkin todella sympaattiselle ja jalat maassa pitävälle tyypille 🙂 Minna Tantun voitto todella yllätti, mutta oli toki hienolla kunnolla ansaittu. Toisaalta oli mahtavaa nähdä, että melko pienelläkin lihasmassalla mutta hyvällä mallilla varustetut kilpailijat pokkasivat kultaisia mitaleja. Toisaalta en sitten tiedä, minkä verran kansainvälisissä kisoissa arvostetaan vähän kevyemmällä lihasmassalla varustettua mutta mallikasta kisaajaa, koska noiden kisojen voittajat ovat yleensä melkoisia pattivuoria. Myös bikinistä varsin onnistuneesti body fitnessiin loikannut Sonja-Sofia Rannanjärvi lunasti tänä syksynä paikkansa lajin kärkikastissa, tosin odotin hänen sijoittuvan SM-kisassa huomattavasti paremmin. Tämä oli yksi niistä ”ei voi olla totta” -hetkistä. Viime kevään EM-kisoista bongaamani 37-vuotias body fitness -tähti Eva Berenguer pokkasi upealla fysiikallaan Ben Weider -kisan overallin ja lunasti samalla itselleen pro-kortin. Saatoin vähän hihkaista tyytyväisyydestä. Ben Weideristä ei oikeastaan sen kummempaa sanottavaa, en muista sieltä enää edes yhtään bikinikilpailijaa. Niin paitsi se, että minkä ihmeen takia bikinin viralliset poseeraukset on erilaiset kansainvälisissä kisoissa mitä SM-kisoissa? En ymmärrä. Yrittäisivät jo päättää, mihin suuntaan kuuluu pyllistää.

Kia Rantalainen

Minna Tanttu

Sonja-Sofia Rannanjärvi

Body fitnessin ja bikinin lisäksi en ollut tänä vuonna katsomassa muuta kuin ammattilaiskehonrakentajia, joista ei juuri muuta jäänyt mieleen kuin Lukas Osladilin tanssivat pakarat. Se olikin pro-kisan viihdyttävin osuus, muuten tunnelma oli mielestäni melko lattea. Kehonrakentajista btw pakko mainita sen verran, että Jaukkurin Sami (SM +90 kg 4., Ben Weider -100 kg 5.) oli kolmessa vuodessa kasvatellut 18 kiloa pattia lisää. Huhhuuh. Sami on kova! Kovinta ääntä puolestaan (koko viikonloppuna) taisi pitää seuralaiseni kampaajamaestro Riina, joka on itsekin kisannut bikinissä. Seuraavalla kerralla korvatulpat tai kuulosuojaimet matkaan, tosin pisteet Riinalle ahkerasta kaikenkattavasta kannustuksesta. Niinkin kattavasta, että tyttö huuteli välillä äänihuulet täristen puhelimesta bongatulta osallistujalistalta väärän sarjan naisten nimiä 😀 Mutta väliäkös tuolla, pääasia että kannustaa!

Mitä kisaviikonlopusta jäi käteen? Fitnessähky ja kisakuume. Ei, ne eivät sulje toisiaan pois 😀 Lähinnä se halu keskittyä omaan tekemiseen ja oman fysiikan parantamiseen vahvistui entisestään ja kisasuunnitelmat pyörivät mielessä aiempaa enemmän. En niinkään odota sitä yhtä hetkeä kimaltavissa bikineissä ja korkokengissä, vaan ennemminkin matkaa siihen elämäni kuntoon. Se matkahan on käynnissä koko ajan ja toisinaan on hyvinkin palkitsevaa nähdä kuntosalin peilistä pieniä kehityksen merkkejä. Odotan kuitenkin innolla myös sitä, mitä rasvakerroksen alta kuoriutuu ja ennen kaikkea mitä jää jäljelle. Ylävartalon lihasmassan kasvatus on aina ollut minulle supervaikeaa, mutta leveämpi selkä ja muhkummat olkapäät on laitettu tilaukseen. Nähtäväksi jää millainen toimitus tulee 🙂

Kaikki kuvat body.pictures.fi

Miten luoda täydellinen fitnesskisalook?

Fakta 1: Hyvällä kisalookilla ei pelasteta huonoa kuntoa. Vaikka kuinka haaveilet päivästä blingblingbikiniprinsessana, tee ensin se tärkein työ ja hankkiudu parhaaseen mahdolliseen kisakuntoon.

Fakta 2: Mitaleja ei jaeta näteimmän naaman perusteella. Vaikka pärstäkertoimella voi välillä ollakin merkitystä, niin se on sitten ihan toinen tarina.

Fakta 3: Peruspäivämeikissä näytät lavalla kohtuu pahalta. Siinä vaiheessa kun olet tehnyt kovan työn ja menet esittelemään sitä yleisölle, miksi jättäisit mitään puolitiehen? Hyvä väri on ehdottoman tärkeä fysiikan esille tuomisessa. Vaikka se nätein pärstä ei kisaa voitakaan, niin kilpailijat huomioidaan kokonaisuutena, johon kuuluu hyvän kisakunnon ja värin lisäksi kasvot ja hiukset. Jos vetäiset Lumenea naamaan ennen lavalle menoa, voit luottaa siihen, että valkoiset kasvosi loistavat katsomon viimeiseen riviin saakka. So don’t do it. Palkkaa ammattilainen tai opettele itse.

Jos päädyt ”tein itse ja säästin” -tyyppiseen ratkaisuun, hanki meikkiin tarvittavat tuotteet hyvissä ajoin ja harjoittele meikki useaan kertaan ennen kisapäivää. Meikin pitäisi sujua jokseenkin rutiinilla, jottei kisajännityksen lisäksi tarvitsisi stressata meikin onnistumisesta. Sama juttu hiusten kanssa. Muista myös varata kisapäivänä riittävästi aikaa kaunistautumiselle, koska kiireessä lopputulos voi olla kaikkea muuta kuin täydellinen lavalook.

Inspiraatiota kisalookiin kannattaa ehdottomasti hankkia suoraan niiltä maailman parhailta, eikä vain tyytyä katselemaan suomalaisten kisalavojen tyylejä. Alla olevassa kuvassa on neljä maailman parasta bikinikilpailijaa perjantaina Olympia-lavalla. Ashley Kaltwasser on vienyt kolme edellistä, tällä kertaa Ashley joutui tyytymään neljänteen sijaan Courtney Kingin viedessä voiton. Figuren sijoituksia voisin hurrailla loputtomiin, mutta se on ihan toinen stoori, joten jätän nyt hurrailematta.

Kuva täältä. Kilpailijat vasemmalta oikealle: India Paulino, Ashley Kaltwasser, Courtney King ja Angelica Teixeira. 

Yllä olevasta kuvasta (ja tuota lähdettä selaillessa) käy varsin selväksi, että kannattaa olla tumma. Sille en jaksa hurrata. Mutta sille taas hurraan isosti, että superpitkillä jaloilla ja lyhyellä keskivartalolla varustettuja naisia ei näissä maailman kärkipään kilpailijoissa juuri näy. Pääosin ei myöskään sellaisia ”apua tuo täti tukehtuu tisseihinsä” -reaktioita aiheuttavia rintamuksia. En tiedä mikä into joillain on nostaa ne silarit kurkulle, siinäkin voisi ottaa mallia vaikkapa tuosta Ashleysta. Vaikka samahan se sinällään minulle on, missä kukin haluaa tissejään pitää. Kisabikinien suhteen minulla on henkilökohtaista kokemusta vain Suits By Amy -nimisestä firmasta, josta tilasin edelliset biksuni. Mailasin mitat ja vastineeksi sain täydellisesti istuvat, laadukkaat bikinit, joten voin suositella lämpimästi. Body fitnessiin soveltuvat, koristelemattomat bikinit maksoivat silloin (vuonna 2013) noin 150 euroa. Liimailin omatoimisesti reilut 1000 strassia bikineihin viimeistelyviikolla, mutta strassit sain ilmaiseksi joten se tuli halvaksi. Bikinien värillähän ei voittoa viedä, mutta mallilla on oikeasti merkitystä. Joskus näkee niin huonosti istuvia virityksiä, että ihan harmittaa kilpailijan puolesta. Alusvaatteita tai rantabikinejä muistuttavat hässäkät eivät myöskään sovi kisalavalle.

Pieni reminder siitä, että ammattikisaajatkaan ei kulje blingibiksuissa ja kisameikeissä 24/7, vaan ovat ihan tavallisia ihmisiä 😀 Kuvissa siis 32-vuotias brasilialais-amerikkalainen, 162-senttinen kilpailija Angelica Teixeira.  

Tuore Bikini Olympia voittaja Courtney King on lavalla näyttävä ilmestys. Stailaus tekee ihmeitä!

Tukkamuoti ainakin bikinikisoissa on nykyisin pitkää ja melko suoraa, korkeintaan loivia laineita. Kannattaa siis unohtaa tiukat kiharapilvet ja glamourkampaukset. Figurekisoissa näyttää olevan vähän enemmän lyhyempiä hiuksia, mutta bikinissä nämä superpitkät hiukset säilyttävät näköjään suosionsa vuosi toisensa jälkeen. Ehkä se johtuu tuon lajin supernaisellisuudesta.

Meikki vaatiikin sitten vähän sorminäppäryyttä ja sopivia tuotteita. Jos mahdollista, kannattaa ehdottomasti hankkiutua Katarina Laguksen kisameikkiworkshopiin tai henkilökohtaiseen meikkiopastukseen. Katarina on yksinkertaisesti Suomen paras kisameikkien tekijä. Tässä tulee kuitenkin muutama vinkki omatoimimeikkailijoille. Olen kirjoittanut aiheesta aiemminkin, mutta kehitys kehittyy. Minäkin yritän. Nämä on siis ihan perusohjeita, ei mitään korkeamman asteen materiaalia.

Tästä lähdettiin liikkeelle.

• Hoida ihoasi hyvin. Kuori, käytä naamioita, kosteuta. Myös meikin alle kannattaa valita ”tahmainen” voide. (Listaan loppuun tuotteet, joita käytin meikkiä tehdessäni.)
• Häivytä meikkivoide kunnolla. Apuna voi käyttää vaikkapa kostutettua Beauty Blenderiä tai sen tyylistä sientä, jolla homma käy näppärästi. Tarvitset TUMMAA meikkivoidetta, itse häivytin sen kuviin melko vaaleaksi mutta kisapäivänä se kannattaa laittaa sopimaan kisavärin kanssa. Kisaväriähän ei IKINÄ laiteta kasvoille! Kasvojen keskiosaan kannattaa loihtia valoisuutta esimerkiksi valoa heijastavalla peitevoiteella. Tätä sipaistaan nenänvarteen, otsan ja leuan keskelle sekä reilusti silmien alle. Käytä häivytyksessä sormia ja sientä.
• Älä unohda puuteria! Käytä translucent irtopuuteria, painele puuterivipalla meikkipohja hyvin paikoilleen ja tee silmien alle ”puuterijarrut” silmämeikin teon ajaksi, jotta varisseet luomivärit on helppo sipaista lopuksi pois.
• Tee korostukset ja varjostukset vielä puuterimaisilla tuotteitta. Varjosta tummahkolla ruskealla, älä superoranssilla aurinkopuuterilla. Joka välissä muista kunnollinen häivytys! Tee korostukset vaalealla sävyllä samoihin kotiin, joihin laitoit valoa tuovaa peitevoidetta. Sipaise hohtavaa vaaleaa väriä vielä poskipäiden ylle, huulen amorinkaareen, vähän leukaan ja otsalle. Itse en tykkää glitterpuutereista, ennemminkin kauniisti hohtavista ilman älytöntä kimallusta. (Jos et tiedä, mitä kohtia varjostaa/korostaa, tsekkaa Google. Ohjeita on pilvin pimein.)

• Tee silmämeikistä riittävän tumma, jotta siitä on jotain iloa. Vältä kovaa supervalkoista väriä, käytä sen sijaan pohjalla vaikkapa jotain keltaiseen taittavaa vaaleaa. Lisää luomivakoon reilusti mustaa, muista TAAS häivytys. Tumma sävy saa jatkua silmän ulkonurkan ulkopuolelle luoden vaikutelmaa suuremmista silmistä. Muista tumma luomiväri myös alaripsien tyveen ja vesirajan rajaaminen vaikkapa tummanruskealla, harmaalla tai mustalla sävyllä (itse käytin tummanruskeaa). Rajaa silmät mustalla nestemäisellä eyelinerilla ja laita irtoripset, jos et käytä ripsienpidennyksiä. Itse käytin Ardellin Double Up 205 -mallisia tekoripsiä ja mustaa Duo-ripsiliimaa.

Processed with MOLDIV

Processed with MOLDIV

• Kulmakarvat saa olla tummat ja selkeät. Ohuita, viivamaisia kulmia ei kannata tehdä vaan paksumpi malli on pop. Itse käytin vedenkestävää kulmakarvaväriä, Salon Perfectin Brow Pomadea sekä Rimmelin ruskeaa kulmakynää. Jokaisella on oma tyylinsä, tässäkin asiassa YouTube ja Google ovat oiva apuri. Katarina Lagukselta opin myös kulmaniksin, joka on jäänyt jokapäiväiseen käyttöön: lähes ihonvärinen pehmeä kynä, jolla piirretään ohut viiva kulmakarvojen alapuolelle sekä korkeimman kohdan yläpuolelle ja lopuksi häivytys pienellä, synteettisellä siveltimellä. Tuon tempun oppimisen jälkeen olen jättänyt paksummat valkoiset korostukset kulmien alalpuolelta kokonaan pois.
• Ei nudehuulia! Ne on kyllä ihanat ja oikeastaan aina muodissa, mutta kisalavalla ne näyttää kammottavilta. Samoin kaikki barbiepinkit. Rajaa huulet huolellisesti ja värjää rajauskynällä lähes koko huulet, keskelle voit jättää vaaleamman kohdan. Painelee huulipunaa huulille ja sipaise lopuksi sormenpäällä sekä ylä- että alahuulen keskiosaan esimerkiksi hohtavaa korostuspuuteria. Testaa huulipunat ja muut ennen kisapäivää, jotta käytössäsi on varmasti kestävät tuotteet.

Sitten ei muuta kuin lykkyä tykö ja kisalavalle lompsis. Kisameikkejä en ole tehnyt pitkään aikaan, mutta tänä syksynä naisten fysiikassa kilpailevan pattinaisen Satu Pekkarisen pärstää ja lettiä pääsin alkuviikosta yövuoron jälkeen sutimaan Tafferin treenikuvauksia varten. Satua voit seurata täällä ja Tafferia täällä 🙂 Toivotan Satulle ja kaikille muillekin syksyn karkeloissa kisaaville isosti tsemppiä ja niitä kuuluisia jaxuhaleja 😀

Tässä vielä lista tuotteista, joita meikissä käytin:

• Ennen meikintekoa iholle Lumene Bright Now Vitamin C Hyaluronic Essence ja Kiehl’s Ultra Facial Moisturizer
• Meikkipohja: Make Up Storen Studio Foundation sävyssä coffee, NARSin Radiant creamy concealer sävyssä Light 2.75 Cannelle, CoverGirl Professional loose powder sävyssä 115 translucent medium ja silmien alle Ben Nye Luxury Powder sävyssä BV-0 Banana
• Korostukset, varjostukset ja poskipuna: Coastal Scents 6 Color Contour & Blush Palette (tumma ruskea ja vaalea kellertävä sävy), Revolution Ultra Blush Palette sävyssä Golden Sugar (kullansävyä varjostuskohtiin, hohtavat vaaleat korostuksiin), Coastal Scents 10 Color Blush Palette (kaikkein rehellisimmän punainen poskipuna paletista)
• Luomivärit: Coastal Scents 88 Warm Palette (pohjalle hieman hohtava vaaleanpunertava sävy, jonka päälle kellertävä mattasävy, lisäksi luomivaon yläpuolelle banaanimainen varjostus vaaleanruskealla sävyllä), Urban Decayn Naked-paletti (musta sävy on tässä paletissa todella musta ja hyvin levittyvä)
• Rajaukset: Rimmel Exaggerate Eye Liner, vesirajaan Nyx Eye/Eyebrow Pencil Brown
• Kulmat: Salon Perfect Brow Pomade sävyssä Dark Brown ja Rimmelin kulmakynä myöskin sävyssä Dark Brown. Kulmakarvojen alle ja kaaren yläpuolelle Sephora Illuminateur Sourcils Brow Enhancer -kynä sävyssä 01 Matte Light Pink
• Huulet: rajaukset Sephora Rouge gel lip liner sävyssä 03 Rose wine, huulipuna Sephora Color Lip Last Lipstick sävyssä Vintage Pink, keskellä huulia vaaleanpunainen korostusväri Revolutionin paletista
• Meikin levitykseen Precision Beauty Pro Blending Sponge ja siveltimet pääosin Sigman ja MACin

Elämä on (fitness)laiffii

Syksyn fitness- ja bodauskisat lähestyvät kovaa vauhtia ja sosiaalinen media pursuaa lihassäikeitä, sikspäkkejä ja pullottavia suonia. Kisaajat alkavat muistuttaa kuivan kesän oravia ja sillä kuuluisalla off seasonilla olevat kiemurtelevat kisakuumeen tai vaihtoehtoisesti fitnessähkyn kourissa. Oletteko ikinä muuten ajatelleet, kuinka typerä käsite tuo off season oikeasti on? Koska sen aikanahan se keho rakennetaan, eletään monesti paljon enemmän ja täydempää elämää kuin dieetillä, syödään kunnolla ja jaksetaan ajatella muutakin kuin ruokaa ja aamuaerobisia. Missä vaiheessa muuten täytyy lakata sanomasta olevansa offilla? Vai voiko se offi jatkua loputtomiin, vaikka ei kilpailekaan? Vai onko sitä silloin vaan ihan tavallinen bodaileva pallukka? Kysyy nimimerkki 3,5 vuotta edellisistä kisoista.

Aiemmin nostin sitä kuvitteellista hattuani kaikille kisalavalle nousseille, koska ihan jokainen heistä tekee valtavan työn osoittaen omistautumista ja mielenlujuutta, vaikka se päivän kunto ei aina napsahtaisikaan kohdilleen. Nykyään fitnesslajien suuren suosion myötä olen ehkä alkanut nostelemaan hattuani enemmän niille, jotka treenaavat omaksi ilokseen ja jättävät menemättä sinne lavalle. Onhan se nyt paljon kovempi homma puuhastella bodihommia vuosi toisensa perään nauttien siitä kuin rykäistä parinkymmenen viikon dieetti todistaakseen itselleen ja kanssaihmisilleen, että pystyy siihen. Kyllä se ihmiskeho ja mieli pystyy monenlaiseen, mutta luulen, että tässä elämässä on hienompiakin saavutuksia kuin kireä kisakunto.

Ja kysynpähän vaan, että voiko sitä sanoa lahjakkuudeksi, kun omistaa kapean vyötärölinjan ja pyöreät pakarat? Lahjakkuus on muutenkin yliarvostettua ja väärinymmärrettyä. Se, että teet kovasti töitä, kehityt ja opit uutta, ei ole lahjakkuutta. Se on panostamista ja oppimista ja kehittymistä. Ei lahjakkuutta. Jotenkin lahjakkuudesta tulee itselleni mieleen kaikkea muuta kuin kehon mittasuhteet ja rakenne. Voin olla väärässä. Joskus olen. Ja onhan se kiva, että musikaalisesti, kielellisesti, kinesteettisesti ja matemaattisesti lahjakkaan lisäksi voi nykyään olla myös vyötärölinjallisesti lahjakas. Vaikka itse en kyllä noista lahjakkuuksista niin ymmärrä, kun ei omalle kohdalle ole sellaisia suotu. Ehkä juuri tuo vyötärölinjalahjakkuus voisi olla lähimpänä totuutta.

Kuluneen viikon kuluneet naamat. Kuva ei liity mihinkään. Mitenkään.

 

Ärsyttävin asia fitnessissä ei kuitenkaan ole sen tämänhetkinen ylisuosio tai tyhjänpäiväinen hypetys jonkun nk. ”lahjakkuudesta” tai edes kilpailijoiden suonenpätkistä ja voimalauseista täyttyvät sosiaalisen median kanavat. Niitä ei onneksi ole kenenkään pakko seurata. Ärsyttävintä on mielestäni se, että kisakipinä palaa aina takaisin. Vaikka sen kuinka tukahduttaisi, kirjoittaisi kirjan kaikesta sen vittumaisuudesta ja esittäisi joka päivä itselleen argumentteja siitä, miksi kilpailu ei kannata, niin SILTI. Silti se kaivelee aivolohkojen perällä ja laittaa pohtimaan sitä, minkälaisen paketin saisi lavalle vietyä jos vielä kerran… Se saa katsomaan päivittäin peiliin niistä tietyistä kuvakulmista ja myhäilemään pienille kehityksenrippeille, joita silloin tällöin toisinaan on peilissä näkevinään.

On niin paljon tärkeämpiä asioita kuin omat tai muiden persläskit, paksut nilkat tai perunanenä. Silti monen ihmisen elämä (note to self) saattaa keskittyä aivan liian paljon tuollaisiin tyhjänpäiväisiin asioihin. Jos etsit jostain fitnesslajista helpotusta itsetuntokriisien selätykseen, kehoitan harkitsemaan vakavasti. Fitnessharrastajat ovat itsekriittisintä porukkaa ikinä missään. Plus että se kisojen jälkeinen tyhjyys voi olla hyvinkin hajottava kokemus, nimimerkillä kokemusta löytyy siitäkin hommasta. Mutta kuka pystyy keskittymään 24/7/365 vain niihin syvällisimpiin asioihin elämässä? Kyllä sitä vähän pitää hömpötellä. Kun mielestäni elämän tarkoitus on olla onnellinen. (Noin! Nyt voitte lakata pohtimasta sitäkin.) Se ei tarkoita sitä, että pitäisi lopettaa työnteko ja siivoaminen. Se tarkoittaa sitä, että pystyy näkemään ja arvostamaan niitä hyviä asioita elämässään ja olemaan onnellinen arjenkin keskellä. Samalla tavalla fitness voi olla osa onnellisenkin ihmisen arkea. (Kyllä, olen ihan tosissani tässä.) Fitnessharrastus ei tarkoita sitä, että sen kuuluisi olla koko elämä. Kisadieetillä se on vähän suurempi osa, ehkä offilla sitten ainakin ajatuksissa hieman pienempi osa. Mutta osa – ei koko elämä. Koska ihminen tarvitsee lämpöä ja läheisyyttä ja työtä ja kodin. Fitness ei tarjoa mitään näistä suurimmalle osalle ihmisistä. Ja kahta tärkeintä, lämpöä ja läheisyyttä, se ei tarjoa kenellekään. Osana elämää se voi silti olla ihan ookoo. Ehkä toisinaan jopa antoisaa ja kehittävääkin. Kun vaan muistaa, ettei kadota tukiverkostoaan, hajota päätään ja tottele osaamattomien valmentajien sekopäisiä ohjeita ruumiinaukot verta ja muita eritteitä valuen. Ettei sitten tarvitse lehdissä huudella, että fitness pilasi elämäni.

Lukaisepa loppuun pätkä Oatmealia tästä. Semmoista se elämä on 🙂

Round is a shape – treenirintaman kuulumisia

Niin että mitenkäs ne treenit? Blogi on kovasti keskittynyt resepteihin lähiaikoina, mutta kyllä täällä treenattukin on. Sairasloma vetelee viimeisiään ja ensi viikolla olisi edessä paluu arkeen. Vaikka murtumat jalassa onkin paska juttu, niin treenien kannalta tämä on ollut hedelmällistä aikaa. Käytännössä olen täysipäiväisesti syönyt, treenannut, nukkunut, pussaillut ja netflixannut (se on ihan hyvä sana) viimeset kuusi viikkoa. Mites sitten se paino? Noh. Painonnousu tuntuu viidelle kilolle, näyttää kymmenelle ja todellisuus jäänee mysteeriksi vielä joksikin aikaa, sillä vaa’alle ei nyt ole ollut hinkua nousta. Syytän sushia ja taateleita. Kaikesta. Niin hyvässä kuin pahassa.

Treenejä olen tehnyt nyt viidesti viikossa. En ole noudattanut mitään treeniohjelmaa tai suunnitellut treenejä juurikaan etukäteen, mikä on oikeastaan ollut aika mukavaa pitkästä aikaa. Treenijako on ollut vaihteleva, mutta normaalisti se on mennyt suunnilleen tähän tyyliin: selkä, jalat, olkapäät, kädet, rinta. Viime viikolla tosin tein olkapäät ja ojentajat yhdessä ja vieläpä kahteen kertaan, molemmat kimppatreenejä kavereiden kanssa. Olen treenannut vuosikausia pääasiassa yksin omat treenini, mutta nyt tämän vuoden puolella olen tainnut käydä kerran ihan itsekseen salilla. Tekniikoita on hinkattu nyt kolmisen kuukautta aika erilaiseksi mitä aiemmin ja pikkuhiljaa se alkaa tuottaa tulosta. Ensimmäistä kertaa ikinä huomaan ihan itsekin kehitystä käsissä ja olkapäissä. Toivossa on hyvä elää, ettei se kaikki olisi läskiä. Hermotus on parantunut ja treenit tuntuvat menevän suoraan kohteeseen alkutoistoista lähtien, ei tarvitse hinkata tuntia että alkaa hapottaa. Jalkatreenit tosin on keskittyneet lähinnä reisien ojennuksiin ja koukistuksiin, pakarapotkuihin ja hip thrustiin. Tällä viikolla uskalsin kokeilla varovasti heilurihackia ja sain pohkeet jumalattoman kipeäksi pelkästään pumppailemalla niitä seisten ilman lisäpainoja. Jalkapöydän murtumien vuoksi en ole siis pystynyt nousemaan edes varpaille yli kuukauteen, joten pohjetreeneistä on saanut vain haaveilla.

Viime viikon keskiviikkona ajelin OnniBussilla Kouvolaan tapaamaan bloggaajaystävääni Satua. Suunnistimme suoraan Kuntokeskus Ykköselle, jossa olikin varsin mukavat puitteet treenille. Satu on opiskellut Fustra-ohjaajaksi ja olkapääliikkeet meillä menikin aika samaan tyyliin. Pitkästä aikaa tein Satun opastamana face pullia taljassa, mutta tällä kertaa istuen ja sarjan loppuun siirryttiin vielä makuuasentoon rutistelemaan loputkin mehut takaolkapäistä. Samaa settiä tein sunnuntaina toisen kaverin kanssa kotisalillani PowerFitillä ja taidanpa tehdä jatkossakin, sen verran mukavasti otti takaolat runtua.

Takaolkapäiden jälkeen tehtiin pystypunnerruksia laitteessa ja käsipainoilla sekä vipareita sivulle, jonka jälkeen vielä ojentajille dippiä ja parit erilaiset punnerrukset taljassa. Minulla oli aiemmin ongelmana käsien puutuminen olkapäätreeneissä erityisesti pystypunnerruksia tehdessä, mutta nykyään ainoa suurempi ongelma on rintatreenit. Ja nekin on nyt sujuneet, kun on löytynyt liikkeitä ja liikeratoja, jotka ei aiheuta puutumista. Tosin tällä hetkellä kärsin järjettömästä niska-hartia-selkä-pakara-reisi-pohje-kokovitunvartalokipsistä, jonka olen ihan itse aiheuttanut unohtamalla lihashuollon liian pitkäksi aikaa. Päänsärky alkaa olla taas jokapäiväinen vaiva, joten olisi hiljalleen aika tehdä asialle jotain…

Molempien naisten kanssa oli puhetta treenipainoista ja siitä, kuinka on tullut oivalluksia ja kehitystä, kun on lakannut kiskomasta mahdollisimman isoja painoja ja keskittynyt tosissaan siihen treenattavaan lihakseen yleisen heilumisen sijaan. Samoin on tullut opittua, että kaikki liikkeet ei vaan sovi kaikille tai ainakin niitä on joskus sovellettava omalle kropalle sopivammaksi, jotta niistä saa jotain irti ja että paikat kestää vielä 10 vuoden päästäkin nostella puntteja. Pari valmentajaa on minullekin sanonut, että olkapäävaivat ja sen sellaiset kuuluvat lajiin, että tosissaan kun vuosikymmeniä treenaa, niin kyllä ne paikat vaan hajoilee. Jotenkin en ole ihan sisäistänyt koskaan tätä ajatusta, että miksi sen nivelten hajoittamisen pitää tulla kaupan päälle, jos haluaa pitää huolta itsestään ja kasvatella lihaksiaan. Monesti sitä saattaa tehdä liikkeitä, jotka joko tuntuu paskalle tai sitten ei tunnu juuri miltään siellä missä pitäisi tuntua. Ihan vaan siksi, että treeniohjelmassa sanotaan, että tee näin. Mikään yksittäinen liike ei kuitenkaan ole pakollinen tai autuaaksi tekevä eikä peräsuoli pitkällä treenaaminen välttämättä ole aina se paras vaihtoehto. Itse ainakin treenaan kuntosalilla mieluummin kaikkea muuta kuin sulkijalihasta.

Se on hienoutta, että voi sanoa edelleen olevansa täysi uuno treenihommissa, vaikka on kulkenut kuntosalilla pian 15 vuotta. Joku voisi väittää tyhmyydeksi, mutta onneksi tämä on varsin yleinen ilmiö, joten en ole sen kanssa yksin. Ja tylsäähän se olisi, jos ei olisi mitään uutta opittavaa.Taidankin tästä poistua kuntosalille opiskelemaan olkapäiden heiluttelua torstain kunniaksi 🙂 Huomenna luultavasti luvassa pitkästä aikaa – tadaaaa – reseptipostaus! Sitä odotellessa mukavaa torstaita 🙂

Eka dieettiviikko ohi – miten meni noin niinku omasta mielestä?

Ensimmäinen dieettiviikko on nyt taputeltu, toinen pärähti juuri käyntiin. Viime viikko oli vähän kiireinen, kun ei ollut kuin yksi vapaapäivä töistä. Treenien puolesta tosin tuntui jopa vähän väljälle, koska normaalin viiden salitreenin sijaan treenaan nyt 4-jakoisella ohjelmalla. Yhden päivän pyhitin palautumiselle kokonaan, kävin kahden tunnin hieronnassa ja vaikka se käsittely ei tuntunut millään tapaa rentouttavalle, on mulla nyt jalat paremmassa kunnossa kuin varmaan ikinä! Niitä on kahtena peräkkäisenä viikkona murjottu ja kyllä kannatti, etureidet ja pohkeet oli sen verran jumissa että aiheuttivat jo selkä- ja jalkapohjakipuja. Ja ne sääret! Voi kirosana kun meinasi itku tulla, mutta nyt sääretkin tuntuu varsin hyvälle. Katsotaanpas taas tiistain juoksukoulutreenien jälkeen, tuntuuko enää hyvälle… Onni on hyvä hieroja 🙂

Ruokailut on menneet muuten nappiin, mutta yksi ateria jäi viikon aikana syömättä, koska ei vaan kerennyt töissä toiselle aterialle. Kaamee katastrofi siis. Nälästä ei ole tarvinnut kärsiä, tosin tietenkin jos ateriaväli vähän venähtää niin maha alkaa muistutella ruoantarpeesta. Mutta se nyt on ihan normaalia ja sinällään hyvä asia, että se näläntunne tulee.

Tänään puntari näytti melkein 3 kiloa vähemmän kuin viime viikon tiistaina. Se on aika älytön määrä. Vaikka se nyt suurimmaksi osaksi on muuta kuin rasvaa, niin olen kyllä todella tyytyväinen. Enimmät nestepöhöt on saatu liikkeelle eikä tämä nyt niin pahalle enää näytä etteikö tämän kanssa pystyisi elämään 🙂 Toki tässä on vielä rasvaa vaikka muille jakaa, mutta en ole tottunutkaan olemaan kovin rasvattomassa kunnossa. Jotenkin ensimmäistä kertaa pystyn olemaan tyytyväinen jo tässä vaiheessa, kun aina ennen olen repinyt hiuksia päästä, kun näyttää niin kaameelle. Vaikka ei näyttäiskään. Toki lihasmassan määrään en tule ikinä olemaan tyytyväinen, mutta huomattavasti mukavampaa tämä näin on, kun ei tarvitse oksentaa peilin edessä. (Tosin mulla tulee kyllä varmasti loppuikäni olemaan niitä päiviä, kun suunnilleen itken näkiessäni peilin. Joskus itkenkin. Pistetään vaikka hormonien piikkiin.) Viime kisadieetillä painon ei tarvinnut laskea kuin viitisen kiloa, niin kuukautiset loppuivat. Nyt olen kyllä käynyt painon suhteen ihan ennätyslukemissa tuon kisadieetin jälkeen, tosin onneksi se pahin vaihe on selätetty jo aikoja sitten.

Pitkästä aikaa tämäkin toppi sujahtaa päälle. Tämä on se ilmiö josta kaikki naiset ei niin tykkää, mutta meikää ei just nyt haittaa tämäkään 😀 (vielä…)

Senttejä on karissut viikossa sen verran, että vaatteet tuntuu paljon mukavammilta päällä. Asiasta innostuneena testailin tänään kaikki mahdolliset pikkujoulumekot vaatekaapistani ja ai että, nehän sujahteli päälle niin että vatsaakaan ei tarvinnut vetää sisään! 😀 Mitä tässä 11 tulevassa viikossa vielä saadaankaan aikaan! Tosin tietenkään painonlasku ei jatku tällaisena, vaan hidastuu nyt merkittävästi. Mutta ei haittaa mittään, fiilis on korkealla ja ainakaan toistaiseksi ei ole tullut minkäänlaisia mielitekoja herkkujen suhteen, mikä on tällaiselle herkkuperseelle aika ihmeellinen juttu 😉 Olen nappaillut Garcinia cambogiaa* makeanhimon selätyksen toivossa dieetin alusta saakka ja en tiedä, onko sillä sitten osuutta asiaan, koska yleensä suunnilleen kouristelen sen ensimmäisen dieettiviikon kun tekee mieli suklaata. No, nytpä ei tee.

Tänään olen vapaalla. Huomennakin olen vapaalla. Ihmeellistä. Keskiviikkona lähden työreissulle Ruotsiin, mikä ahdistaa minua suunnattomasti. Koska jag talar inte svenska. Enkä tiedä edes että menikö tuo oikein. Mutta kaipa sitä aina yhdestä päivästä selviää ja toivottavasti joku nyt enimmät tulkkais, jos ne ruotsalaiset innostuu sitä ruotsia puhumaan. Yhh. Tän päivän olen ihan mielijohteesta pyhittänyt (mekkojen sovittelun lisäksi) sisustuskuvien katselulle, venyttelylle ja meikkien testailulle. Sisustus ja naaman pakkelointi ovat nimittäin suuria intohimojani kaikenlaisen hyvinvointihömpöttelyn lisäksi 🙂

Miten likaisennäköiseksi saat hiukset viidessä minuutissa? Näin helposti se käy! Ennen – melkein valmis – valmis!

Mutta nytpä on hömpötelty ihan rittävästi, aika lähteä treenille PowerFitille 🙂 Muksaa maanantaita kaverit 🙂

Än-yy-tee-DIEETTI!

Heipä hei vaan kaikki jumppapirkot ja -pertit, se olisi taas maanantai elikä paras päivä aloittaa uusi parempi elämä! Monilla se alkaa joka maanantai, hyytyen loppuviikkoa kohden, jotta voi taas seuraavana maanantaina julistaa uutta parempaa elämää. Henkilökohtaisesti en ole tosin lukeudu näihin maanantaisotureihin, joille muuten Kukka Laakso on kirjoittanut erinomaisen kirjan. En ole edes dieetannut kohta kahteen vuoteen. Lokakuun alussa ehdottelin valmentajalleni, josko pieni dieettaus olisi välillä paikallaan ja hän näytti vihreää valoa. Ja nyt, tänään, se vihdoin alkoi – olenko valmis?

Valmiina ollaan!

Mitäs tämä nyt sitten elämässäni ja arjessani merkitsee? Se merkitsee sitä, että punnitsen ruokani. Sitä, että treenaan kovaa. Sitä, että mittaan vyötärön-, lantion- ja reidenympärykset kolmen viikon välein sekä käyn vaa’alla kerran viikossa. Ennen dieetin alkua olen tehnyt sen verran valmisteluja, että olen hankkinut pari purkillista lisäravinteita lisää ja suunnitellut dieettiruokavalioni valmentajan antamien kalorein ja makrojen mukaan.

Mitä uutta tämä dieetti tuo elämääni tällä hetkellä?  Olen punninnut ruokani vuosikausia, samoin treenannut. Vaa’alla käyn normaalisti vaihtelevasti, noin 1-5 kertaa viikossa ja mittoja en ole juurikaan seuraillut. Herkkuhetket häviää, mutta en koe sitä kovinkaan suureksi menetykseksi. Ainakaan tällä hetkellä, kun olen juuri viettänyt isänpäivää naustiskellen hyvän ruoan lisäksi kakkua, suklaata ja ihan jopa lasillisen punaviiniä (ihan hurjaksi heittäydyin!). Käytännössä siis elämäni ei kovin suuria muutoksia koe, ainoa että ruokailujen täytyy olla entistä enemmän suunnitelmallisia, mutta se on niin tuttua hommaa, etten ole asiaa juurikaan etukäteen ajatellut. En myöskään kuvittele elämäni muuttuvan mitenkään kilojen karistessa, ihan yhtä lailla niitä itkun ja riemun aiheita on, painosta riippumatta 🙂

Salitreenit vähenee nyt viidestä neljään ja juoksukoulu sekä työmatkapyöräilyt hoitavat nyt alkuun aerobisen osuuden. Sitten joulukuussa alan tehdä pari aamuaerobista ja yhden lyhyen HIITin salitreenin jälkeen. Ei siis kovin radikaaleja muutoksia elämään tälläkään saralla. Toistaiseksi saan vielä hyvin ruokaa, katsotaan missä vaiheessa maha alkaa kurnia 😉 Tarkoituksena olisi dieetata sellainen 12 viikkoa, innolla odotan mitä siinä ajassa saan aikaiseksi 🙂 Mitään hirveitä määriä ei ole tarkoituksenakaan pudottaa eikä tämä ole kisadieetti, vaan ihan tällainen välikiristely.

Ihan näihin tunnelmiin ei tällä dieetillä tähdätä 😉

Blogini löytää muuten nykyään myös Facebookista, käykäähän tykkäilemässä 🙂

Blogivieraana bikini fitness -kilpailija Riina Saastamoinen

ALUNPERIN JULKAISTU 26.10.2015

Nyt kun on käyty läpi painonnosto, Fustra ja body fitness, niin olihan se otettava tämä suursuosiossa paistatteleva ja mielipiteitä jakava bikini fitnesskin remmiin mukaan. Oma mielipiteeni lajista oli alkuun se, että tuo nyt ei ole urheilua nähnytkään, mutta tässä vuosien varrella lajin kehittyessä ei voi kyllä enää niin sanoa. Tämän haastattelun nuoren naisen olen tuntenut lähes lapsesta saakka, samalta käpykylältä kun ollaan kotoisin. Riinalla on hieno asenne treenaamiseen ja urheiluun ylipäänsä, niinpä halusin juuri hänet kertomaan omasta bikini fitness harrastuksestaan 🙂

Heippa!

Täällä kirjoittelee Riina Saastamoinen Jyväskylästä. Luonteeltani todella kunninahimoinen, määrätietoinen, avoin, sosiaalinen ja reipas likka. Olen kilpaillut lajissa Bikini Fitness vuodesta 2012 ja edelliset kisani olivatkin juuri syksyllä. Kilpailuja on kertynyt nyt kuudet tämän lajin parissa ja töitä on tehty paljon. Sijoitukset ovat vaellelleet voitosta tappioon. Edellisissä kisoissani en yltänyt edes läpi eliminaation, joka kertoo Suomen tasosta paljon ja kenties myös siitä, että liekkö tästä lajista on kasvettu jo ulos. No, jokatapauksessa, paljon opittiin ja vielä on kehitettävää. Edellinen dieetti oli haastava ja itseni voitin täysillä jälleen kerran! :

Toimin myös tosiaan yrittäjänä ja omistan puolet UNIK hairdressingistä. Yrittäjänä 2007 lähtien ja UNIK sai alkunsa vuonna 2010. Päiväni koostuvat siis täysin treeneistä, parturi-kampaajan töistä, yrityksemme juoksevista asioita sekä yleensä ehkä vielä ripaus treeniä lisää 😉

Millainen urheilutausta sinulla on?

Olen urheillut läpi elämäni. Vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei ole puuttunut sitten vauvaiästä saakka, kun opin juoksemaan ennen kuin osasin jarruttaa. Sama vauhti tuntuu olevan mukana edelleen 😉 Olen pelannut nuoruuteni jalkapalloa ja siihen kylkeen tuli harrastettua mm. lumilautailua. Näiden ohella kävin lenkeillä sekä kuntosalilla. Urheilu on ollut minulle jo nuoresta saakka enemmän terapiaa ja tarve kuin pakkopullaa. Jalkapallon jälkeen mukaan tuli spinning, jota olen tovin myös ohjannutkin. Siihen ohelle kuntosalia sekä juoksulenkkejä. Juoksusta innostuin myös hyvinkin kovasti, mutta valitettavasti tämän neidin polvet eivät tunnu oikein kävelevän käsikädessä tuon juoksun kanssa, joten jälleen oli lajin vaihto edessä päin.

Mikä ajoi sinut bikini fitnessin pariin?
Olin hyvin intensiivisesti haastanut itseäni juoksun parissa ja minulla oli jo silloin viikottaiset treeniohjelmat, joita noudatettiin tarkkaan. Ruokavaliokin oli siinä vaiheessa jo aika tarkka, lukuunottamatta viikonloppujen herkuttelua. Juoksussa en kuitenkaan päässyt haastamaan itseäni tarpeeksi, koska polveni eivät pidempiä matkoja kestäneet. Samana syksynä suomeen rantautui laji Bikini fitness. Olin jo seuraillut sivusta ystäväni Minna Ahmonsaaren body fitness-kisailua ihailevasti, kuitenkaan en tuntenut itse body fitnekseen sitä paloa. Ekoja suomen bikini fitness kisakuvia katsellessa, iski silmään Suvi Iso-Kuuselan kroppa ja sanoin että se on sitten siinä, minäkin haluan näyttää tuollaiselle ja lähteä haastamaan itseäni entistäkin kovempaa!!! Toteuttaa unelmakroppaani ja vielä kaikenlisäksi kilpailla sillä, vau! Ja siitä se sitten lähti.

Mitä mielestäsi vaaditaan, jos haikailee bikini fitness -lavoille? Kenelle voisit suositella lajia ja kenelle et?

Vaaditaan kovaa luonnetta ja todellista poltetta itsensä kehittämiseen. Halua menestyä lajissa ja päästä niihin omiin tavoitteisiin. Mielestäni urheilutaustaa pitäisi olla jo jonkinverran entuudestaan ja myös terveelliset elämän tavat olisi hyvä olla tulleen jo tutuksi. Kilpailijalla pitää olla kova palo nimenomaan urheiluun ja siihen että haluaa ruokavalion avulla kehittää itseään paremmaksi ja saada entistä paremmat tulokset. Ei niitä treenejä ja ruokavalioita kukaan jaksa noudattaa, jos niitä ei tee vain itseään varten.
Bikini fitneksessä rakenne on myös todella tärkeä, etenkin tänä päivänä, kun kilpailijoita on paljon. Toki sitä voi hieman muokata/huijata rakentamalla lihaksia oikeisiin paikkoihin tai asentoja muuttamalla, mutta kyllä se vaan aika tärkeä juttu on. Täysin huonolla rakenteella ei tänäpäivänä kyllä menesty, sillä Suomessa kilpailijoita lajin parissa riittää. Täytyy olla kaunis ja omata hyvä esiintyminen, toki esiintymistä voi ja pitää aina harjoitella enemmän ja enemmän. Lajissahan sillä lihaksen määrällä ei niinkään pelata, vaan nimenomaan tasapainoisella fysiikalla, esiintymisellä, kauneudella ja sillä että loistat lavalla! Tämän taidan joskus itse aina unohtaa, rakastan treenata kovaa jokaista lihasryhmää, vaikka mm. jalkojeni ei juurikaan olisi hyvä enään kasvaa.
Lisätäkseni tähän vielä sen, että oma itsetunto pitäisi olla aika kohdillaan. Tarvii lujan pään, kun kroppa vielään todella pieneen kisakuntoon ja siitåä hiljalleen nostellaan kaloreita normaaliin ja näinollen kroppa pehmenee. Täytyy hyväksyä se tosiasia, että kisakunto on vain kisakunto.
Normaali terve pohja, niin kropan toiminnalla kuin henkisellä puolella on aikapitkälti a ja o.

Onko sinulla tulevaisuuden tavoitteita bikini fitnessin suhteen?

Tällä hetkellä takki on vähän tyhjä. Otetaan kisojen jälkeen nyt kunnolla aikaa, treenataan hetki sitä omaa unelmakroppaa (Nathalia Melo tyyliin ;)) ja katsotaan minne tässä suunnataan. En oikein usko, että rakenteeni on riittävän hyvä lajiin ja kroppaa olisi todella muokattava ja kirittävä vielä, jos tulevia kisoja ajatellaan. Töitä on paljon, mutta mihinkä lajiin sen työmäärän suuntaan, jää vielä nähtäväksi…

Olet myös kampaamoalan yrittäjä. Miten kiireinen yrittäjän arki ja fitnessurheilu sopii yhteen?

No jos rehellisiä ollaan, niin todella huonosti 😀 Päivät on toisinaan pitkiä ja varsinaisia taukoja ei juuri ole, värin vaikutusaikoja lukuunottamatta. Palautuminen on kovilla, koska seison koko päivän ja olipa sitten väsynyt tai ei, niin aina on oltava iloinen. Koska olen myös toinen liikkeen omistajista, koen, etten voi antaa liikaa väsymykseni työelämässä näkyä, vaikka valitettavasti välillä on ollut todella väsynyt olo ja tekisi mieli keskittyä vain tuleviin kisoihin. Minun kuuluisi olla tietyllä tapaa esimerkki ja dieetillä en siihen ihan täysin kykene. Onneksi meillä on niin mahtava tiimi, että heiltä saan paljon ymmärrystä, että aina ei jaksa mitään ylimääräistä. Siksi pyrinkin kisakauteni ajoittamaan niin, ettei UNIKissa ole tulossa kisakauden ajalle mitään suurempia muutoksia. Työni painii kuitenkin kilpailemisen parissa yhtä korkealla ja siitä en tohdi millään tinkiä.
Jos saisit antaa yhden neuvon aloittelevalle bikini fitness -harrastajalle, mikä se olisi?

Pidä jalat maassa ja anna muiden elää omaa elämää. Nauti siitä treenaamisesta ja muista, että ruokavalio on vain hyväksi kehitykselle, sisäistä se, niin siinä on helppo pysyä. Ole tarkka valmentajan valinnassa ja muista, että sinulla on myös oma maalaisjärki jota käyttää kehoa kuunnellessa. Kukaan muu ei tiedä mitä kehosi tarvitsee, kuin sinä itse. Toki kilpaillessa viedään kroppa äärirajoille ja se ei todellakaan aina tunnut hyvälle, mutta jos on omasta kehostaan riittävästi tuntemusta ja tarpeeksi kova pää, osaa ottaa aikaa silloin kun sille kropassa tuntuu. Kommunikoi siis valmentajasi kanssa hyvin. Muista myös, että ystäväsi ja kumppanisi eivät kilpaile ja edelleen on myös olemassa muuta elämää 🙂 Oho, taisi tulla monta neuvoa 😀

Riinaa voit seurata Facebookissa, blogissa sekä Instagramissa @riinasaastamoinen 🙂 Kiitokset Riinalle haastattelusta!

Blogivieraana upea Hanna Autti – body fitnessiä ja perhe-elämää

ALUNPERIN JULKAISTU 19.10.2015

Nyt kun Fustra ja painonnosto on käsitelty, siirrytäänkin siihen itselleni rakkaimpaan – body fitnessiin 🙂 Sain upean, inspiroivan ja ihanan persoonan kertomaan urheilijaurastaan ja siitä, miten terveellisen elämän ja jopa kilpaurheilun voi yhdistää perhe- ja työelämään. Rakkaat lukijat, HANNA AUTTI! (Tsekkaa mikä haba!!)

Kerro vähän itsestäsi. Kuka olet ja mitä teet? Millainen urheilutausta sinulla on?

Olen Haukiputaalla syntynyt, mutta jo pienestä pitäen Rovaniemelle asettunut sisukas, sinnikäs, hymyilevä ja positiivisuuteen pyrkivä Hanna. Olen neljän ihanan lapsen äiti, menestyvän ja kunnianhimoisen toimitusjohtajan vaimo, tavoitteista ja urheilusta nauttiva BodyFitnessurheilija. Koulutukseltani olen luokanopettaja ja nykyään myös ravintovalmentaja. Päätyötäni teen Lapin yliopiston harjoittelukoululla Rovaniemellä. Ravintovalmennusta annan tällä hetkellä vain omille urheilijalupauksilleni eli perheelleni käytännön toteutuksen eli muonittamisen merkeissä. Ulkopuolisten konsultaatiopyyntöihin vastaan ajan salliessa.

Urheilua olen harrastanut sen eri muodoissa läpi lapsuuteni ja nuoruuteni. Aloitin satubaletilla jatkaen balettiin. Kokeilin myös lyhyempiä kausia yleisurheilua, suunnistusta, hiihtoa, sulkapalloa, tennistä sekä pesäpalloa. Aikuisuuden ja perheenperustamisen aikana urheilu siirtyi sivummalle ajan käytön painottuessa lasten- ja kodinhoitoon. Lasten vartuttua urheilu on saanut taas enemmän jalansijaa elämässäni. Varmasti urheilu tulee olemaan osa elämääni elämänkaaren loppuun asti jossakin monipuolisessa muodossaan. Salilla treenaamisen aloitin vuoden 2012 alusta ja valmennuksen tukemana treenaamisen ja treeniä tukevan ruokavalion saman vuoden kesänä. Päätin ottaa lajikseni bodyfitnessin. Nautin todella itseni haastamisesta ja salitreenaus toi ja tuo sitä ihan joka treenillä. Myös kisadieettini ovat omalla tavallaan minua haastavia ja kasvattavia, hienoja kokemuksia kaikkine hankaline päivineenkin. Ensimmäiset bodyfitness kisat kävin syksyllä 2013 ja siitä lähtienhän tämä laji on vienyt mennessään.

Mikä sinua motivoi fitnessurheilussa? Miksi juuri body fitness?

Fitnessurheilussa minua motivoi lajin säntillisyys sekä johdonmukaisen työn (eat, train, sleep and repeat) mukanaan tuoma urheilullinen olo, olemus ja ulkonäkö. Tavoittelen tervettä ja urheilullista elämää ja näiden myötä pitkää ikää. Treenitavoitteenani minulla on hankkia lihaksikas, urheilullinen, mutta samalla naisellinen ulkomuoto. Haluan olla esimerkkinä perheellisille – äiditkin voivat ylläpitää urheilullista vartaloa, harrastaa ja kisatakin näin halutessaan. Se vaatii tahdonvoimaa, mutta on mahdollista. Treenaaminen antaa niin fyysistä kuin psyykkistäkin voimaa, jotka puolestaan toimivat hyvinvoinnin lähteinä läpi ihmisen elämänkaaren ja tuovat tyytyväisyyttä sekä laatua elämään. Body fitness sen takia, koska se on haastavaa, ihmisen äärirajoja testaavaa, opettavaista ja kasvattavaa. Body Fitness siksi, koska siitä saa hyvän olon, voimaa sekä lihaksikkaan, urheilullisen vartalon.

Teillä on neljä lasta ja työskentelet luokanopettajana. Miten kilpaurheilun yhdistäminen perhe- ja työelämään onnistuu? Oletko kohdannut negatiivista suhtautumista tällä saralla?

Treenaan offilla neljä kertaa viikossa salilla ja lepopäivinä käyn kävelylenkeillä. Kisoihin valmistautuessani salitreenejä tulee viisi kertaa viikkoon. Tämä onnistuu työn ja perheen hoitamisen ohella, kun aikatauluttaa ja suunnittelee treenit etukäteen ja pitää niistä kiinni. Itse treenaan pääsääntöisesti heti työpäivän jälkeen (klo14-15.30), jolloin iltapäivä ja ilta jää perheelle. Kaikki lapsemmekin harrastavat tavoitteellisesti omaa lajiaan. Treenata voin näin ollen joskus myös lasten harrastusten aikana, jos jostain syystä töiden jälkeen en pääse. Lenkkeillä ja muuta aerobista urheilua voi koko perhe tehdä yhdessä silloin kun aikataulutettuja treenejä ei ole kenelläkään. Dieetillä sama rumba toimii, kunhan se on suunniteltu ja aikataulutettu sekä kirjattu ylös. Muistiin ei ole aina dieetillä luottamista. Kisoihin valmistavalla dieetillä herään aamuisin puolta tuntia aiemmin ja käyn aamuaerobisella muun perheen nukkuessa. Ruuat valmistan itselleni etukäteen ja perheelle aina ruoka-aikoina. Onnistuu siis hyvinkin yhdistää kilpaurheilu ja perhe-elämä. Vaatiihan se enemmän aikaa ja vaivannäköä, mutta päämäärätietoisina emme koe perheenä sitä rasitteeksi.

Negatiivista suhtautumista en ole kohdannut tällä saralla. Toivottavasti tätä ei ole edes selkäni takana. Mielenkiintoa, kyselyitä, ihmetystä kylläkin olen kohdannut, mutta lähestyjät ovat asiansa esittäneet hyvin positiiviseen ja kannustavaan sävyyn.

Mitä haluaisit sanoa ihmisille, jotka tuntevat ettei aika riitä urheilulle ja terveellisille elämäntavoille perheen ja työn ohessa?

Sanoisin, että kannattaa ensin yrittää ennekuin antaa tuolle tunteelle vallan. Olen elävä esimerkki siitä, että aika kyllä riittää jos sen oikeasti haluaa riittävän. Urheilu ja terveelliset elämäntavat kohentavat yleistä olo- ja mielentilaa, parantavat niin psyykkistä ja fyysistä terveyttä ja kuntoa sekä antaa voimaa, ryhtiä, terveyttä, hyviä yöunia jne. Lista on pitkä ja positiivinen. Hyvä, voimakas lihaksisto, puhdas, ravintorikas ruoka ennustavat parempaa ja pidempää elinikää, siinä on jo kerrakseen syytä, miksi ajatus ajan riittämättömyydestä kannattaa romuttaa. Perhe ja työ hoituvat, kun asennoituminen ja arjen strukturointi on kunnossa. Urheilu ja terveelliset elämäntavat takaavat laadukkaan ja pitkän elämän, mistä työ ja perhe saavat onnekseen myös osansa urheilijan energisen panoksen ansiosta. Kannattaa kokeilla.

Miten rentoudut?

Rentoudun unohtamalla aikataulut ja tekemällä asioita, joita en normaaliarjessa tee. Sytytän kynttilän ja juon kahvia rauhassa. Pötköttelen sohvalla ja katson hömppäohjelmia. Nukun päiväunia. Luen urheilijoiden blogeja. Siivoan ja järjestelen, sen mitä arjessa en kerkeä. Hullua kyllä, mutta sekin rentouttaa, että saa tekemättömät työt tehtyä. Usein mietimme perheen kesken jotain yhteistä kivaa. Vuokraamme leffan ja syömme herkkuja, kuuntelemme musiikkia tai menemme vaikka porukalla shoppailemaan tai uimaan.

Mistä neuvoisit aloittamaan, jos joku haaveilee body fitness kisalavoille nousemista? Mitä mielestäsi fitnessurheilijalta vaaditaan?

Kisoihin valmistautuminen on rankkaa ja vaativaa, kovaa työtä niin henkisesti kuin fyysisestikin. Ruuat punnitaan grammalleen, ruoka nautitaan tiettyinä kellonaikoina, fyysisesti todella kovasti kehoa rasittavia treenejä vedetään kaikkensa antaen useita kertoja viikossa. Lisäksi joka aamu lenkkeillään tyhjällä vatsalla aamuvarhain. Sen, joka haaveilee kisalavoista, on hyvä tiedostaa nämä faktat ja asennoitua niin, että niistä ei tule rasite vaan keino päästä kohti unelmaansa. Tämä kova työ täytyy ymmärtää osaksi omaa arkea eikä joksikin irralliseksi osaksi, silloin se toimii ja tuloksia syntyy. Tavoitteellista treenitaustaa tulisi haaveilijalla olla, silloin on saanut jo esimakua siitä, mitä urheilu on ja mitä se vaatii. Salilla treenausta kannattaa kokeilla ensin hiukan kevyimmin tavoittein ja huomatessaan nauttivansa siitä voi ammattimaisen valmentajan kanssa pohtia ja sopia kilpailuihin valmistautumisesta. Hyvän taustatuen olemassaolo kannattaa myös varmistaa.

Päättäväisyyttä, suunnitelmallisuutta, periksiantamattomuutta, kovia treenejä, hyvän tukiverkoston sekä salikortin ja ruokavaa´an, näitä asioita fitnessurheilijalta vaaditaan. Myös hyvä, ammattitaitoinen valmennus kannattaa itselleen varmistaa, jotta tavoitteet asetetaan realistisesti, edistymistä seurataan ja tuloksia saavutetaan. Perheelliseltä fitnessurheilijalta vaaditaan myös koko perheen ymmärrystä, panosta, kannustusta ja tukea. Yksin ei kilpaurheilija pärjää.