Minun fitness-syömishäiriöni tarina

Lueskelin aikani kuluksi jotain tyhjänpäiväistä keskustelua fitnesslajien kamaluudesta ja kurjuudesta. Sallittu syömishäiriö ja liiba laaba, kaikki nämä puhkikuluneet levyt. Tiiättekös ihmiset, että syömishäiriö on psykosomaattinen sairaus, jonka taustalla on aina psyykkistä pahoinvointia. Se aiheuttaa häiriintynyttä syömiskäyttäytymistä. Jos sinulla on taipumusta tällaiseen tai koet, että olet muuten vähän turhan häiriintynyt ja et ole henkisesti tasapainossa, älä nyt missään nimessä ala kilpailla fitnesslajeissa. Ei, ennen kuin psyykkiset koukerot on hoidettu kuntoon. Ja mielellään ei senkään jälkeen, ikinä, jos on pienikin ajatus että kuinkahan tässä käy. Toki on niitäkin, jotka ovat parantuneet vaikkapa anoreksiasta fitnessharrastuksen avulla, mutta veikkaan että suurimmalle osalle syömishäiriöisistä tämä on aika riskialtista puuhaa. En voi väittää olevani itsekään viimeisen päälle tasapainoinen ja pääkopassa vilahtelee jos jonkinmoisia häiriötiloja, mutta kukaan ei ole onneksi/toistaiseksi asettanut minulle minkäänlaista diagnoosia, joten nou hätä.

Fitnesskilpailuun aikovan täytyy tiedostaa lajin riskit. Aina se paraskaan valmentaja ei voi koutsata kilpailijaa huippukuntoon ja kisalavalle. Fiksu valmentaja osaa viheltää pelin poikki ajoissa, mutta tästä eivät kisaintoa uhkuvat dieettaajat ole aina samaa mieltä. Aina se ei kuitenkaan ole kiinni siitä, kenen pää kestää peliä parhaiten, sillä toisen keho ei toimi alhaisilla rasvoilla yhtä hyvin kuin toisen. Oman dieetin vertaaminen toisen kisaajan dieettiin on täten aivan turhaa touhua, sillä kehon toiminta on hyvinkin yksilöllistä. Se on aika eri juttu puhua peruslaihduttamisesta kuin kisadieetin laatimisesta. Tavoite on eri, toteutus on eri, lopputulos on eri. Laihduttaja saa nauttia työnsä tuloksista toivon mukaan vaikka loppuikänsä, kun taas fitnesskilpailijan on sopeuduttava siihen, ettei voi muistuttaa kuivan kesän oravaa loputtomia aikoja. Henkilökohtaisesti en koe oloani kovin viehättäväksi kisakunnon lähestyessä enkä tavoittele superkireää offikuntoakaan, koska se ei ole minun keholleni luonnollinen olotila. Viime kisadieetillä paino taisi tippua noin kolme kiloa, kun kuukautisille sai sanoa heipat. Siis noin 10 kiloa ennen koko dieetin alinta painoa. Nyt siellä ajattelette, että läskin puhetta. No niin on. #fatforlife Vaikka ne kuukautiset ei olekaan kivat, niin luonnollista hormonitoimintaa kannattaa ylistää kaikin mahdollisin tavoin. Sitä ei ehkä nuorena niin ajattele, mutta kannattaispa aatella.

Vasemmanpuoleisessa kuvassa vajaat 20 kiloa nykyistä kuntoa kevyempänä. Kyllä siitä kaikki nykyäänkin ruumiinosat erottuu, ainakin pääpiirteittäin. Hyvin syöty siis.

Vaikka aina kirjoitankin siitä, että fitnessiä pystyy harrastamaan järjen kera ja asiat pystyy tekemään fiksusti ja tärkeää on löytää se itselle sopiva tapa toteuttaa sitä elämäntapaa ja valmentajan täytyy olla sellainen joka erottaa parsakaalin ja kananmunan toisistaan… En voi kaikesta paasauksestani huolimatta sanoa, että itselläni olisi mennyt nappiin aiempien kisadieettien toteutus. Viime kisadieetillä kuukautiset eivät olleet ainoa asia, joka hiipui. Kilpirauhanen, parisuhde, energiatasot, pidätyskyky, jalat ja mitä näitä nyt on. Kaikki vaan hiipui. Ja minähän vedin dieetin loppuun kun kerran olin päättänyt vetää. Viimeiset kolme viikkoa olin sairaslomalla, kun ylirasittuneet jalat eivät enää kunnolla kantaneet. Vielä reilu viikko ennen kisaa ajattelin että voi saatana, ei tämmöisillä nestepökkelöjaloilla voi minnekään lavalle kiivetä, mutta sitten nesteet lähti liikkeelle ja ei muuta kun lavalle lompsis. Vaikeinta oli kuitenkin se paluu ”normaaliin” elämään dieetin jälkeen. Ei ollut tietoakaan tarkoista reversedieeteistä, lisäksi olin kisadieetin aikana kääntänyt kelkkani perusbodiruoan suhteen joten oli opeteltava syömään jotain muuta kuin maitorahkaa ja pastaa. Löysin itseasiassa kuvan kauppaostoksistani vuodelta 2012 ja voin sanoa, että aika paljon on ruokakori muuttunut vuosien varrella 😀

Kananmunia, kanaa ja rehuja kuluu edelleen, mutta nuo kuvan muut tuotteet on jääneet historiaan jo muutama vuosi sitten.

Tein aluksi kaikesta itselleni liian hankalaa. Imin itseeni tietoa superfoodeista, proteiinileivonnasta, detoxista, raakaravinnosta, maito- ja viljatuotteiden haitoista ja vaikka mistä, enkä loppujen lopuksi oikein tiennyt, miten ruokavalioni koostaisin. Nostin hiilihydraatit varsin nopeaa tahtia tasolle, jossa ne olivat ennen kisadieetin aloitusta, ja sain kehoni entistä enemmän sekaisin. Paino nousi ja mieliala laski. Parisuhde kariutui kaiken epävarmuuden ja mielenmyllerryksen keskellä. Toki siihen vaikutti monet muutkin asiat, mutta syytin kaikesta itseäni. Koin olevani epäonnistunut kaikessa. Kesti pitkään, että sain itseni takaisin. En edes tiedä, miten se lopulta tapahtui, mutta pikku hiljaa. Huomaamatta. Nyt suhteeni ruokaan on mielestäni varsin terve, en koe että joutuisin jäämään mistään paitsi ja olen karsinut kaikki äärihömpötykset pois elämästäni. Mielialasta en aina tiedä, sillä on ajoittain taipumusta itseinhoon edelleen, mutta hormonitoimintani palautui noin vuodessa ennalleen. Onhan se pitkä aika, enkä tiedä voinko mitenkään estää hormonitoiminnan häiriöitä seuraavallakaan kisadieetillä, mutta se jää nähtäväksi. Uskon kuitenkin, että hyvällä valmistautumisella ja järkevällä reversellä voin ainakin vaikuttaa asiaan.

Vaikka koettelemuksia on matkan varrelle mahtunut, koen silti fitnessharrastuksen tuoneen elämääni enemmän positiivista kuin negatiivista sisältöä. Itsetunnon hankkiminen/kohentaminen kisakuntoon dieettaamalla ei kuitenkaan ole hyvä idea, koska itsetunto ja naisellisuus/miehekkyys ei ole yhtä kuin joku tietty rasvaprosentti. Fitnessharrastuksessa oman kehon tuntemus vahvistuu ja optimaalisessa tilanteessa siitä terveestä ja pehmeämmästä harjoituskauden kunnosta pystyy nauttimaan jopa enemmänkin, kuin kiristyvästä kisakunnosta. Itselläni järkevän ja minulle sopivan ruokailu- ja treenitavan löytäminenkin vei vuosia aikaa, mutta olenkin aina ollut vähän hidasta laatua. Ja mihinkäs tässä olisi kiire, varsinkin kun nämä fitnesshihhuloinnit tapahtuu kaiken muun elämän ohessa eikä millään lailla päätoimisesti. Itsetunnon suhteen olen varmasti toivoton tapaus, mutta en halua edes ajatella, miten kokisin itseni ilman tätä harrastusta. Toki itsensä voi pitää hyvässä kunnossa ilman fitnesskisatavoitteitakin, mutta minulla se ainakin toimii varsin tehokkaana motivaattorina, jotta liikuntaharrastus ei jää pelkäksi terveysliikunnaksi. Vaikka terveys onkin ensisijaisen tärkeä asia, olen ainakin itse sen verran pinnallinen, että haluan urheilun muokkaavan kehoani muhkummaksi.Muhkuuntuminen onnistuu toki myös syömällä, mutta ilman treenajä lopputulos voisi olla vähän erilainen.

Bloglovin

Blogiani voi nyt seurata Facebookin ja Blogit.fin lisäksi Bloglovinissa. Oikeasti teen tämän postauksen vain, koska saan blogini Blogloviniin vain syöttämällä tuon HTML koodin postaukseen, joten nevermind, ei mulla mitään asiaa oikeasti ollut. Palataan huomenna asiaan.

Follow my blog with Bloglovin

Kuka saa kilpailla fitnesslajeissa?

Tulevana viikonloppuna bodykansan katseet on suunnattu Puolaan, jossa fitnesslajien mestarit ottavat toisistaan mittaa MM-kisoissa. Moni suomalainen kisaaja lähtee Puolaan lähinnä kokemuksen perässä, mutta vaikka voitto ei läheskään aina ole tärkeintä, toivotaan että sieltä irtoaisi finaalipaikkoja ja mitaleja. Itse aion heiluttaa viikonlopun ajan lippua, jossa lukee ainakin nimet Satu Pekkarinen, Kia Rantalainen ja Minna Tanttu. Muiden suomalaisten kisaajien kunnoista en osaa sanoa mitään, mutta nämä tytöt ainakin vaikuttaisivat olevan KUNNOSSA. Viime vuoden MM-kisoista itselleni jäi mieleen body fitnessin overall-voittaja, saksalainen Renata Benigno-Wisskirchen sekä suomalainen Tanja Räsänen, joka tuli hienosti omassa sarjassaan kolmanneksi.

Vasemmalla Renata, oikealla Tanja

Muistan lukeneeni joskus erään fitnessalan ammattilaisen haastattelua, jossa hän totesi, ettei kannattaisi lähteä kilpailemaan, jos ei ole siihen sopivia geenejä ja X-mallista ruumiinrakennetta. Paskat geenit, liian leveä keskivartalo, länkisääret, psykoottiset silmät, liian kapea hartialinja, mitättömät pakarat… Kyllähän näitä analyysejä löytyy. Mutta miettikääpä, jos sinne kisalavalle nousisivat vain ja ainoastaan ne genetiikaltaan täydelliset, X-malliset, juuri oikeissa paikoissa sopivan verran lihasta kantavat kaunottaret, jotka vastaisivat jokaisen tuomarin ja katsojan käsitystä oman lajinsa täydellisestä edustajasta. Kilpailijamäärät romahtaisivat ja aika harva jaksaisi tulla katsomaan sellaisia kisoja. Fitnesslajeille on vuosia toivottu lisää näkyvyyttä, kisaajia ja yleisöä. Nyt niitä on saatu. Muutaman vuoden sisällä jokaisen sarjan taso on noussut, kilpailijat ovat viimeistellympiä ja ennen kaikkea kisaajia on paljon.

Myönnän itsekin syyllistyväni jupisemaan siitä, miten joku ei kuulu sarjaansa, ei tule ikinä voittamaan mitään koska rakenne ja muuta vastaavaa. Toki olen myös sitä mieltä, että koska kyseessä on arvostelulaji, niin leikkiin lähteneitä saa arvostella muutkin kuin tuomarit. Turhan usein vaan unohtuu se, että kaikilla ei ole edes tavoitteena voittaa. Joillekin taas voitto on jo se, että pääsee lavalle. Toiselle se on se, että pääsee lavalle edellistä kertaa paremmassa kunnossa. Kaikilla on omat tavoitteensa ja omat motiivinsa kilpailla eikä mikään niistä ole toista huonompi. Joka vuosi jonkun voittoa hämmästellään ja pidetään vääryytenä. Joka vuosi finaalin ja välillä eliminaationkin ulkopuolelle jää kisaajia, joiden ”olisi pitänyt pärjätä”. Läheskään aina se elämän paras kunto tai isoin lihasmassa ei tuo voittoa, koska muuttujia on niin paljon. X-mallisen geenifriikinkään tähdet eivät aina ole kohdillaan ja silloin se kireämpi pönäkkävartaloinen länkisääri voi hyvinkin vetää pisteissä ohi voittoon.

Summa summarum, olipa ruumiinrakenteesi mallia X tai hiekkasäkki, kisalavalla voi tapahtua ihan mitä vaan. Erityisesti body fitness- ja bikinisarjoissa, joissa kilpailijoita on paljon. Naisten fysiikka ja vaparifitness ovatkin sitten vähän eri maata, koska kilpailjoita on vähän ja jyvät erottuvat helpommin akanoista. Jokaista kisaajaa kuitenkin tarvitaan tekemään showsta katsomisen arvoista. On kisaajia, jotka kilpailevat vuodesta toiseen saavuttamatta sitä kirkkainta mitalia ja jaksavat silti nauttia kilpailemisesta. Se on jo hatunnoston arvoista ja osoittaa rakkautta lajia kohtaan. Mutta olipa motiivisi kilpailemiseen mikä hyvänsä, pääasia on se, että tiedät itse mitä teet ja minkä vuoksi. Voit itse valita, minkä palautteen otat rakentavana ja minkä jätät huomiotta. Loppujen lopuksi fitness ei ole niin vakavaa eikä kenenkään elämä mene pilalle häviöstä, vaikka se hetkellisesti tuntuisikin sille. Aina tulee uusia kisoja ja uusia mahdollisuuksia. Ja aina on mahdollista, että keksit matkan varrella jotain kiinnostavampaa, mikä vie mennessään.

Mustaherukka-raakasuklaakakku

Tein pari viikkoa sitten pitkästä aikaa raakakakkua. Valmistin sen perinteiseen tyyliin heitellen tehosekoittimeen aineksia ja maistellen, milloin maku olisi kohdallaan. Jos ei tykkää mustaherukoiden kirpeydestä, kakkuun voi toki käyttää mitä marjoja haluaa. Itse tykkäsin kovasti tästä makean ja kirpeän yhdistelmästä 🙂

POHJA:

• 5 taatelia kivet poistettuna
• 1 dl liotettuja cashewpähkinöitä
• 1 dl kaurahiutaleita
• ripaus suolaa
• 1 rkl tuoremantelimaitoa

Sekoita pohjan ainekset tehosekoittimessa, jätä koostumus vähän karkeaksi. Painele massa pienen irtopohjavuoan pohjalle (muista leivinpaperi alle) ja laita pakastimeen täyteen valmistuksen ajaksi.

TÄYTE:

• 4 dl liotettuja cashewpähkinöitä
• 1 dl sulaa neitsytkookosöljyä
• 2 dl jääkaappikylmää täysrasvaista kookosmaitoa (käytä jähmettynyt osa)
• 1 limen mehu
• 3/4 dl kookossokeria
• 1 rkl hunajaa
• ripaus suolaa
• vaniljajauhetta

Sekoita ainekset tehosekoittimessa sileäksi massaksi. Itse pyöritin ensin cashewpähkinöitä melko kauan, jotta sain niistä mahdollisimman sileää. Sen jälkeen lisäsin sekaan muut aineet, viimeisenä sula kookosöljy. Jaa täyte kahteen osaan. Ota vuoka pakastimesta, ripottele pohjan päälle mustaherukoita ja levitä puolet täytteestä mustaherukoiden päälle. Laita vuoka takaisin pakastimeen ja sekoita tehosekoittimessa loppuun täytemassaan reilu kourallinen mustaherukoita ja pari isoa ruokalusikallista raakakaakaojauhetta. Maistele ja lisää tarvittaessa haluamaasi makeutusta ja/tai raakakaakaojauhetta. Levitä vielä tämä massa edellisten kerrosten päälle vuokaan ja anna kakun jähmettyä pakastimessa ainakin pari tuntia. Malttamattomat  alkavat maistella heti kun kakku jähmettyy tarpeeksi, fiksut antavat kakun olla jääkaapissa seuraavaan päivään jolloin kakku on kerennyt kunnolla tekeytyä.

Kehonhuoltohommia ja kirja-arvonta

Tämä syksy on ollut henkisesti melko raskasta aikaa. Hermojen kiristyessä kiristyy myös niska-hartiaseutu ja päänsäryt vaivaavat harva se päivä. Minulla on ollut ala-asteikäisestä saakka niska-hartiaseudun kipuja sekä alaselkäsärkyjä ja fysioterapeutille taisin mennä ensimmäistä kertaa 11-vuotiaana jumiutuneiden niskojeni vuoksi. Lavatkin pitävät sellaista rutinaa, että herkemmällä heikottaa kuunnella. Tämän vuoden puolella lihashuolto on jäänyt aivan liian vähäiseksi, vaikka tiedän että kehoni vaatii paljon huoltoa pysyäkseen kivuttomana. Onneksi mieheni kyllästyi kuuntelemaan kitinääni ja passitti minut Osteo-studiolle Antti Käkösen käsittelyyn. Olen käynyt jos jonkinlaisella ammattilaisella viimeisen 15 vuoden aikana. On ollut fysioterapeuttia, perinteistä hierojaa, kalevalaista jäsenkorjausta, osteopaattia ja kiropraktikkoa. Mikäli etsit pääkaupunkiseudulta jotain edellämainituista, tässä omat suositukseni:

• Tuki- ja liikuntaelinongelmat ja yleisterveyden parantaminen: Helsinki Kiropraktiikka, jossa Kristian Ekström tekee taikojaan Runeberginkadulla Helsingissä
• Erittäin kohtuuhintaista ja pätevää hierontaa: Urheiluhieroja Kiias Toimii pääkaupunkiseudun parhaan kuntosalin PowerFitin tiloissa Vantaalla (jossa muuten itsekin treenaan)
• Jo yllämainittu Osteo-studio, jossa Antti Käkönen yhdistelee ”parhaita paloja niin klassisesta hieronnasta, urheiluhieronnasta, mobilisoivista tekniikoista kuin osteopaattisista pehmytkudostekniikoista”. Suosittelen lämpimästi 🙂 Toimii City Gymin tiloissa Helsingissä, hyvien kulkuyhteyksien lähettyvillä.

Kehonhuoltoa olisi tuollaisten käsittelyjen lisäksi tehtävä omatoimisesti, eikä se perinteinen venyttely välttämättä ole paras keino jumitusten ehkäisyssä. Hyvä liikkuvuus ja vetreät lihakset suojaavat urheiluvammoilta ja parantavat treenitehoja sekä yleistä vireystilaa. Hyviä vinkkejä mobilisointiin saa ainakin yllä mainituilta ammattilaisilta ja internet tarjoaa jos jonkinlaista kanavaa kehonhuoltohommiin. Itse olen lueskellut Prime Movementin kehonhuolto- ja liikkuvuusoppaita ja saanut sieltä paljon hyviä vinkkejä. Jos kaipaa ohjattua kehonhuoltoa kotioloissa, voin lämpimästä suositella Yogaia -palvelua, josta tunteja löytyy vähän joka lähtöön kaikentasoisille liikkujille. Yogaia ei ole siis pelkästään joogaajille, vaan sieltä löytyy putkirullausta, pilatesta, kahvakuulaa, rentoutusharjoituksia, core-treenejä ja vaikka mitä. Vuoden mittainen jäsenyys maksaa vain 9.99 euroa kuussa, joten hintakaan ei päätä huimaa 🙂

Foamroller.fi* on erikoistunut nimensä mukaan putkirullaukseen. Nettisivuilta löytyy paljon hyödyllistä tietoa erilaisista foamrollereista ja firma järjestää myös koulutuksia fasciaan ja rullaukseen liittyen. Nettisivuilta löytyy myös linkit ilmaisen kehonhuolto-ohjelman sekä pikaoppaan tilaamiseen. Tässä vielä muutama oma suosikkini foamroller.fi* -sivustolta:

• ProRoller-nahkarulla*
• Tuplafasciapallo*
• Gua-Sha Krapa*
• kehonhuoltopaketti* sis. Gua-Sha Krapan, fasciapallon sekä tuplafasciapallon

Nyt heitän kysymyksen ilmaan arvonnan kera! Miten sinä huollat kehoasi vai unohtuuko huoltotoimet kokonaan? Vastaa tämän kirjoituksen kommenttiboksiin ja osallistut arvontaa, jossa voit voittaa Kristian Ekströmin Simply Well – neljä askelta terveyteen -kirjan 🙂 Arvonta suoritetaan viikon päästä eli 6.11. Kirja sisältää osiot liike, mieli, ravinto sekä lepo ja siinä on 32 tehtävää näihin aihepiireihin liittyen.

Järki päähän ry

Lueskelin pari päivää sitten Susanna Mustajärven blogikirjoitusta Irti fitnessistä ry enkä voinut olla miettimättä, olisiko hän kirjoittanut tuota tekstiä, jos olisi voittanut bikini fitnessin suomenmestaruuden. Epäilen vahvasti. Kirjoituksessaan Mustajärvi rinnastaa fitnessurheilun muun muassa alkoholismiin ja mielenterveysongelmiin.

Jollekin tuo mielihyvän tuoja on alkoholi, sokeri, rasvainen ruoka, toisille huumeet tai uskonto ja kolmansille liikunta. Fitnessissä se on äärimmäisyyksiin viety itsensä kontrollointi ja itsekuri. Kriittinen kohta onkin siinä, milloin tekeminen muuttuu projektista normaaliksi elämäksi niin sanotusti elämäntavaksi. Ei viikonloppuisin juhlivakaan ole vielä alkoholisti, mutta joka päivä juomista harrastava on jo pahasti alkoholiin koukussa.

– Susanna Mustajärvi

Fitnessurheilijoilla on ensin mahdoton työ puolustella omaa lajiaan ja todistella sen olevan ihan-oikeesti-urheilua, kunnes se kuuluisa kupla poksahtaa rikki. Poks vaan ja fitness onkin ihan paskaa ja epäterveellistä. Kiistely siitä, onko fitnesslajit urheilua vai ei, on aika lailla turhaa, koska fitnessurheilu on hyväksytty virallisesti urheiluksi Suomessa. Näin ollen olettaisi kilpailijoidenkin tiedostavan, että he todella ovat urheilijoita. 

Useimmiten fitnessiä tai kehonmuokkausta pitkään tehneet pyörivät yhdessä tai saattavat olla hieman yksinäisiä. Samanlailla käyttäytyvät päihderiippuvaiset tai ketkä tahansa riippuvuuteen sairastuneet vertaisryhmät. Mistä tämä siis kertoo? Siitä, että ympäriltä aletaan pikku hiljaa plokkaamaan muita ihmisiä pois, jotka eivät elä samanlaista elämää, jolloin omasta tavasta tulee normaali omassa elinpiirissään ja tämän vuoksi ei sitä yleensä lähdetä kyseenalaistamaankaan. Näin tapahtuu myös päihderiippuvaisille, mutta useimmiten jossain kohtaa tilanteeseen puuttuu joku ulkopuolinen taho, jos elämäntyylistä on alkanut olemaan harmia myös ympäristölle. Tässä kohtaa myös päihdeongelmainen aluksi puolustelee ja kieltää ongelman olemassa oloa.

– Susanna Mustajärvi

Kertokaapas minulle, minkä lajin kilpaurheiljat voivat sanoa, että urheilu ei ole millään tavalla vaikuttanut heidän sosiaaliseen elämäänsä? Että se ei rajoita heidän tekemisiään millään tavalla? Että heidän lähipiirinsä koostuu täysin muista kuin oman lajin parista löydetyistä ihmisistä? Ja kenellä tulisi edes mieleen, että pikajuoksija juoksee liikaa ja voisi tarvita kannustuksen sijaan intervention? Opiskellessani sairaanhoitajaksi minulla oli luokkakaverina SM-tason yleisurheilija. Hän oli muuttanut Helsingistä Jyväskylään valmentajan perässä ja hänen arkensa täyttyi koulun ohessa kovista treeneistä, jopa useita kertoja päivässä. Tämä ihana ja sosiaalinen tyttö kertoi esimerkiksi, ettei yleensä harrasta kavereiden kanssa hengailua kaupungilla tai kahviloissa, koska palautuminen kärsisi sellaisesta. Eikä tämä koskenut vain kisakautta, vaan hän uurasti lajinsa parissa ympäri vuoden, koska halusi menestyä. Nyt käsi sydämellä – kuinka moni fitnessurheilija voi sanoa omistautuvansa näin lujasti lajilleen? Varmasti osa omistautuukin, mutta voin sanoa tuntevani aika paljon kilpailijoita, jotka elävät tuohon tyttöön verrattuna aika rentoa elämää kisakauden ulkopuolella. Ja btw, kyllä ne muidenkin lajien urheilijat katsovat mitä syövät ja kontrolloivat syömisiään enemmän kisakauden aikana.

Itse asiassa jos asiaa tarkastelee kansantaloudellisesta näkökulmasta, ei olisi haittaa vaikka useampikin ihminen sairastuisi tähän syömisen kontrollointiin. Lihavuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat jotain aivan käsittämätöntä. Vuonna 2011 lihavuus ja siihen liittyvät sairaudet maksoivat Suomelle noin 330 miljoonaa euroa. Eikä siinä vielä kaikki, koska tähän ei ole laskettu mukaan välillisiä kustannuksia, kuten sairauksista johtuvaa tuottavuuden alenemista. Muutama ruokailunkontrollointiin sairastuminen ei siis tekisi yhteiskunnalle yhtään pahaa. (Tämä kommentti ei sitten liittynyt aiheeseen oikeastaan millään tavalla.)

Fitnessurheilu on siitä kummallisia, että voit päättää NYT haluavasi kilpailla puolen vuoden päästä ja voit myös oikeasti toteuttaa tämän. Sopivalla fysiikalla ja lajivalinnalla silläkään ei ole väliä, onko sinulla varsinaista lajiin tähtäävää treenitaustaa vai onko lihasmassa tullut perintönä tai jonkun muun harrastuksen tuloksena. Ruokavaliossa on helppoa pysytellä muutama kuukausi, kun tietää että dieetin jälkeen saa taas syödä mitä haluaa. Nuorilla tytöillä on lähivuosina ollut sellaista buumia ilmassa, että tärkeysjärjestys asioissa on hieman vituroillaan. Jos kuntosaliharjoittelu aloitetaan tähtäimenä seuraavan vuoden bikini fitness -kisat ja vaatekaappi täytetään bettereillä ja siksdeuseilla ennen kuin ensimmäistäkään treeniä on vedetty, mennään ehkä hieman metsään. Tässä vaiheessa valmennusjohto on se taho, jonka täytyisi osata laittaa jäitä hattuun. Silläkin uhalla, että asiakas siirtyy kisakuumeen vallassa toiselle valmentajalle, joka suostuu pähkähulluun kiirehtimiseen. Perusasiat ei mene takaraivoon kuukaudessa, varsinkaan jos elämäsi on aiemmin ollut täysin erilaista kuin tämä oletettu ”fitnesslaiffi”. En tarkoita nyt sitä, että pitäisi opetella syömään maitorahkaa kolmen tunnin välein niin, ettei tarvitse katsoa kelloa vaan maitorahkapurkin avaaminen ajallaan tulee selkärangasta. Täytyisi ehtiä löytämään se oma tapa toteuttaa sitä fitnesslaiffia ja ne jutut, jotka toimivat omassa arjessa. Pitäisi etsiä se sopiva jousto ruokavaliossa ja treenissä niin, että se tuntuu hyvältä. Että se tuntuu sellaiselta elämältä, jota tykkää elää. Nämä asiat eivät rakennu kuukaudessa eikä parissa, vaan vaativat yrittämistä, oivalluksia, epäonnistumisia… Kunnes eräänä päivänä huomaat, että asiat tulevat sieltä selkärangasta sen enempää niitä stressaamatta. Siinä vaiheessa on huomattavasti turvallisempaa alkaa kisadieetille, jossa kehoa viedään äärirajoille. Siinä vaiheessa myös kisadieetiltä ”normaaliin elämään” palaaminen sujuu huomattavasti helpommin, kun ei tarvitse hukkua epätietoisuuteen ja tyhjyyteen, vaan ne päivittäiset valinnat ovat jo itselle selviä ja mieluisia.

Toki fitnesslajit ovat vaativia ja menestyminen vaatii lähes äärimmäistä kehon ja mielen kontrollointia. Pystyn osittain myös samaistumaan Mustajärven kisojen jälkeiseen stressiin, koska olen kokenut tuon myllerryksen itsekin. (Lisätään vielä, että Susanna Mustajärvi vaikuttaa sympaattiselta, kirjoitukseni tarkoitus ei ollut kritisoida häntä ihmisenä.) Fitnessurheilua on silti turha demonisoida, koska siinä kilpailevat aikuiset ihmiset omasta vapaasta tahdostaan. Ainakin Suomessa näin, toivotaan etteivät lasten fitnesskisat rantaudu tänne koskaan. Toivotan kuitenkin tsemppiä ja jaxuhaleja kaikille kisojen jälkeistä elämää eläville, nauttikaa elämästä ja hakekaa niitä tunteita ja elämyksiä muualtakin kuin ruokapöydästä 🙂 Kisojen jälkeinen maltti syömisten suhteen ja asteittainen paluu normaaleihin kaloreihin voi tuntua tympeältä, kun tekisi mieli palkita itsensä pitkästä kitudieetistä kaikenlaisilla herkuilla. Rajoittaminen kuitenkin kannattaa, sillä kehosi kiittää enemmän sitä sopivaa rajoittamista kuin hillittömiä mättökohtauksia. Jos tuntuu että hukka perii ja jäit dieetin jälkeen tyhjän päälle, hanki apua asiansa osaavalta taholta. Ja jos et tunne tahoja, kysy niin vinkkaan 🙂

Alfa Protein Brownies

En ole pitkään aikaan harrastanut proteiinileivontaa, mutta tänään iski inspiraatio ja pyöräytin pikasesti muutaman proteiinibrownien. Pohjana käytin Alfa-proteiinipatukoita, joista löydät lisätietoa täältä 🙂 Nämä browniet sopivat hyvin vaikkapa välipalaksi korkean proteiinipitoisuutensa ansiosta. Alfa-patukoita löytyy kolmessa eri maussa: Mint Chocolate, Cookie Dough ja Chunky Cafe Mocha. Oma suosikkini on Cookie Dough, tosin kaikki nuo maistuvat hyvälle. Alfalla on myös enemmän naisille suunnattu ”pikkusisko” Delight, joka sopii niin välipalaksi kuin leivontaan. Olen aiemmin käyttänyt vain Questbareja tehdessäni patukoista keksejä tai vaikkapa piirakkapohjia, mutta nämä patukat soveltuvat vähintään yhtä hyvin leipomishommiin. Täältä löydät lisää ihania Alfa- ja Delight-reseptejä.

 

POHJA:

2 kpl Alfa Mint Chocolate -patukoita

TÄYTE:

• 1 mitallinen suklaanmakuista proteiinijauhetta
• 0.7 dl mantelijauhoa (itse käytin maamantelijauhoa)
• 1 rkl raakakaakaojauhoa
• 1 rkl intiaanisokeria/kookossokeria
• 1 tl psylliumia
• 2 kananmunaa
• 2 rkl mantelimaitoa
• 1 rkl maapähkinävoita
• (pari tippaa karamelliesanssia)

Paloittele proteiinipatukat lautaselle ja mikrota noin 35 sekuntia, kannattaa välillä tarkistaa tilanne koska mikroissa on niin paljon eroja. Kun patukat ovat pehmenneet, painele ne pohjaksi vuoan pohjalle. Itse käytin kapeaa silikonista leipävuokaa, jonka voitelin kevyesti kookosöljyllä.

Sekoita täytteen kuivat aineet kulhossa ja lisää sekaan märät ainekset. Sekoita kunnolla ja kaada pohjan päälle vuokaan. Paista uunissa 175 asteessa noin 20 minuuttia. Paloittelin valmiit browniet vähän jäähtyneenä kuudeksi palaksi. Näiden kaveriksi sopisi vaikkapa pakastetusta banaanista tehty raakajäätelö. Mistä tulikin mieleeni, että söin toissa viikonlopun Fitness Expossa parasta raakajäätelöä IKINÄ Pure HEROn pisteellä. Turkulaisten lisäksi nyt myös helsinkiläiset saavat herkutella Pure HEROn raakaherkuilla Aleksanterinkadun Paulig Kulmassa 🙂

Mukavaa alkanutta viikkoa 🙂

NFE 2016 – kuka voitti ja kenen olisi pitänyt voittaa?

Viime viikonlopun Fitness Expossa tunnettiin varmasti kaikki tunnettavissa olevat tunteet, kun Suomen mestaruuksista ja MM-edustuspaikoista kilpailevat kisaajat pullistelivat pieniä ja vähän isompiakin lihasnystyröitään ja venyttelivät kilvan pakaroitaan. Kilpailijat säteilivät, pettyivät, voittivat, epäonnistuivat,  pitivät hauskaa, vuodattivat ilon ja surun kyyneleitä – aivan kuten urheilukilpailuissa kuuluukin. Jokainen lavalle astunut kilpailija oli tehnyt valtavan työn päästäkseen elämänsä kuntoon sitä pientä hetkeä varten, jonka he saivat paistatella parrasvaloissa.

Nyt kun parrasvalot ovat sammuneet, on jälkipuinnin aika. Itse istuin katsomossa ja möläytin aika monta ”ei voi olla tottaa” palkintojen jakojen yhteydessä. Tuomarit kuitenkin hoitavat oman hommansa ja sillä selvä, sijoitukset eivät muutu miksikään vaikka niistä kuinka huutelisi. Jokaisella kilpailijalla on erilainen fysiikka ja vaikka se ei tällä kertaa olisi miellyttänyt tuomareita, seuraavalla kerralla se saattaa olla juuri se fysiikka, jolla korjataan jättipotti. Ja kilpailijathan ne tekevät kisoista katsomisen arvoista. Jos vain voittajat kapuaisivat lavalle, se olisi melko tylsää katsottavaa. Totesin miehelle kisojen jälkeen, että women’s physique on ainoa laji (naisten lajeista), jossa homma on niin simppeliä, että paras fysiikka voittaa. Kaikissa muissa lajeissa on niin paljon sitä kaikkea muuta tupsuttelua. Mutta koska itse rakastan tupsuttelua, niin kisoja katsellessa tulee tehtyä jatkuvaa analyysiä siitä, mitä asioita haluaisin poimia omaan kisalookiini tai vältellä siinä. Ehdottomia nounou-juttuja ovat ainakin kaarituelliset, pinkit ja valkoiset kisabikinit, tyvestä latvaan samanvärinen superblondi tukka sekä hapsottavat kiharat. Ettäs tiiätte.

Naisten fysiikassahan homma tosiaan oli simppeliä ja paras voitti, kun Satu Pekkarinen vei SM-kultaa täysin tuomariäänin. Stailasin Satun Jyväskylään ja laitoin hiukset Fitness Expoon, se oli pitkästä aikaa mukavaa hommaa se 🙂 Olen muutenkin päässyt hyvin läheltä seurailemaan Satun kisapreppiä ja vakuuttunut entistä enemmän siitä, että asiat (jopa sen surullisen kuuluisan kisaviimeistelyn) voi tehdä hyvinkin fiksusti ilman mitään hc-perseilyjä, joista saa sitten myöhemmin lukea lehtien palstoilta katkeria tilityksiä siitä, kuinka fitness tuhosi terveyden ja kilpirauhasen ja psyyken ja lemmikkipuudelin anaalirauhaset siihen päälle.

Satu Jyväskylän SM-karsinnassa, MUAH by minä 🙂

Tulipahan taas kerran todistettua se, että allekirjoittanut ei ymmärrä bikini fitnessistä yhtään mitään. Erityisesti lauantai-illan pro-kisassa kaikki suosikkini jäivät ulos finaalista! Puhuttiin kavereidenkin kanssa, että suomalaisilla ei tässä seurassa ole mitään asiaa finaaliin, ja niin ne vaan siellä sitten molemmat törötti. Sara näytti kovin sileälle ja Jaana väsyneelle ja sellaiselle, että pidempi harjoituskausi voisi tehdä terää. Ennakkosuosikkini Madelen Myhr säilyi suosikkina kisan jälkeenkin, vaikkei finaaliin päässytkään. Amatöörien karkeloissa osasin sentään ennustaa voittajat oikein ja overall-tittelinkin veikkasin ihan oikealle tytölle. Melina Keltaniemi oli ihan erilainen ilmestys mitä kevään kisoissa ja vei himotuimman tittelin ansaitusti näyttävällä olemuksellaan. Melina on löytänyt itselleen täydelliset poseerausasennot ja esiintyminen näytti luontevalle ilman ylimääräistä horotusta. Hyvä Melina!

Yllä kuvissa siis ensimmäisenä Melina ja sitten pro-kisan suosikkini, joista punaisissa bikineissä ihana Madelen Myhr 🙂

Body fitnessistä jäi mieleen lähinnä ihastuttava Kia Rantalainen ja hänen upea mallinsa. Olin päästä varpaisiin kylmillä väreillä kun Kia kuulutettiin voittajaksi, vaikka en häntä henkilökohtaisesti tunnekaan. Vaikuttaa kuitenkin todella sympaattiselle ja jalat maassa pitävälle tyypille 🙂 Minna Tantun voitto todella yllätti, mutta oli toki hienolla kunnolla ansaittu. Toisaalta oli mahtavaa nähdä, että melko pienelläkin lihasmassalla mutta hyvällä mallilla varustetut kilpailijat pokkasivat kultaisia mitaleja. Toisaalta en sitten tiedä, minkä verran kansainvälisissä kisoissa arvostetaan vähän kevyemmällä lihasmassalla varustettua mutta mallikasta kisaajaa, koska noiden kisojen voittajat ovat yleensä melkoisia pattivuoria. Myös bikinistä varsin onnistuneesti body fitnessiin loikannut Sonja-Sofia Rannanjärvi lunasti tänä syksynä paikkansa lajin kärkikastissa, tosin odotin hänen sijoittuvan SM-kisassa huomattavasti paremmin. Tämä oli yksi niistä ”ei voi olla totta” -hetkistä. Viime kevään EM-kisoista bongaamani 37-vuotias body fitness -tähti Eva Berenguer pokkasi upealla fysiikallaan Ben Weider -kisan overallin ja lunasti samalla itselleen pro-kortin. Saatoin vähän hihkaista tyytyväisyydestä. Ben Weideristä ei oikeastaan sen kummempaa sanottavaa, en muista sieltä enää edes yhtään bikinikilpailijaa. Niin paitsi se, että minkä ihmeen takia bikinin viralliset poseeraukset on erilaiset kansainvälisissä kisoissa mitä SM-kisoissa? En ymmärrä. Yrittäisivät jo päättää, mihin suuntaan kuuluu pyllistää.

Kia Rantalainen

Minna Tanttu

Sonja-Sofia Rannanjärvi

Body fitnessin ja bikinin lisäksi en ollut tänä vuonna katsomassa muuta kuin ammattilaiskehonrakentajia, joista ei juuri muuta jäänyt mieleen kuin Lukas Osladilin tanssivat pakarat. Se olikin pro-kisan viihdyttävin osuus, muuten tunnelma oli mielestäni melko lattea. Kehonrakentajista btw pakko mainita sen verran, että Jaukkurin Sami (SM +90 kg 4., Ben Weider -100 kg 5.) oli kolmessa vuodessa kasvatellut 18 kiloa pattia lisää. Huhhuuh. Sami on kova! Kovinta ääntä puolestaan (koko viikonloppuna) taisi pitää seuralaiseni kampaajamaestro Riina, joka on itsekin kisannut bikinissä. Seuraavalla kerralla korvatulpat tai kuulosuojaimet matkaan, tosin pisteet Riinalle ahkerasta kaikenkattavasta kannustuksesta. Niinkin kattavasta, että tyttö huuteli välillä äänihuulet täristen puhelimesta bongatulta osallistujalistalta väärän sarjan naisten nimiä 😀 Mutta väliäkös tuolla, pääasia että kannustaa!

Mitä kisaviikonlopusta jäi käteen? Fitnessähky ja kisakuume. Ei, ne eivät sulje toisiaan pois 😀 Lähinnä se halu keskittyä omaan tekemiseen ja oman fysiikan parantamiseen vahvistui entisestään ja kisasuunnitelmat pyörivät mielessä aiempaa enemmän. En niinkään odota sitä yhtä hetkeä kimaltavissa bikineissä ja korkokengissä, vaan ennemminkin matkaa siihen elämäni kuntoon. Se matkahan on käynnissä koko ajan ja toisinaan on hyvinkin palkitsevaa nähdä kuntosalin peilistä pieniä kehityksen merkkejä. Odotan kuitenkin innolla myös sitä, mitä rasvakerroksen alta kuoriutuu ja ennen kaikkea mitä jää jäljelle. Ylävartalon lihasmassan kasvatus on aina ollut minulle supervaikeaa, mutta leveämpi selkä ja muhkummat olkapäät on laitettu tilaukseen. Nähtäväksi jää millainen toimitus tulee 🙂

Kaikki kuvat body.pictures.fi

Fitnessunelmia

Usko unelmiisi niin kaikki on mahdollista! Voisin kirjoittaa nälkävuoden pituisen blogin siitä, mikä kaikki ei ole mahdollista ja miksi tuo lause on niin käsittämätöntä sontaa. Fitnesslajeissa tämä on kuitenkin aika monimutkainen juttu. On niitä, jotka tekevät aivan älyttömän muodonmuutoksen ja menestyvät, ja sitten on niitä, jotka ovat ikänsä olleet tikissä mutta fitnesslajien parista ei irtoa menestystä. Tästä voimme tehdä pikaisen johtopäätöksen, että joskus unelmiin uskominen tuottaa tulosta ja toisinaan ei. Eli käytännössä sillä ei ole mitään merkitystä. Unelmiin uskominen ei tuo kenellekään ampiaisvyötäröä, jos genetiikka sanelee toisin. Joten lakatkaa uskomasta unelmiinne ja kyynistykää, koska life is shit and then you die.

Tai ehkä voisin muotoilla asiani hieman positiivisempaan muotoon. Jos unelmoit fitnesstähteydestä eikä sen eteen tekemäsi työ tunnu raskaalta taakalta vaan ennemminkin positiiviselta elämäntavalta, good for you! Silloin olet oikealla tiellä. Mutta jos joudut kätkemään pahaa oloa tekohymyn ja yltiöpositiivisten kliseiden taakse, mieti hetki, kenen unelmaa tavoittelet. Onko se sinun oma unelmasi vai jonkun toisen? Onko yhteisön paine saanut sinut ”unelmoimaan” jostain, mistä et oikeasti pysty nauttimaan? Sosiaalinen media syövyttää aivoja. Mieti hetki, mitä tekisit elämässäsi toisin ilman sosiaalisen median hömppää. Jos saisitkin ihan itse valita? Koska usko pois, sinä saat. Se, että haluat kisalavalle bikineissä, ei ole hyvä unelma silloin, jos matka sinne on kituuttamista, kärsimystä ja luopumista.

 

Tänä vuonna IFBB on tehnyt mahdolliseksi kilpailla useammassa lajissa yhtä aikaa. Samalla fysiikalla ei ehkä valloiteta sekä bikini- että women’s physique -lavoja, mutta osa on jo käyttänyt mahdollisuutta kokeilla siipiään sekä bikinissä että body fitnessissä. Samoin miesten lajeissa on nähty kisaajia, jotka ovat osallistuneet sekä fysiikkaan että classiciin. En kuitenkaan näe tätä tilaisuutena viedä jokaisen lajia kirkkainta pokaalia kotiin, mutta onhan se nyt hyvä mahdollisuus päästä kokeilemaan, josko toinen laji olisikin itselle sopivampi. Palataanpas taas hetkeksi niihin unelmiin. Jos olet perinyt vanhemmiltasi todella pienen ja siron rakenteen eikä lihasmassa meinaa millään tarttua, naisten fysiikan ammattilaisuus ei välttämättä ole kaikista realistisin tavoite. Ainahan sitä saa haaveilla ja tehdä töitä unelmansa eteen, mutta jossain kohtaa se todellisuus tulee kuitenkin aina vastaan. Omien vahvuuksien ja heikkouksien tiedostaminen on tärkeää lajinvalintaa tehdessä, varsinkin jos tahtoo menestyä. Jos oma silmä ei riitä, kannattaa pyytää mielipidettä ammattilaiselta. Esimerkiksi omalla kohdallani isoimpina haasteina olisi saada selkään leveyttä, olkapäihin pyöreyttä, jalkohin erottuvuutta ja oppia poseeraamaan niin, etteivät kylkiluut iskisi eturivissä istuvaa tuomaristoa naamaan.

Lajit kehittyvät jatkuvasti ja hyvä niin. Alla vähän esimerkkiä bikinin kehityksestä lähivuosina, koska se on mielestäni kehittynyt kaikkein eniten, erityisesti kun vertaa Olympian kilpailjoita vuosina 2010 ja 2016. Osa noista Olympian bikinikisaajista korjaisi varmasti potin Suomen body fitness -skaboissa ja figureammattilaiset pärjäisivät puolestaan naisten fysiikassa Suomen amatöörikisoissa.

Tältä bikini fitness näytti Olympiassa vuonna 2010:

Tältä se näytti Suomessa SM-kisoissa vuonna 2012:

Sitten hypätään vuoteen 2016. Bikinikilpailijoita Olympiassa:

Tämän vuoden SM-kisoja ei ole vielä pidetty, mutta tässä Suomen SM-kisan satoa vuodelta 2015:

Suomessa on hyviä bikinikilpailijoita, tottakai on. Onhan niitä pro-korttejakin lähivuosina tullut useampia. Henkilökohtaisesti en kuitenkaan ole koskaan saanut yhdestäkään suomalaisesta bikinikilpailijasta minkäänlaisia wou-reaktioita. Ei voi mitään. Viime viikonlopun Jyväskylän SM-karsinnan kuvia katsellessa tuli taas ensimmäisenä mieleen, että tsiisus kun ne on pieniä. Se on tosin hienoa, että jos ennen pystyit pärjäämään sillä että laihdutit ja ostit bikinit, niin nykyisin sillä taktiikalla tulee aika kylmää kyytiä. Tiedän, ettei Olympiassa kisaavia ammattilaisia kannata verrata amatöörikilpailjoihin, mutta vertaan silti, koska olipa laji mikä hyvänsä, niin ne esikuvat on aina siellä ammattilaislavoilla. Vaikka ei pyrkisi ammattilaisuuteen, niin tuskin yksikään bikinikisaaja jättää ihastelematta ylläolevien ammattilaisten fysiikoita. Aivan kuten body fitness -kansa huokailee Latorya Wattsin genetiikalle ja women’s physique -kilpailijat  Juliana Malacarnen pateille. Ja jos nyt olet vasta innostunut jostain edellämainitusta lajista ja ajattelit lähivuosina voittaa Olympia-tittelin, niin tiedoksi vaan, että not gonna happen. Sitä kisaa ei ihan pohjoismaalaisena noubadina mennä voittamaan, vaikka kuinka olisi vyötärö- ja peppugeeneillä siunattu.

Tämän(kin) tekstin punainen lanka taisi hukkua jo jossain ensimmäisen lauseen kieppeillä, mutta näillä ajatuksilla mennään mitä on suotu. Vähän sama juttu omien tulevaisuuden kisahaaveiden kanssa. Tämä vuosi on treenien suhteen ollut elämäni antoisin, mutta vaikka lihasmassaa on tarttunut, sitä pitäisi tarttua vielä aika paljon lisää, että kehtaisi nousta body fitness -lavalle. Bikini on tietysti vaihtoehto, jota voisin testata ja joka saattaisi riittävällä poseerauskoulutuksella sopia fysiikalleni, mutta ne unelmat pidän siellä body fitness -lavoilla. Treenaan niin hyvin kuin pystyn, syön niin järkevästi kuin jaksan ja lopputulos on mikä on. Sen näkee sitten vähän lähempänä mahdollista kisakuntoa, mitä läskien alta kuoriutuu 😀

Viimeksi kuoriutui tällainen kirppu, ei siinä juuri lihasta näy mutta Fitness Classicin neljäs sija sillä irtosi 😀

Meksikolainen guacamole – The real deal

Jos et ole ensimmäistä kertaa blogissani vierailulla, saatat huomata tässä jotain uutta. Samat vanhat jutut, mutta uusi ulkonäkö. Edellinen päivitys blogin ulkonäköön taisi tulla tehtyä viime vuoden lopulla, joten oli kai se aikakin. Vielä se on vähän työnalla, mutta jospa se kelpaisi 🙂

Juttuideoita tulvahtelee ajoittain mieleen ja aloitettuja luonnostekstejä on tallessa useampia, mutta jostain syystä en saa mitään julkaistua. Päätin sivuuttaa julkaisukammoni aloittamalla jostain helposta, joten reseptiblogia pukkaa. Olen nyt syksyn aikana innostunut kotitekoisesta guacamolesta, koska Suomesta on aivan mahdotonta löytää kaupanhyllyltä syötävää guacamolea. Jos vihreä mössö sisältää muutaman hassun prosentin avokadoa, en halua oikeastaan edes tietää, mitä se loppu on. Ja kun guacamolen nyt kuitenkin on tarkoitus olla avokadosta tehtyä kastiketta/dippiä, niin pari prosenttia avokadoa sisältävä oksennus lasipurkissa ei juurikaan houkuttele.

Ameriiikassahan kaikki on paremmin. Palasin juuri syyskuun alussa Floridasta honeymoonilta ja söin siellä elämäni parasta meksikolaista ruokaa: itsetehtyjä nachoja, guacamolea ja maissitortilloja (kuvatodisteita ylä- ja alapuolella). Kirjoittelen joskus tuosta reissusta lisää, mutta jos matkustat Fort Myers Beachille (joka muuten on aivan ihana paikka), niin suosittelen testaamaan The Charros Brothers -nimisen mestan. Henkilökunta oli ystävällistä ja ruoka taivaallista, plus että lähes kaiken sai tilattua gluteenittomana 🙂 Tiedustelimme tarjoilijalta guacamolen reseptiä ja se olikin hyvin samankaltainen, mitä olin käyttänyt kotona ennen reissua. Heillä ei kuitenkaan laitettu jalapenoa guacamolen sekaan, vaan se tuli erillisinä siivuina, sillä kaikki eivät pidä sen tulisuudesta. Myös tuore korianteri oli minulle uusi tuttavuus, mutta se tulikin sitten jäädäkseen. Tässäpä tulee reseptiä the way I like it 🙂

---

GUACAMOLE

3 kypsää avokadoa

1 sipuli

1 tomaatti

1 tuore jalapeno

1/2 lime

pieni kourallinen tuoretta korianteria

1/2-1 tl suolaa

Muussaa avokadot mössöksi esimerkiksi puuhaarukalla. Mössön ei tarvitse olla täysin sileää. Pilko sipuli, tomaatti ja jalapeno pieniksi kuutioiksi, hienonna korianteri. Lisää rehut avokadomössön sekaan ja sekoita kunnolla. Purista puolikkaasta limestä noin puolet mehusta (itse vedän kyllä aika summassa, sellainen semikova puristus) joukkoon ja lisää lopuksi maun mukaan suolaa. Sitten ei muuta kuin ääntä kohti tai jääkaappiin tekeytymään, ihan kummin haluat. Monesti guacamole on ollut seuraavana päivänä parempaa, kun se on saanut rauhassa maustua.